Päivämäärä 6.11.2022 on painunut lähtemättömästi Anna Valtasen mieleen. Tuolloin oli sunnuntai ja Anna opiskeli trager-terapiaa vajaan sadan kilometrin päässä kotikunnastaan. Oli koulutussession toiseksi viimeinen päivä. Jo lauantaina Annaa oli paleltanut niin kokonaisvaltaisesti, että hän opiskeli vilttiin kietoutuneena ja teetä siemaillen. Opettajakin oli kiinnittänyt huomiota Annan viluisuuteen. Sunnuntaina alkoi lisäksi päänsärky.
– Sunnuntaina aloin taltuttaa vilua ja päänsärkyä ottamalla kipulääkkeen. Ajattelin, että kyseessä on migreenikohtaus, sillä olin raskausaikanani kärsinyt migreenistä. Särky vain paheni, jolloin otin toisenkin tabletin – viimeisen, joka minulla oli mukanani. Kipu hellitti sen verran, että kykenin turvallisesti ajelemaan illalla kotiini, Anna Valtanen kertoo.
Seuraavana yönä Anna heräsi tunteeseen, joka enteili kuumeen nousemista. Maanantaina olisi kiireinen päivä. Ensiksi pitäisi viedä nuorempi lapsi hoitoon ja sen jälkeen suunnata trager-opintojen viimeiseen koulutuspäivään.
– Mittasin kuitenkin kuumeen. Tunnollisena ihmisenä ajattelin, ettei kotiin jääminen ole suotavaa, ellei kuumetta ole. Kuumemittari kohosi 39 asteeseen. Minun normaalilämpöni oli 35,5. Tajusin, etten voi lähteä kouluun. Päivän myötä päänsärkyni paheni ja aloin oksentaa. Oksensin koko päivän. Päätäni särki kuin minua olisi hakattu samanaikaisesti useammalla pesäpallomailalla.
Anna oletti edelleen olevansa migreenissä. Tuli tiistai ja tuli keskiviikko. Annan olo ei kohentunut. Tässä vaiheessa Annan mies totesi, ettei ole normaalia oksentaa ja kärsiä päänsärystä näin pitkään. Anna soitti terveyskeskukseen, jossa – korona-aika kun oli – hänet ohjattiin takahuoneeseen, jonne suojavarusteisiin sonnustautunut hoitaja tuli ottamaan häneltä tulehdusarvon ja koronatestin – ja kenties jotakin muutakin testattiin. Kaikki tulokset olivat normaaleja. Anna kuvaili tarkasti oireensa eli järisyttävän päänsäryn, oksentelun ja kuumeen. Terveyskeskuksessa ollessaan Annan vointi koheni hieman, joten lääkäri diagnosoi influenssan ja passitti naisen kotiin.
Tuli torstai ja tuli perjantai. Pääsärky, kuumeilu ja oksentelu jatkuivat. Anna hakeutui infektiopoliklinikalle, jossa hänet pantiin tiputukseen. Koronatesti oli jälleen negatiivinen.
– Ehkä kamalinta oli kohtaaminen minua tutkimaan tulleen lääkärin kanssa. Hän toisteli, ettei tiedä mikä minulla on. Kuvailin jälleen oireitani. Totesin, että pelkään kuolevani kipuun ja että olen jo viikon verran rukoillut yläkerran suunnasta apua. Sen jälkeen lääkäri alkoi hyppiä ylös ja alas ja huudahti riemukkaasti, että jippii, nyt tiedän mikä sinulla on – sinulla on migreeni ja sinut kotiutetaan. Sairaanhoitaja oli selvästi hyvin huolissaan. Hän pahoitteli, ettei minua tutkittu tarkemmin ja totesi, ettei hän voi asialle mitään. Lääkärin sana on laki.
Nesteytyksen ansiosta Annan olo kohentui hieman, mutta vointi romahti jälleen lauantaina. Annan mies tiedusteli, joko olisi aika soittaa ambulanssi. Tunnin kuluttua Anna suostui. Hän tunsi kuolevansa.
– Ensihoitajina olleet kaksi nuorta naista olettivat heti, että oireeni viittaavat aivokalvontulehdukseen. Niinpä lähdimme pillit ulvoen kohti sairaalaa.
Sairaalassa Annan pää kuvattiin ja häneltä otettiin selkäydinpunktio. Diagnoosiksi tuli aivokalvontulehdus, ja lääkitys aloitettiin.
– Muistini loppuu tähän hetkeen.
