Keho toimivaksi

Fustra-valmennuksen palvelupäällikkö Olli Mustala kertoo, mikä fustrassa on keskeistä ja miksi se sopii ihmisille, joilla on aivovamma.

Fustra on konseptoitu yksilövalmennusmuoto, joka keskittyy kehon virheasentojen korjaamiseen, liikkuvuuden lisäämiseen, voimatasojen ja voiman tuoton kohentamiseen sekä keskivartalon vahvistamiseen. Koulutettu fustra-ohjaaja on läsnä jokaisessa harjoitustilanteessa varmistamassa, että asiakas tekee liikkeet oikein. Näin vältetään virheasennot ja vahvistetaan niitä lihaksia, joihin on tarkoitus vaikuttaa. Fustrassa hyödynnetään kehonpainoa, kuntosalilaitteita ja vapaita painoja. Fustran luvataan myös parantavan ryhtiä sekä hälventävän kehon kiputiloja.

UKK-instituutti teki niska- ja hartiaseudun kiputilojen kuntoutukseen liittyvän virallisen vaikuttavuustutkimuksen fustra-harjoittelusta vuosina 2014–2017.

– Fustra on ainoa liikuntatuote Suomessa, josta on julkaistu virallinen tutkimus, palvelupäällikkö Olli Mustala kertoo.  

Tutkimukseen osallistui 175 vapaaehtoista, joilla esiintyi toistuvia niska- ja/tai selkäkipuja. Tutkimusryhmään kuuluvia ohjasi 40 fustra-ohjaajaa 34 eri paikkakunnalla. Harjoituksia pidettiin kahdesti viikossa kymmenen viikon ajan. Harjoitusjakson aikana tehtiin alku-, väli- ja loppumittaukset. Vertailuryhmään kuuluvat puolestaan tekivät kuntosaliharjoitteita omatoimisesti.

Tutkittavien motivaatio osallistua oli poikkeuksellisen hyvä, sillä 92 % osallistui vähintään 15 harjoituskertaan. Yhdelläkään tutkittavalla ei ilmennyt haitallisia rasitusvammoja tai muitakaan kiputiloja. Niska-hartiaseudun kipu ja rasittuneisuus vähenivät kolmen kuukauden jälkeen tilastollisesti merkittävästi enemmän kuin vertailuryhmällä. Positiiviset vaikutukset näkyivät vielä 12 kuukauden kuluttuakin.

Ohjaaja pitää huolen asiakkaastaan

Fustra-harjoittelu sopii Olli Mustalan mukaan aivovammautuneelle asiakkaalle erityisesti siksi, että ohjaaja on jatkuvasti läsnä ja harjoitteet toteutetaan yksilöllisesti kunkin tarpeen mukaan. Ohjaaja varmistaa, että liikkeet tehdään oikein ja että treenataan asioita, jotka vievät asiakasta kohti hänen tavoitteitaan. Harjoittelu on siis turvallista keholle ja mielelle. Ohjaaja myös pitää huolen, ettei treenaus rasita liikaa.

– Fustra-harjoittelu jumppaa aivoja, kehittää motoriikkaa ja harjoitteluun liittyvät hengitysmenetelmät rauhoittavat hermostoa. Kommunikaatio ohjaajan ja ohjattavan välillä on tärkeää. Ohjaaja seuraa jatkuvasti vireystilaa ja pitää huolen, että harjoittelu tuottaa sopivan määrän ärsykkeitä. Treenien aikana opitaan kehon asennoista, hermotuksesta ja liikkeiden hallinnasta. Edistymisestä saa myös numeraalista dataa, eli kehittymisen voi todeta myös tieteellisesti, eikä ainoastaan ”musta tuntuu” -menetelmällä.  

Tällä hetkellä fustra-ohjaukseen voi päästä Espoossa, Hämeenlinnassa, Helsingissä, Järvenpäässä, Keravalla, Lahdessa, Lapinjärvellä, Lappeenrannassa, Loviisassa, Nurmijärvellä, Porvoossa, Sipoossa ja Vantaalla. Fustra-treenejä voi tehdä myös etänä, mutta ne eivät tuota aivan yhtä hyviä tuloksia kuin lähiharjoittelu.

– Käsillä ohjaaminen ja ohjaajan läsnäolo ovat suuressa roolissa, joten sen vuoksi lähiharjoittelu on tehokkaampaa. Etävalmennuksistakin on kuitenkin hyötyä, sillä ohjaaja voi sanallisesti auttaa asiakasta etäohjauksen aikana.  

Aivovammaliiton jäsenille tarjotaan jäsenetuna mahdollisuus tutustua fustra-harjoitteluun edullisella jäsenetuhinnalla. Lue lisää https://aivovammaliitto.jasenedut.fi/rekisteroidy/ tai kysy Aivovammaliiton järjestösihteeri Anu Kainulaiselta, anu.kainulainen@aivovammaliitto.fi tai puh. 050 408 7095

Teksti: Pia Kilpeläinen
Kuva: Fustra.fi

Aivovamman saaneen oma kokemus

”Aloitin Fustran, kun etsin keinoja aivovammasta ja kaularankavammasta kuntoutumiseen. Heti, kun kuntoutuminen oli edennyt siihen pisteeseen, että voin taas treenata, ilmoittauduin mukaan Fustra-valmennukseen. Fustra on auttanut minua valtavasti saamaan lisää toimintakykyä ja kuntoutumaan. Myös arjen toimintani sekä liikkuminen ja ulkoilu koiran kanssa on helpompaa. Olen pystynyt Fustran ansiosta myös palaamaan osa-aikaisesti omaan rakkaaseen työhöni yrittäjänä.”

Vera Mäkelä  

@aivovammaliitto