Aivovamma vaanii vappunakin – kippistä siis kohtuudella!

kippistä kohtuudella kuvituskuva

Hyvästä seurasta ja tarjoiluista nauttiminen on osa aikuisen ihmisen mielekästä elämää. Mielenterveydellekin tekee hyvää kohottaa arkea ja juhlia silloin, kun juhlan aika on. Jopa joka toinen aivovamma syntyy kuitenkin alkoholin vaikutuksen alaisena, joten omiin juomatapoihin kannattaa kiinnittää huomiota.

– Vain pieni osa alkoholin käytön yhteydessä tulleista aivovammoista liittyy päihteiden ongelmakäyttöön. Vaikka noin puolet aivovammoista syntyykin huppelissa olleille, suurin osa näistä – jopa 78 % – sattuu toisinaan humalahakuisesti juoville ihmisille eikä alkoholin ongelmakäyttäjille, toteaa Aivovammaliitto ry:n toiminnanjohtaja Päivi Puhakka.

Suomalaiset juovat alkoholia tyypillisimmin viikonloppuna ja juhlapyhinä. Erityisesti lauantai-iltaisin lasin ääressä on noin 840 000 suomalaista. Juhannus, vappu ja uudenvuodenaatto ovat maineeltaankin kosteita juhlia.

– Selvälläkin päällä voi sattua. Jo kaksi annosta alkoholia hidastaa merkittävästi koordinaatiokykyä, tasapainoa, kehon hienomotoriikkaa ja reaktioaikoja, jolloin loukkaantumis- ja tapaturmariski kasvaa merkittävästi, sanoo asiantuntija Heli Vaija Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä.

Humalassa harkintakyky heikkenee ja impulsiivisuus ja riskinotto lisääntyvät: 0,6 promillen päihtymyksessä tapaturmariski lisääntyy. Kun ihminen on noin promillen humalassa, suorituskyky heikkenee ja tapaturmariski kasvaa jo selvästi. Promille ylittyy 80-kiloisella naisella neljästä annoksesta ja 80-kiloisella miehellä viidestä annoksesta – eli viidestä lasillista viiniä tai viidestä oluesta.

–  Ikäihmisillä alkoholi vaikuttaa vieläkin nopeammin, eli ikäihmiset eivät tarvitse edes tuota määrää, Puhakka sanoo.

Päihteiden aiheuttamaa tapaturmariskiä voi ehkäistä ja vähentää muun muassa humalahakuisen juomisen vähentämisellä. Riskialtista juomista voi välttää vaihtamalla alkoholin esimerkiksi herkullisiin mocktaileihin ja muihin alkoholittomiin juomiin. Jos kuitenkin juo alkoholia, on hyvä muistaa juoda aina välillä pelkkää vettä.

– Käyttämällä alkoholia kohtuudella tai kokonaan ilman alkoholia voi pitää hauskaa yhdessä. Turvallisesti, aivoja suojellen. Hilpeys ja hauskanpito ovat kuitenkin tärkeitä hyvinvoinnille, Vaija muistuttaa.

Aivovammaliitto ry ja EHYT ry järjestävät vapun tienoilla järkevään juhlimiseen kannustavan kampanjan. Kampanja jalkautuu seuraavasti:

Tampereella to 27.4.2023 klo 14–16.30 Kumppanuustalo Arttelin, Elokoloon ja Hepokattisaliin. Tarjolla on simaa ja munkkeja. Tilaisuudessa esiintyvät Hepokatin viihdelaulajat ja Haaremin helmet -tanssiryhmä.

Oulun seudulla to 27.4.2023 Kempeleeseen Kauppakeskus Zeppelinin toriaukiolle klo 12–14.

Helsingissä pe 28.4.2023 klo 11–14 Oodi-kirjastoon. Tarjolla alkoholittomia appelsiini–porkkana–inkiväärishotteja.