Kortisonipsykoosi
Anna otettiin sisään neurologiselle osastolle 12.11. Hän oli lähetellyt kavereilleen ääniviestejä – joista hän ei tosin itse muista mitään – ja aina 17. päivään saakka Annan puhe oli ollut selkeää. 18. päivänä lähetetyistä ääniviesteistä ei enää saanut mitään tolkkua. Sillä hetkellä virus oli lävistänyt aivokalvon ja levinnyt aivokudokseen aiheuttaen enkefaliitin eli aivotulehduksen.
– Sairaanhoitaja oli huomannut tilani huonontumisen, ja tämä pelasti henkeni. Miehelleni ja äidilleni sanottiin, että seuraavat pari päivää ratkaisevat, jäänkö eloon.
Anna sai voimakkaan kortisonikuurin, jonka seurauksena hänelle tuli kortisonipsykoosi. Psykoosi tarkoittaa tilaa, jossa todellisuudentaju hämärtyy ja esiintyy harhoja. Tila ilmenee yleensä vain viidellä prosentilla kortisonihoitoa saavista.
– Kului pari viikkoa, etten tiennyt tästä maailmasta mitään todellista. Minulla oli aivan hirveitä harhoja. Luulin muun muassa, että mieshoitaja yrittää sytyttää minua palamaan. Harhoissani kuolinkin ja synnyin uudelleen. Pieni kirkkauden hetki oli hermoratatutkimuksen aikana. Lääkärin tökkiessä jalkaani neulalla ymmärsin, etten tunne mitään. Oikea jalkani ja käteni olivat halvaantuneet, ja kasvojeni vasen puoli oli tunnoton.
Anna heräsi harhoistaan joulukuun paikkeilla. Kumpikaan jalka ei tässä vaiheessa toiminut kunnolla, mutta päästessään kuntoutukseen 12. joulukuuta vasen jalka oli jo alkanut toimia.
– Enkefaliitti toi mukanaan äärimmäisen kovan niskakivun. Niskaani sattui niin voimakkaasti, ettei minua voitu edes nostaa sängystä. Kortisonikuuri aiheutti valonarkuutta, enkä sen vuoksi voinut olla ilman aurinkolaseja. Näin kaiken kahtena. Selkäni ei kantanut, jonka vuoksi minut piti sitoa kiinni pyörätuoliin. Lantion seudulla oli niin kovia kipuja, että minua piti käännellä tunnin välein. Vasemmassa jalassani oli sekä tunnottomia kohtia että niin arkoja, että pyörätuolin reunan hipaisukin tuntui räjähtävänä tuskana.
Kuntoutus
– Kuntoutuksessa sain fysioterapeutikseni superihanan nuoren naisen. Hänellä ei ollut aiemmin ollut kaltaistani kuntoutettavaa, ja hän olikin innoissaan ja kokeilunhaluinen. Oma asenteenikin oli, ettei sairauteni ollut este vaan ainoastaan hidaste. Päätin, että jouluaattona jo kävelen.
Anna pääsi jouluksi kotilomalle. Tavoite kävelykyvyn palautumisesta ei vielä toteutunut, sillä jalat eivät toimineet. Kun hän uutenavuotena palasi joululomalta, sai hän alkaa harjoitella kävelemistä rollaattorin avulla hoitajan seuratessa lähituntumassa. Oikea polvi vihoitteli, mutta kun Anna sai siihen metallisen tuen, saattoi jalalle alkaa varata painoa.
– Sain mahdollisuuden harjoitella kävelyrobotilla, ja se oli aivan ihana laite, todellinen superlaite! Moinen moderni teknologia teki vaikutuksen myös läheisiini.
Tammikuun lopussa Anna pääsi sairaalasta ja käveli tuolloin kahden kepin avustamana. Melko nopeasti hän sai heittää hyvästit niillekin. Tasapaino oli kuitenkin edelleen hutera. Annalla oli myös harha-aistimuksia. Hänestä tuntui kuin hänellä olisi hattu päässä, kuin joku kaataisi hänen päälleen kuumaa vettä tai ötökät ryömisivät ihoa pitkin. Hän näki mustia viivoja ja palleroita.
