Tiesin etukäteen Helsingin Sanomien toimittajan Paavo Teittisen kirjoittavan artikkelia Validiasta. (HS 25.3.2018 ”Väärin diagnosoitu”) Tiesin myös, että sen tulokulma tulee olemaan VaIidian ammattilaisten osaamista dissaava ja kyseenalaistava. Olin silti yllättänyt siitä jyräämisestä, jolla toimittaja käsitteli Validian neurologeja.
Tarinaa rakennetaan hyvällä ammattitaidolla. Aluksi esitellään nuori neurologi Rellman, joka aivan viattomana ja ilman ennakkoluuloja aloitti vastuulääkärinä TAYSissä vuonna 2010. Mausteeksi lisätään heti jo kolmannessa kappaleessa itkevä potilas. Kuvan maalaaminen jatkuu: Rellmanin potilaat ovat usein nuoria ja elämä edessä. Pahat Validian puoskarit kuitenkin monen kohdalla kertoivatkin, että Rellman oli arvoinut aivovamman vakavuuden väärin useissa tapauksessa. Eihän se ole mukavaa. Teittinen on ammattimies alallaan.
Mitä voisi nuoren ja kokemattoman neurologin olettaa tekevän tässä tilanteessa? Hänen olisi syytä olla yhteydessä Validiaan ja selvittää muuttuneet diagnoosit ja taustat niihin, yksi kerrallaan. Se olisi potilaan etu. Validiassahan on ollut parhaat nimenomaan aivovammaan erikoistuneet lääkärit. Näin tieto olisi kulkenut ja ymmärrys lisääntynyt. Liekö jonkinlainen ryhmäpaine TAYSin sisällä vaikuttanut siihen, että lopputulos oli kuitenkin toisenlainen: Potilaiden lähettäminen Validiaan lopetettiin seuraavana vuonna 2011. Myöhemmin Rellman oli mukana tekemässä jopa kantelua Valviraan eräästä Validian neurologista.
HS:n artikkelissa toistuu usein sana ”virheellinen” puhuttaessa diagnooseista. Näinhän tämä propaganda tietenkin menee. Kun tätä sanaa käytetään tarpeeksi monta kertaa, alkaa se iskostumaan ihmisten mieliin itsestään selvyytenä. Tosiasiassa pitäisi puhua muuttuneista aivovammadiagnooseista. Kun tämän ymmärtää, muuttuu toimittajan käsittelemä problematiikka monisyisemmäksi. Aivovamman vakavuuden arviointi nimittäin on aina jonkinasteinen tulkintakysymys. Etenkin, jos tapahtumasta on jo pidempi aika. Validiasssa myöskin keskitytään kuntoutuksen yhteydessä aivovamman jälkitilan arviointiin. Tämä on eri asia kuin primaarivamman vaikeusaste. Tästä on kirjoiteltu tuon artikkelin ilmestymisen jälkeen niin paljon eri kannanotoissa ja blogeissa, että en jatka pohdiskelua tässä enempää. Yhden kysymyksen kuitenkin teen: Jos Validiassa moniammatillinen tiimi huomaa kuntoutuksen aikana, että aivovamma onkin vakavampi kuin alun perin on luultu, olisiko moraalisesti oikein jättää asia kertomatta?
Toimittaja tulkintani mukaan hämmästelee ja pitää epäilyttävänä sitä, että jotkut kuntoutujat, joiden vamman vakavuus on arvioitu alkuperäistä diagnoosia vaikeammaksi, joutuvat turvautumaan lakimiehen apuun hakiessaan oikeutta itselleen vakuutusyhtiötä vastaan. Voi aivan hyvin kysyä, mitä muutakaan siitä tilanteessa voi ihminen tehdä. Täytyy kuitenkin rauhoitella vakuutuslääkäreitä ja muita vakuutusyhtiön edun valvojia, että suurin osa aivovamman saaneista ei lähde käräjöimään vaikka syytä olisikin. Syynä on yksinkertaisesti energian ja rahan puute.
Olen lueskellut artikkelia uudelleen muutaman kertaan. Jollain lailla rivien välistä henkii toimittajan antipatia Vesa Laukkasta kohtaan. Tähän jo viittaa osana juttua ollut suhteellisen pitkä selostus Laukkasen lyhyestä poliittisesta urasta. Myös hänen silloinen jäsenyytensä Kristillisdemokraateissa lienee Teittiselle jonkinlainen punainen vaate. Vesa Laukkanen on käsitykseni mukaan melko värikäs persoona ja hän on ärsyttänyt myös Valviran edustajia. Syynä tähän on Valviran asiantuntijalääkäreiden hiostaminen ja ”kölin alta veto” useissa Laukkasen voittamissa oikeudenkäyneissä.
HS:n artikkelista saa mielikuvan, että vakuutusyhtiötä vastaan käydyissä aivovammaan liittyvissä oikeusjutuissa taustalta löytyisi aina Vesa Laukkanen. Näinhän asia ei ole, vaan kyllä todella useat muutkin lakiasiaintoimistot ovat näitä juttuja hoitaneet. Laukkanen lienee se menestynein ja hänen värikäs tyylinsä – ainakin aikaisemmin – kertoa tästä menestyksestä on luonut kuvan siitä, että hän olisi se taustahahmo kaikessa pahassa vakuutusyhtiöitä vastaan. On myös monesti sanottu, että Vesa Laukkanen tekee bisnestä näillä aivovammajutuilla. Näinhän asia on – yrittäjän on tehtävä bisnestä. Muuten ei palkka juokse. Sekin on aivan tavallista, että juristit erikoistuvat tietylle erityisalalle. Näin tapahtuu useissa ammateissa – mm. lääkäreiden keskuudessa.
Laukkanen on syönyt monelta eväät, kuvainnollisesti. Eihän se kivaa ole.
Vakuutusyhtiöiden viime vuosina koventunut linja korvausasioissa on puhuttanut paitsi Aivovammaliiton aktiivijäseniä, myös muiden potilas- ja vammaisjärjestöjen edustajia. On myös epäilty tämän artikkelin olevan osa tuota linjan vahvistamista. Itse en usko vakuutusyhtiöidenkään pystyvän manipuloimaan HS:n toimittajaa. Ainoa asia, mikä herättää kysymyksen, on ajoitus. Validia julkaisi ns. omavalvontatutkimuksen tuloksia perjantaina 23.3. klo 14.00 ja Helsingin Sanomissa on mittavaa taustatyötä vaatinut artikkeli sunnuntaina 25.3. Jokainen miettiköön itse, mihin tämä voi viitata.
Timo Kallioja
varapuheenjohtaja, Aivovammaliitto ry
PS.
Jos olen loukannut tällä kirjoituksellani jotakuta, pyydän anteeksi. En myöskään kyseenalaista mainitsemani neurologin tai HS toimittajan ammattitaitoa. Se, mitä olen selkein sanoin halunnut arvostella, on asenteellisuus ja puolueellisuus. Koko tässä keitetyssä sopassa niitä oikeasti häviäjiä ovat vammautuneet ihmiset.