Lisätietoja:

EHYT ry: Heli Vaija, asiantuntija, puh. 044 510 0228 tai heli.vaija@ehyt.fi
Aivovammaliitto ry: Pia Kilpeläinen, viestintävastaava, päätoimittaja, puh. 050 306 7916 tai pia.kilpelainen@aivovammaliitto.fi

Aivoviikolla pureudutaan aivoterveelliseen ravintoon ja impulssikontrolliin

Kansainvälistä Aivoviikkoa vietetään jälleen viikolla 11. Tänä vuonna keskitymme aivoterveelliseen ravintoon yrittäjä Heidi Itäsalmen luennolla. Lisäksi pureudumme impulssikontrolliin ja vuorovaikutustilanteisiin erikoispuheterapeutti Marjaana Raukola-Lindblomin johdolla.  

Vuosittain järjestettävän Aivoviikon tarkoituksena on lisätä tietoa aivoterveydestä. Aivosairaudet ovat Suomessa kansantauti ja koskettavat omakohtaisesti tai läheisten kautta varmasti meistä jokaista. On arvioitu, että joka toinen nainen ja joka kolmas mies sairastuu elämänsä aikana aivosairauksiin. Kansantautimme tulee myös kalliiksi. Esimerkiksi aivovammat aiheuttavat yhteiskunnalle vuodessa yli miljardin euron hintalapun. Onneksi osa vammoista ja sairauksista on ehkäistävissä terveellisten elämäntapojen ja järkevien valintojen ansiosta. Vaikka aivoterveellinen ravinto ei aivovammoja ehkäise, syömällä oikein meistä jokainen voi lisätä kokonaisvaltaista hyvinvointiaan.

Tervetuloa maksuttomiin tapahtumiimme!

Aivovammaliiton järjestämät tilaisuudet

Maanantai 13.3.2023 Aivoviikon luento ”Aivoterveellinen ravinto” alkaen klo 17 (Kampin palvelukeskus, Salomonk. 21 B, Helsinki). Luennoitsijana Heidi Itäsalmi. Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Keskiviikko 15.3.2023 Aivoviikon webinaari ”Impulssikontrolli ja vuorovaikutustilanteet” klo 13. Luennoitsijana erikoispuheterapeutti Marjaana Raukola-Lindblom. Luento tulee myöhemmin tekstitettynä Youtube-kanavallemme. Tervetuloa kuulolle Youtubeen tämän linkin kautta!

Perjantai 17.3.2023 Aivoviikon luento ”Aivoterveellinen ravinto” alkaen klo 17 (Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, Seinäjoki). Luennoitsijana Heidi Itäsalmi. Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Paikallisyhdistysten järjestämät tilaisuudet:

Hyvinkään toimintaryhmä

Keskiviikko 15.3.2023 ”Unihäiriöt neurologisissa sairauksissa” klo 17.30–19
Osmo Pammo, neurologin erikoislääkäri
Vehkaojan srk-keskus (Ylä-Anttilantie 3, Hyvinkää)
Tilaisuuden järjestäjinä toimii neurologisia vammaisjärjestöjä

Oulun seudun aivovammayhdistys

Tiistai 14.3.2023 Toiminnan esittely OYSin Olka-pisteellä klo 9–12

Torstai 16.3.2023 Toiminnan esittelyä Pekurin kirjastossa klo 13–15


Tampereen seudun aivovammayhdistys

Keskiviikko 15.3.2023 Toiminnan esittelyä TAYSin Olka-pisteellä klo 10–14

Heidi Itäsalmen kuva Itäsalmen kotialbumista
Marjaana Raukola-Lindblomin kuva: Pia Kilpeläinen 

Tervetuloa seuraamaan Pääjuhlaa

Aivovammaliitto ry:n 30-vuotisjuhlaa pääset seuraamaan torstaina 17.11.2022 klo 14 alkaen tästä:

Juhlaluennon pitää neurotraumatologian professori Olli Tenovuo. Hänen aiheenaan on ”Aivovammat lääketieteen näkökulmasta – 30-vuotiskatsaus”.

