”Osaan sanoa kymmenellä kielellä kiitos”, laulaa Jonna Tervomaa kappaleessaan ”Rakkauden haudalla”. Niin osaa vaasalainen Hanna Sylviakin! Hän kertoo osaavansa ainakin kymmentä eri kieltä, sillä aivovammauduttuaan hän alkoi panostaa kieliopintoihin.
Nyt 40-vuotias Hanna Sylvia jäi suojatiellä auton alle vuonna 1994. Hän oli kolarin sattuessa 12-vuotias, mutta täytti teho-osastolla ollessaan 13 vuotta.
– Olin matkalla jäähallille, sillä harrastin tuolloin taitoluistelua. Kohtalokseni koitui risteys, jossa tapahtuu paljon onnettomuuksia. Olen itsekin sittemmin todistanut siinä yhden kolarin. Tuolla kerralla liikennevalot eivät olleet käytössä. Siitä, mitkä tekijät johtivat omaan onnettomuuteeni, minulla ei ole mielikuvia.
Hanna oli vuoden sairaalassa, josta loppuajan päiväpotilaana. Hän aloitti opiskelun sairaalakoulussa, josta hän siirtyi kuulovammaisille ja dysfasialapsille, eli heille, joilla on kielellinen erityisvaikeus, tarkoitetulle luokalle. Alkuvaiheessa Hannalla oli afasia, joka tarkoittaa vaikeutta tuottaa ja ymmärtää puhuttua tai kirjoitettua kieltä. Hannalla afasia vaikutti puheeseen, mutta hänellä se palautui normaaliksi melko nopeasti. Neuropsykologin suosituksesta hän kuitenkin pääsi erityisluokalle.
– Koulu oli myös esteetön, josta oli minulle selkeää hyötyä.
Nykyään Hannalla aivovamman jälkitila näyttäytyy erityisesti ataksiana eli liikkeiden koordinoinnin häiriönä ja näköongelmina.
Mielihyvää kielistä
Ennen onnettomuuttaan Hanna oli panostanut matematiikkaan.
– Ajattelin, että matematiikkaa opiskelemalla saisin hyvän ammatin. Kävi kuitenkin ilmi, että matematiikka ei enää sujunut entiseen malliin, joten aloin keskittyä kieliin. Nekin olivat kiinnostaneet minua jo pienestä pitäen.
Hanna kävi ala-asteensa pienessä koulussa, jossa ei ollut mahdollista opiskella kuin englantia ja ruotsia. Kahdeksannella luokalla hän aloitti yksityisoppilaana saksan kielen opinnot. Kielet veivätkin hänet mukanaan.
– Yhdeksännen luokan jälkeen mietittiin, käynkö vielä kymppiluokan. Sille ei nähty kuitenkaan tarvetta, joten siirryin suoraan tavalliseen lukioon. Lukion jälkeen pääsin yliopistoon, jossa pääaineekseni valitsin saksan kielen ja kirjallisuuden. Lisäksi opiskelin tanskaa ja norjaa.
Yliopiston jälkeen kieliopinnot jatkuivat sekä Vaasa-opistolla että ruotsinkielisellä Vasa Arbis -opistolla. Kielivalikoima karttui virolla, unkarilla ja venäjällä.
– Unkari oli melko hankalaa, joten sitä en opiskellut kovin pitkään. Venäjäkään ei ollut sieltä helpoimmasta päästä.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan otti Hanna ukrainalaisten auttamisen sydämen asiakseen – ja kielinaiselle siihen liittyi myös ukrainan kielen opiskelu.
– Ensiksi olin mukana yliopistolla opettamassa tänne tulleille Ukrainan pakolaisille suomea. Se oli heille eräänlainen ”selviytymiskurssi”, jonka aikana opetettiin suomen perusteita – eli opetettiin heidät muun muassa tervehtimään, esittelemään itsensä ja kysymään tietä. Sen jälkeen aloin itse opiskella ukrainaa.
Hanna toteaa, että venäjän opinnoista oli hyötyä uuden kielen haltuun ottamisessa.
– Ukraina tuntuu kuitenkin venäjää loogisemmalta kieleltä, joten – jos mahdollisuus tulee – aion jatkaa ukrainan opintojani.
Juttu on lyhennelmä Aivoituksessa 1/23 julkaistusta artikkelista. Voit lukea koko jutun painetusta lehdestä. Näytenumeron voi tilata Aivovammaliiton toimistolta järjestösihteeriltä osoitteesta anu.kainulainen(at)aivovammaliitto.fi
Teksti ja kuva: Pia Kilpeläinen