Juha Aaltonen muutti perheineen Isoon-Britanniaan Brightoniin loppukesästä 2015. Juhan vaimo sai tutkijan töitä yliopistosta, ja Juha itse sai luvan jatkaa omaa työtään etänä suomalaiselle työnantajalleen. Miehen vapaa-aika vierähti muun muassa pyöräilyharrastuksessa.
Juha Aaltosen ja hänen perheensä aika Brittein saarilla oli kulunut kuin siivillä, kun kolmen vuoden kuluttua oli määrä palata kotimaan kamaralle. Vuokra-asunto oli irtisanottu, muuttoauto tilattu ja lentoliput vuoden 2018 heinäkuun lopulle ostettu. Nuo lentoliput jäivät perheeltä käyttämättä.
Lauantaiaamuinen pyörälenkki silloisissa kotimaisemissaan kesäkuun loppupuolella vuonna 2018 muutti suunnitelmat. Juha ei koskaan polkenut tuolta lenkiltä kotiinsa, sillä noin reitin puolivälissä supermarketin parkkipaikalle kääntynyt autoilija ajoi suoraan hänen päälleen. Koska oli lauantaiaamu ja kolari tapahtui paikkakunnan pääkadulla, oli tapauksella silminnäkijöitä. Paikallinen media uutisoi, että brightonilainen pyöräilijä on loukkaantunut vakavasti jouduttuaan auton yliajamaksi.
Onni onnettomuudessa oli, että paikalle sattui ensimmäisenä niin ikään pyörälenkillä ollut lääkäri. Hän antoi ensiapua, ja paikallinen ”medihelikin” tuli pikaisesti paikalle. Juha oli 12 päivää koomassa. Herätessään hän puhui suomea, oli sekava eikä tiennyt missä oli. Ensimmäiset muistikuvat ovat kuntoutussairaalasta – joskin hän oletti olevansa työmatkalla ja että jotakin oli sattunut.
Reilun parin kuukauden kuluttua Juha kotiutui onnistuneen kotona vietetyn testiviikonlopun jälkeen. Oirekuva oli aivovammautuneille ihmisille tuttua: tasapainovaikeuksia, kaksoiskuvia, väsyvyyttä, lähimuistin ongelmia ja hitautta.
Vammautuneen tukijoukko
Isossa-Britanniassa vammautunutta ihmistä ei jätetä yksin. Vakavasti vammautuneille nimetään ”case manager”, joka voitaisiin suomentaa vapaasti asiakasvastaavaksi. Asiakasvastaava toimii vammautuneen ihmisen ja koko hänen hoito- ja kuntoutustiiminsä välisenä linkkinä ja koordinaattorina. Juhan asiakasvastaava oli aiemmalta ammatiltaan toimintaterapeutti.
– Case managerini keräsi ympärilleni moniammatillisen tiimin ja piti kaikkia hoitoon ja kuntoutukseen liittyviä lankoja käsissään. Näin minä sain paneutua täysipäiväisesti toipumiseeni ja vaimoni pystyi keskittymään töihinsä.
Juhan moniammatilliseen tiimiin kuului case managerin lisäksi neuropsykologi, toimintaterapeutti, fysioterapeutti, puheterapeutti, henkilökohtainen avustaja sekä asianajaja toimistoineen.
– Kokouksia järjestettiin meillä kotona noin kuukausittain koko porukalle. Kuntoutusta synkattiin ja säädettiin niin, että kokonaisuus tuki minua mahdollisimman tehokkaasti. Kaikilla osa-alueilla panostettiin erityisesti heikoimmin sujuviin asioihin. Koska Isossa-Britanniassa ei ole Suomen Omakantaa vastaava palvelua, oli moniammatillisella tiimilläni oma sähköpostirinki, jossa he raportoivat toisilleen tapaamisistani ja siitä, mikä sujuu ja mikä ei. Näin eri terapeutit pystyivät mahdollisuuksien mukaan ottamaan ne huomioon omissa harjoitteissaan. Jälkikäteen on helppoa ja hauskaa sanoa, että case manager oli turhaan pahoillaan siitä, ettei löytänyt Englannista suomalaista puheterapeuttia.
1 500 päivää
Koska kuskin syyllisyys oli lopulta kiistatonta, ei myöskään vakuutusyhtiö yrittänyt luikerrella korvausvastuusta. Korvaussummaksi sen sijaan tarjottiin naurettavan pientä summaa. Lakimies kysyi, hyväksyykö Juha summan. Koska se ei tullut kysymykseenkään, järjestettiin osapuolten välillä sovittelu huhtikuussa 2021. Jos sovittelussa ei olisi saavutettu molempia osapuolia tyydyttävää ratkaisua, olisi Juha aloittanut oikeustaistelun vakuutusyhtiötä vastaan. Jos näin olisi käynyt, olisi edessä ollut pitkä ja kallis oikeuskäsittely.
– Lakikiemuroita varten terveystietoni hankittiin syntymästäni alkaen. Käsittelyissä otettiin huomioon selvän diffuusin aksonivaurion todistavat magneettikuvat. Lausuntoja antoivat lisäksi kaksi lääkäriä, neuropsykologi, neurologi, toimintaterapeutti, esimieheni, kaksi kollegaani, vaimoni ja minä itse.
Juha toteaa, että lisäksi lakiasioihin liittyviä asioita helpotti, että asianajaja oli tietojen mukaan Britannian paras aivovamma-asianajaja ja kuski ei kiistänyt syyllisyyttään.
– Sekin vielä oli onni onnettomuudessa, että lakiselvittely sujui mallikkaasti. Kaikilla ei käy yhtä hyvää tuuria. Lakimieheni teki työnsä perusteellisesti ja laajasti. Osaltaan auttoi sekin, että autoilijan vastuu myönnettiin.
Asian loppuun saattamiseen meni lopulta kuitenkin 1 500 päivää – eli yli neljä vuotta. Sovittelussa saatiin toivottu lopputulos. 2.8.2022 päivätty paperi on siinä mielessä historiallinen, että korkeimman oikeuden päätöksen leimassa mainitaan vielä kuningatar. Tänä päivänä vastaavassa logossa puhutaan kuninkaasta, sillä kuningatar Elisabet II menehtyi vain hieman reilua kuukautta myöhemmin.