Juhlaohjelma

Klo 14.00         Tervetulosanat, Timo Kallioja
Klo 14.15         Juhlapuhe, Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen
Klo 14.30         Lauluesitys, Helinä Wacklin
Klo 14.45         Juhlavuoden luento, Olli Tenovuo
Klo 15.30         Tanssiesitys, Kaisu Koittola ja Nadja Leham
Klo 15.45         Kunniakirjan jako
Klo 15.55         Juhlayleisön puheet
Klo 16.15         Lauluesitys, Eija Granbacka
                          (Striimaus päättyy)
Klo 16.30         Ruokailu
Klo 17.30         Lauluesitys, Helinä Wacklin
Klo 18.00         Tilaisuus päättyy

Mahdolliset muistamiset kukkien tai lahjojen sijaan toivotaan lahjoituksena Aivovammaliitolle. Lahjoitetut varat käytetään aivovammautuneiden ihmisten hyvinvoinnin tukemiseen.

Tilisiirto: Helsingin OP Pankki

IBAN: FI25 5541 2820 0202 21

BIC: OKOYFIHH

MobilePay-lahjoitus numeroon 90301 tai QR-koodilla.

Viesti: Pääjuhla 2022.

Aivovammaviikon webinaari mielen hyvinvoinnista ti 15.11.

Tiistaina 15.11.2022 klo 12–13 pidetään Aivovammaviikon webinaari, jonka aiheena on mielen hyvinvointi muutoksissa. Webinaarin luennoitsija on asiantuntijapsykologi Elina Komulainen Mieli ry:stä. Voit seurata webinaaria tämän linkin kautta: https://webcasting.fi/aivovammaliitto/CRckXuDQ/ (linkki avautuu Apogeen webcastingiin). Luennon aikana on mahdollisuus esittää kysymyksiä chatin kautta

Aivovammaviikkoa vietetään tällä viikolla eli 14.–20.11.2022 .Teemaviikkoa on vietetty vuosittain vuodesta 2004 alkaen. Teemaviikon tarkoituksena on lisätä tietoutta aivovammoista, tehdä aivovammatyötä näkyväksi sekä kumota väärää tietoa ja hälventää epäluuloja.

Haemme Aivovammaliittoon toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen järjestösihteeriä 

Järjestösihteerinä tehtävinäsi ovat mm.:

– Jäsenpalvelu ja jäsenyyden eri vaiheisiin liittyvät tehtävät
– Asiakaspalvelu puhelimessa ja sähköisissä kanavissa
– Laskutus, tarjouspyynnöt ja tapahtumien järjestelyt
– Toimistotyöt
– Sense-järjestelmässä jäsen- ja lehtiasiakasrekisterin käyttö
– Jäsenviestintä.

Odotamme sinulta:

– Hyvää asiakaspalvelutaitoa ja ystävällistä palveluotetta
– Ongelmanratkaisukykyä ja tiedonhankintataitoja
– Hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista osaamista
– Itsenäistä ja joustavaa työotetta
– Taloushallinnon osaamista
– Hyviä tietoteknisiä valmiuksia ja halua oppia.

Kokemus yhdistystoiminnasta ja aiempi työkokemus järjestössä lasketaan eduksi.

Koulutus:

– Liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi tai vastaava
– Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, tradenomi (AMK)
– Tai työkokemuksen kautta hankittu vankka osaaminen.

Työsuhde alkaa 1.1.2023 tai sopimuksen mukaan. Työpaikka sijaitsee Helsingissä. Aivovammaliitto noudattaa Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta. Järjestösihteerin palkka on 2 800-3 100 € osaamisen ja kokemuksen mukaan.

Tehtävän edut:

Tarjoamme pienen ja rennon työyhteisön sekä mielenkiintoisen ja monipuolisen työtehtävän, jossa sinulla on mahdollisuus kehittää osaamistasi. Lisäksi tarjoamme liikunta- ja kulttuuriedun, joustavan työajan ja osittaisen etätyömahdollisuuden.

