Hämeenlinnan aivovammayhdistyksen perustajajäseniin kuuluva Liisa Halme perusti pari suvea sitten lettukahvilan. – Siskontyttöni tarvitsi kesätyöpaikan, ja kun hänelle jo kaavailtu pesti meni sivu suun, aloimme myydä Janakkalan Tervakoskella kaupan pihaan pystytetystä teltasta muurinpohjalettuja ja pannukahvia. Asiakkainamme kävi myös Janakkalan Leppäkoskelta muutama pariskunta. He totesivat, että vastaava kioski olisi mukava saada heidänkin kylälleen – ja että siellä itse asiassa olisi kioski tyhjillään, mutta sopivaa yrittäjää ei ole löytynyt. Siitä se ajatus sitten lähti.
Liisa Halme aloitti Leppäkosken lettukioskin pyörittämisen elokuussa vuonna 2021. Oli torstai, kun hän tutustui tiloihin, ja jo perjantaina kioski oli auki ensimmäistä päivää. Ensimmäisenä vuonna lettuja myytiin elo- ja syyskuun ajan päivittäin ja loppusyksyn aikana viikonloppuisin. Seuraavasta maaliskuusta alkaen kioski avattiin jälleen viikonvaihteina, ja päivittäisiksi aukioloajat muuttuivat kesän myötä.
– Joulukuussa 2021 Kanta-Hämeen psykologiyhdistys valitsi lettukioskini vuoden mielenterveysteoksi. Perusteina sille oli rohkeuteni käynnistää yritys keskellä koronapandemiaa ja se, että kioski on paitsi mukava kohtaamispaikka kyläläisille ja siellä piipahtaville turisteille, luo se myös hyvää mieltä koko kylälle, Liisa kertoo iloisena.
Janakkalan Leppäkoski oli taannoin virkeä kylä, jossa kolmen tiilitehtaan ympärille rakentuneessa yhteisössä oli urheiluseuroja, pankkeja ja kauppoja. Tiilitehtaiden lakkauttamisen myötä kyläkin kuihtui, joten Liisan lettukioski tuo sinne kaivattua vipinää.
Liisa korostaa, ettei kylä sentään täysin autioitunut ole. Siellä on esimerkiksi kyläyhdistys, ja alueella järjestetään kesäisin leirejä. Yksi leiriläisistä olikin kirjoittanut vieraskirjaan, että piipahdus lettukioskilla oli kesän parasta antia. Liisalle yhtä tärkeitä vieraita ovat satunnaiset ohikulkijat kuin vakioasiakkaatkin, mutta kaikkein mieluisimpia ovat lapset.
Merkityksellisyyden kokemuksia
Liisa kertoo, että kioskilla työskentely tuo hänelle merkityksellisyyden kokemuksia.
– Yhteiskuntamme on rakentunut työn ympärille. Olen sen ikäinen, että minun pitäisi olla täysillä työelämässä ja parhaassa vedossa, mutta en sitä aivovammani vuoksi ole. Kioskilla työskentely saa minut kokemaan itseni tarpeelliseksi ja yhteiskuntakelpoiseksi.
Liisa on koulutuksiltaan sekä ravintolakokki että laskentamerkonomi, joten hänellä on hyvä koulupohja kioskiyrittäjäksi.
– Koen, että kioskihomma on minulle kuntoutusta, sillä joudun miettimään, miten mitkäkin asiat teen ja missä järjestyksessä.
Liisan aamu alkaa kuudelta, kun hän alkaa leipoa. Kesäisin kioski on auki puolesta päivästä iltakahdeksaan. Perhe pitää huolta Liisan jaksamisesta, ja hänen tyttärensä ja poikansa työskentelevät äitinsä rinnalla.
– Jos olen työvuorossa jommankumman kanssa, voin välillä mennä esimerkiksi joen partaalle istuskelemaan ja levähtämään tai keskustelemaan asiakkaiden kanssa. Olen kertonut vakioasiakkailleni, että minulla on aivovamma, jonka vuoksi saan välillä poissaolokohtauksia ja olen väsynyt. Olen kehottanut heitä olemaan välittämättä siitä, Liisa kertoo.
Liisa kiittelee, että Leppäkosken kyläyhdistys on ottanut hänet lämpimästi vastaan. He ovat yhdessä järjestäneet esimerkiksi juhannusjuhlat. Metsäpalovaroituksen vuoksi ei kokoa saanut polttaa, mutta sen sijaan makkaraa ja lettuja sai tarjota keskikesän juhlassa. Ja se kokkokin poltettiin, mutta vasta marraskuussa. Silloin järjestettiin tulijuhla, jonka antimista vastasi – kukas muu kuin – Liisa!
Teksti ja kuvat: Pia Kilpeläinen