– Horjahtelen edelleen päivittäin. Kävin tasapainoryhmässäkin, mutta siitä ei ollut minulle hyötyä. Aloin treenata kotona painoilla, sillä kaikki lihakseni olivat kuihtuneet olemattomiin. Reitenikin olivat kuin kaksi roikkuvaa nahkapussia. Ja se palelu! Nyt, kun sairastumisestani on kulunut reilu vuosi, on normaalilämmökseni vakiintunut 37,5. Näin talvella palelen niin voimakkaasti, etten voi mennä ulos. Ostin akuilla lämmitettävän liivinkin, mutta eihän se lämmitä sisäisesti.
Oirekirjoa
Helmikuussa lasten ollessa hiihtolomalla iskivät sydänongelmat. Syke huiteli tasolla 170–180.
– Minulle pantiin EKG:n eli sydänkäyrän pitkäaikaisrekisteröintiin tarkoitettu holter-laite. Rekisteröinnin aikana minulla oli vain vähän oireita, mutta silti tulokseksi tuli hyvänlaatuinen löydös. Mitähän he olisivat löytäneet silloin, kun oireeni olivat voimakkaimmillaan!
Rasitus ja hälinä – jota väkisinkin lapsiperheessä syntyy – saivat Annan verenpaineen romahtamaan ja sykkeen nousemaan pilviin aina hänen noustessaan ylös. Tähän määrättiin hoidoksi beetasalpaajaa.
– Lepo olisi parasta hoitoa, ja kun lapset kesäloman jälkeen palasivat syksyllä kouluun, oireeni helpottivatkin. Lasten ollessa joululomalla nukuin päivittäin kolmen tunnin päiväunet ja normaalimittaiset yöunet. Silti väsymykseni oli niin kokonaisvaltaista, etten pystynyt tekemään oikeastaan mitään. Sosiaaliset kontaktinikin ovat lähes nolla – olen reilun vuoden aikana tavannut ystäviäni ehkä neljästi, enkä välillä jaksa vastata puhelimeen tai viesteihin. Jos käyn ulkona syömässä, nukun kaksi päivää. Ärsyketulva uuvuttaa minut täydellisesti. Esimerkiksi lusikan kilahdus lautasen reunaan tai kuiskauksen ääni tuntuvat hirvittäviltä. En pysty katsomaan telkkaria enkä lukemaan – ja jos luenkin, en seuraavana päivänä muista mitään lukemastani.
Muistitestin perusteella Annan muisti on keskitasoa huomattavasti alempi. Kun hän puolta vuotta myöhemmin toisti testin, oli tulos aiempaakin kehnompi.
– Muistan muutaman sanan kerrallaan – esimerkiksi asiasta alun tai lopun. Ja ellen heti tee jotakin askaretta, se jää tekemättä. Jos lapsi vaikkapa pyytää pakastimesta mansikoita, on minun otettava ne heti sulamaan. Hukkaan tavaroita ja panen niitä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin – enkä edes itse ymmärrä, miksi. Hukkaan melkein itsenikin! Aiemmin olin todella tarkka, järjestelmällinen ja säntillinen.
Oirekuvaan kuuluu myös aistimus kuin joku valottaisi häntä taskulampulla silmään. Makuaisti oireilee ja kieli tuntuu olevan puuduksissa. Välillä hän maistaa asioita liiankin voimakkaasti, välillä kaikki on mautonta. Suklaa saattaa polttaa, mutta chili sen sijaan ei. Anna maistaa parhaiten joko todella suolaisen tai todella makean. Oikeaan jalkaan tulee välillä tunne, että se räjähtää tai ponnahtaa. Tunteen saa laukeamaan hyppimällä tai kumauttamalla jalkaa. Pakaroissa ja lantion alueella on edelleen tunnottomia kohtia.
– Odottelen parhaillaan aikaa lantionpohjan fysioterapiaan ja neurologille. Toiveenani on päästä neuropsykologiseen kuntoutukseen. Juuri nyt en voi tehdä muuta kuin odotella. Odotella ja toivoa ihmettä.
Teksti: Pia Kilpeläinen
Kuva: Anna Valtasen kotialbumista
INFO
Aivokalvontulehdus eli meningiitti tarkoittaa aivoja peittävän kalvon tulehdustilaa. Aivokalvontulehduksen aiheuttaa yleensä bakteeri tai virus. Myös sienet ja amebat ovat aiheuttajina mahdollisia, mutta harvinaisia.
Aivokuume/aivotulehdus eli enkefaliitti puolestaan on aivokudoksen tulehdus, joka on useimmiten viruksen aiheuttama. Merkittävin enkefaliittia aiheuttava bakteeri Suomessa on borrelia, joka voi aiheuttaa puutiaisaivokuumeen.