Tietoa työnantajasta:

Aivovammaliitto ry on valtakunnallinen aivovammautuneiden ihmisten ja heidän läheistensä etujärjestö, jonka tarkoituksena on edistää aivovammautuneiden henkilöiden suoriutumista yhteiskunnassa itsenäisesti ja yhdenvertaisina. https://aivovammaliitto.fi/ .

Jos kiinnostuit työtehtävästä, jätä työhakemuksesi ja ansioluettelosi 25.11.2022 mennessä: paivi.puhakka@aivovammaliitto.fi

Vielä ehdit ilmoittautua Aivovammaviikon webinaariin!

Aivovammaviikkoa vietetään tänä vuonna 14.-20.11. Teemaviikon webinaari pidetään ti 15.11. klo 12-13 ja aiheena on mielen hyvinvointi muutoksissa. Webinaarin luennoitsija on asiantuntijapsykologi Elina Komulainen.

Ilmoittautuminen webinaariin on viimeistään 10.11.2022 tämän linkin kautta.

Aivovammaviikko on Aivovammaliitto ry:n järjestämä oma valtakunnallinen teemaviikko, jonka tarkoituksena on lisätä tietoutta aivovammoista, tehdä aivovammatyötä näkyväksi sekä kumota väärää tietoa ja hälventää epäluuloja. Tänä vuonna teemana on: En voinut sille mitään!

Aivovamma-asiaa tehdään aivovammaviikolla tutuksi valtakunnallisesti. Yhdistystemme vapaaehtoiset toimijat järjestävät erilaisia tapahtumia ympäri Suomen. Voit katsoa kaikki tapahtumat tästä linkistä.

Kaatuminen Espanjassa mullisti oululaisen Arin elämän

Oululainen Ari Hyvälä eli hektistä elämää. Viikonloppuisin ja loma-aikoina hän työskenteli tanssimuusikkona ja arkisin päätyössään Oulun upouuden kauppakeskus Valkean Sokoksen kassalla. Takana oli kiireinen joulusesonki ja alkuvuosi. Mies oli loman tarpeessa.

Ari Hyvälän puoliso Elina Rantala oli juuri vaihtanut työpaikkaa, joten hänelle ei ollut lomapäiviä kertynyt. Niinpä Ari lähti kaverinsa kanssa Espanjaan Playa del Inglésiin. Miehet lennähtivät aurinkoon pari vuotta sitten helmikuun 20. päivänä. Ensimmäinen päivä meni hengaillessa ja paikkoihin tutustuessa.

Toisena lomapäivänään, torstaina, miehet suuntasivat uima-altaalle. Koska Ari harrastaa kieliä ja puhuu suomen lisäksi espanjaa, venäjää, saksaa, ruotsia ja englantia, jutteli hän iloisena eri maista tulleiden ihmisten kanssa näiden omilla kielillä. Aamupäivänä aikana hän soitti kotiin jääneelle Elinalle WhatsApp-puhelun ja esitteli sen kautta hotellia, allasaluetta ja yleistä miljöötä.

Koitti lounasaika, ja miehetkin suuntasivat pöytään. Ari otti ruoat ja valitsi ruokajuomaksi olutta ja vettä. Kun Arin kaveri lähti hakemaan vielä lisää vettä, nousi Ari samalla pöydästä ja lähti hortoilemaan hotellin käytävään. Korostettakoon, että hän ei ollut ehtinyt ottaa vielä suullistakaan ruokajuomaoluestaan, joten alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Samassa Ari kaatui tajuttomana maahan ja löi päänsä pahasti ikkunan betoniseen reunaan ja betonilattialle. Tajuton mies jäi makaamaan verilammikon keskelle. Hänet kiidätettiin ambulanssilla tajuttomana sairaalaan.

