Helsingin Sanomat julkaisi pitkän artikkelin Invalidiliiton omistaman Validia kuntoutuslaitoksen sotkuisesta tilanteesta maaliskuussa 2018. Ydinviesti oli, että toimittajan mukaan muutamat neurologit tehtailevat aivovammadiagnooseja ja eräs juristi voittaa liikaa oikeusjuttuja vakuutusyhtiöitä vastaan. Tässä yhteydessä kerrottiin myös kaularankaleikkauksesta, johon jotkin potilaat oli lähetetty. Kyseinen leikkaus esiteltiin artikkelissa kyseenalaisena ja kokeellisena hoitomuotona. Lukijalle saattoi syntyä mielikuva jopa salaa tehdystä operaatiosta. Lisäksi leikkausta käytettiin lyömäaseena jutussa nimeltä mainittua, tulkintani mukaan jonkinasteisen ajojahdin kohteeksi joutunutta neurologia kohtaan.
Kiinnostuin silloin tuosta leikkauksesta, koska se tuntui aiheuttavan kahtiajakoa asiantuntijoissa.
Erikoista oli mielestäni lisäksi se, että leikkaukseen liittyvän jutun keskiössä oli henkilö, jolle kyseistä leikkausta ei edes ole tehty. Hän oli siitä kieltäytynyt.
Hakiessani lisätietoa törmäsin lukuisiin artikkeleihin, joiden jo määrä osoitti tämän menetelmän olevan muuta kuin kokeellinen ja minun tulkintani mukaan jopa melko yleisessä käytössä.
Suomalainen asiantuntija totesi minulle leikkauksesta kertoessaan – ehkä vahingossa – että lääkärikunnassa olevien näkemyserojen lisäksi tähän liittyy myös vakuutuslääketieteellisiä intressejä.
Niinpä niin. Vakuutusyhtiö tunkee lonkeronsa lääketieteeseen tässäkin asiassa.
Todetaan nyt tässä siis selkeästi se, että kyseessä ei ole millään lailla ”tiskin alta” ja salaa tehty leikkaus. Näitä on kyllä tehty aivan avoimesti ja hyvin perustein. Leikkaus ei myöskään ole kokeellinen vaan jo pelkästään haastattelemani asiantuntija on tehnyt näitä useita kymmeniä. Hän on myös esitellyt leikkaamiaan tapauksia Suomen selkäkirurgiyhdistyksen kokouksessa. Eri koulukuntia tämän suhteen on ollut kirurgien joukossa lähinnä liittyen leikkausaiheeseen.
Sain vahvistuksen tähän leikkauksen yleisyyteen myös toiselta alan ammattihenkilöltä.
MIKÄ ON C1-2 FUUSIOLEIKKAUS?
Aivan aluksi haluan tehdä selväksi, että en ole lääketieteen asiantuntija. Kuvaustani voi siis vaikka kutsua ”insinööriversioksi” kyseisestä operaatiosta.
Pään kääntymisen mahdollistaa kaularangan kahden ylimmän nikaman kyky kiertyä suhteessa toisiinsa. Koska kiertoliikkeen laajuus on suuri, on tämä liitoskohta herkkä vahingoittumaan esimerkiksi pään heilahtaessa hallitsemattomasti ja voimakkaasti. Muita syitä kyseisen liitoskohdan vaurioitumiseen voi olla esim. epämuodostuma, reuma, nivelrikko, syöpä tai jostain muusta syystä kuin retkahduksesta syntynyt vamma.
Tilannetta voidaan korjata C1-2 fuusioleikkauksella, jossa näiden kahden ylimmän nikaman liikettä rajoitetaan asentamalla eräänlaiset ruuvit kiinnittämään ne toisiinsa. Tästä seuraa tietenkin rajoituksia pään kiertymiseen ja siksi näitä leikkauksia ei käsitykseni mukaan tehdä kovin vähäisin perustein. Tätä liikeradan rajoittumista on kuitenkin ilmeisimmin liioiteltu. Toinen haastattelemani leikkauksen läpikäynyt kertoi, että hän pystyy liikuttamaan päätään jopa paremmin kuin ennen leikkausta. Tämä johtuu siitä, että aikaisemmin hän ei voinut kääntää juurikaan päätään ilman, että oireet laukesivat voimakkaina.