Vamma poikineen

Arin kaatumisen aiheuttaneen tajuttomuuden syy ei ihan varmuudella selvinnyt. Espanjassa tehdyssä Holter-vuorokausinauhoituksessa (sydämen EKG-tutkimus, jota käytetään rytmihäiriöiden selvittelyssä) ilmeni sydämen lisälyöntejä. Ne ovat todennäköisesti aiheuttaneet oikosulun aivoihin, jolloin seurauksena on ollut äkillinen tajuttomuuskohtaus.

Kaatumisen seurauksena Arin silmäkuopan pohjan luu murtui. Se leikattiin ja paikattiin titaaniverkolla. Päähän tuli avohaava, joka kurottiin kiinni kahdeksalla tikillä. Niskanikaman C1-kaari, nenä, kyynelkanavat ja otsaluu murtuivat sekä eri puolille aivoja tuli tapaturman aiheuttamia aivoverenvuotoja, diffuusi aksonivaurio DAI sekä muutoksia valkeaan aineeseen. Tässä on osa MRI-tutkimuksessa todetuissa vaurioista. Diffuusi aksonivaurio tarkoittaa aivojen solutason vauriota ja on keskeinen aivovammamekanismi.

Mitä Arille kuuluu nyt? Tule tapaamaan häntä Oulun seudun aivovammayhdistyksen ja Aivovammaliiton järjestämälle Aivovammaliiton 30-vuotisjuhlavuoden luennolle ”Aivovammoihin liittyvät muistivaikeudet” 15.10.2022 klo 14 Ouluun Aleksinkulman Pohjansaliin (Aleksanterinkatu 9).

Tilaisuudessa luennoi FT, neuropsykologian erikoispsykologi Satu Winqvist. Mukana menossa on myös kokemustoimija Paula Häkkilä, joka kertoo lähitilaisuudessa oman vammautumis- ja kuntoutumistarinansa. Voit ilmoittautua tilaisuuteen TÄMÄN LINKIN KAUTTA (linkki vie ulkoiselle sivustolle Aivovammaliiton Webropol-lomakkeeseen) vielä 13.10.2022 iltaan mennessä.

Voit katsoa muistiluennon myös striimattuna.

Luentoa voi seurata striimattuna tästä linkistä (linkki ohjautuu sivulle Youtube).

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimii Aivovammaliiton juhlavuoden suojelijana.

Verkkovertaisryhmät Teamsissä

Verkkotapaamisten tarkoituksena on mahdollistaa kokemusten vaihtaminen ja vertaistuki. Mukana on myös Aivovammaliiton työntekijä. Keskustelut toteutetaan Teams-sovelluksen välityksellä. Syksyllä 2022 otamme osaan tapaamisista mukaan ammattilaisen, joka alustaa keskustelua niin, että vaikeistakin aiheista puhuminen on helpompaa. Samalla voi saada tuen lisäksi tietoa käsiteltävästä aiheesta.

Seuraavat tämän syksyn teemat:

21.9.2022 klo 18.00-19.30 – Sairastumisen häpeä, alustajana Pirkko Justander Sininauhaliitto ry. Ilmoittautumaan pääset tästä 20.9.2022 klo 23.55 saakka (linkki avautuu sivustolle Webropol).

5.10.2022 klo 18.00-19.30 – Parisuhde vammautumisen jälkeen, alustajana Parisuhdekeskus Kataja. Ilmoittautumaan pääset tästä 4.10.2022 klo 23.55 saakka (linkki avautuu sivustolle Webropol).

26.10.2022 klo 18.00-19.30 – Seksuaalisuus vammautumisen jälkeen, alustajana Parisuhdekeskus Kataja. Ilmoittautumaan pääset tästä 25.10.2022 klo 23.55 saakka (linkki avautuu sivustolle Webropol).

9.11.2022 klo 18.00-19.30 – Fatiikki aivovamman jälkeen: kuinka pärjätä arjessa? Alustajana Neuropsykologi, PsT, VET, neuropsykologian työnohjaaja Jaana Sarajuuri. Linkki ilmoittautumiseen tulee myöhemmin verkkosivuillemme (linkki avautuu Aivovammaliiton verkkosivuille).

23.11.2022 klo 18.00-19.30 – Tasapaino-ongelmat aivovamman jälkeen. Linkki ilmoittautumiseen tulee myöhemmin verkkosivuillemme (linkki avautuu Aivovammaliiton verkkosivuille).

Tule mukaan keskustelemaan vertaisten kanssa!

Lisätietoa:
Taija Rutanen
puh. 050 306 4181
taija.rutanen(at)aivovammaliitto.fi

Aivovammaliitto mukana Kuntamarkkinoilla

Kuntamarkkinat järjestetään 14.–15.9.2022 Kuntatalolla, Helsingin Kalliossa ja verkossa. Aivovammaliitto on mukana tapahtumassa.

Tule kuuntelemaan Teamsiin Aivovammaliiton tietoisku “Ovatko aivovammat kallein sairautemme?” keskiviikkona 14.9. klo 13 tai torstaina 15.9. klo 12. Luennoitsijana toimii neurologian erikoislääkäri, professori Olli Tenovuo.

Kuntamarkkinat on avoin ja maksuton tapahtuma julkisen hallinnon, kuntien valtuustojen, yleishyödyllisten järjestöjen ja yhdistysten sekä tapahtumakumppaneiden edustajille. Kaksipäiväinen ohjelma koostuu Kuntaliiton seminaareista ja hackathonista, kuntien omista käytännöistä ja kumppaneiden tietoiskuista. Tarjolla on monipuolista, asiantuntevaa ja ajankohtaista asiaa. Tutustu ohjelmaan (linkki avautuu Kuntamarkkinat-sivulle) ja ilmoittaudu mukaan (linkki avautuu Kuntamarkkinat-sivulle).

Verkko-osallistumiseen tarvitsee verkkoyhteydellisen laitteen (puhelin, tabletti, tietokone) ja tilan, jossa voi seurata ohjelmaa rauhassa. Verkko-ohjelmaan ja sen aikatauluun on hyvä tutustua ennakkoon. Ongelmatilanteissa chat-asiakaspalvelu auttaa osallistujia.

Ilmoittautunut saa tarkemmat ohjeet, joilla pääsee seuraamaan webinaareja, esimerkiksi Aivovammaliiton tietoiskua.

Kuva: Kuntamarkkinat

Aivovamman vaikutukset seksuaalisuuteen -opas on julkaistu

Terapiaperhonen on julkaissut yhteistyössä Aivovammaliitto ry:n, Tatu ry:n ja Amorin Oy:n kanssa Aivovamman vaikutukset seksuaalisuuteen -oppaan, jonka tarkoituksena on olla keskustelun herättäjä ja mahdollistaja sekä tiedon antaja. Oppaan tavoitteena on auttaa sekä aivovamman saaneita ihmisiä, heidän läheisiään että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia keskustelemaan aiheesta osana kuntoutusta, hoitoa ja terveydenhuoltoa.

Aivovamman saaminen aiheuttaa muutoksen, joka vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin ja ihmisen koettuun identiteettiin. Erilaiset tunteet, pelot ja pettymykset, kysymykset ja odotukset ovat normaaleja – myös liittyen ihmissuhteisiin, läheisyyteen ja seksuaalisuuteen. Vaikeneminen ei poista murheita, ja keskustelu seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä olisi tärkeä mahdollistaa.

Oppaaseen voi tutustua tästä (linkki avautuu verkkosivuillemme Julkaisut/Esitteet/Tutustu esitteisiin). Opas on tilattavissa Terapiaperhosen verkkokaupasta (linkki avautuu Terapiaperhosen verkkokauppaan).

@aivovammaliitto