Tämän nikamien lukituksen tuoma apu perustuu siihen, että kun nikamat on kiinnitetty neutraaliasentoon, lakkaa nikamien välinen ”hölskyminen” ja nikamiin kiinnittyvien pienten lihasten mahdollinen epänormaali venyminen. Tätä kautta saadaan kipuja lievennettyä sekä tasapainojärjestelmä toimimaan paremmin.
LEIKKAUKSEN RISKIT
Kaikkiin kirurgisiin operaatioihin liittyy riskejä, niin tähänkin. Tässä C1-2 fuusioleikkauksessa niskan teoreettinen liikkuvuus pienenee. Niskakipu voi joillain jopa pahentua. Implantit voivat pettää ja joskus leikkaus voi nopeuttaa selkärangan rappeutumista muilla tasoilla. Riskitöntähän tämä ei tietenkään ole. Toisaalta – onko mikään leikkaus?
LEIKKAUKSESTA APUA
Olin yhteydessä kahteen C1-2 fuusioleikattuun potilaaseen. Kummankin elämää on kyseinen leikkaus parantanut huomattavasti. He eivät halua nimeään julkisuuteen. Kutsun siis näihin keskusteluihin liittyvän tavan mukaisesti leikattuja nimillä ”Milla 2” ja ”Milla 3”.
”Milla 2” on leikattu vuonna 2016. Hän toteaa minulle, että jo toisena päivänä leikkauksen jälkeen olo on parempi kuin vuosiin. Viikon toipumisen jälkeen suurin osa staattisesta kivusta oli hävinnyt, valonarkuus vähentynyt selkeästi ja pään kääntyvyys oli jopa parempi kuin ennen leikkausta. Kumartuminen eteenpäin onnistui usean vuoden jälkeen, lihaskrampit poistuivat ja rollaattorin käyttö voitiin lopettaa. Kaiken lisäksi kipulääkitys on nykyään aivan minimissään.
Leikkauksesta ei jäänyt mitään haittaa ja asennetut titaaniosat ovat pysyneet paikoillaan.
Kaikkia aivovammaan liittyviä oireita leikkaus ei tietenkään voinut poistaa.
”Milla 3” on leikattu jo useampi vuosi sitten. Hänen vammansa oli syntynyt useamman kaatumisen tuloksena. Tilanne oli ajan mittaan pahentunut. Sain häneltä pitkän listan vamman aiheuttamia vaikeuksia. Viimeiset kuukaudet ennen leikkausta olivat painajaismaisia.
Lähisairaalassa ei löytynyt minkäänlaista apua tilanteeseen vaikka erilaisia tutkimuksia tehtiinkin. Oireet psykiatrisoitiin dissosiatiivisiksi tai toiminnallisiksi. Tämä diagnoosi kuitenkin kumottiin myöhemmin.
”Milla 3” kuvaa keikkausta lottovoitoksi. Oireet nimittäin helpottivat heti leikkauksen jälkeen. Suurin osa poistui ja loputkin lievenivät. Hän pystyy liikuttamaan päätään omien sanojensa mukaan tutulla, melkein normaalilla tavalla pitkästä aikaa.
Kumpikin kontaktoimani leikattu oli erittäin tyytyväinen tulokseen. Sain molemmilta pitkän tarinan, paljon näkökulmia ja yksityiskohtia elämäntilanteen paranemisesta. Koska kumpikin haluaa pysyä nimettömänä, en kirjoita heidän tarinaansa tarkemmin.
LOPPUTULOS
Tarkemmin pengottuani sain siis selville, että kyseinen kaularankaleikkaus ei ole salaa tehtävä kokeellinen operaatio. Näitä on tehty paljon ja niistä on kirjoitettu lukuisia artikkeleita. Myöskin kevään HS artikkelissa esiintynyt, tätä leikkausta kriittisesti arvostellut ”Milla” ei itse asiassa ole edes käynyt läpi kyseistä operaatiota. Löysin sen sijaan ihmisiä, joille tämä fiksaatio on tehty ja joille se on tuonut ratkaisevan helpotuksen oireisiin. Kahden tarinaan perehdyin tarkemmin.
Miksi tämä leikkaus siis haluttiin esittää erittäin epäilyttävässä valossa kevään 2018 HS artikkelin yhteydessä? Kukahan haluaisi vastata?
Timo Kallioja
Tämä kirjoitus on omani, ei Aivovammaliitto ry:n virallinen kannanotto