Läheisen ajatuksia kohtaamisen tärkeydestä

Elämme poikkeuksellisia aikoja ja Valtioneuvoston asettamilla rajoitustoimenpiteillä on ollut vaikutusta kaikkien meidän arkeen. Erilaiset tapaamiset on poistettu kalenterista yksi kerrallaan ja niin kävi myös maalis- ja huhtikuulle suunnitelluille Tukea aivovammautuneen läheiselle –hankkeen työpajoille. Vaikka päätös varmasti oli vaikea, oli se ainoa oikea. Näinä aikoina emme ole vain vastuussa itsestämme, vaan myös läheisistämme.

Olen mukana hankkeessa läheisenä ja edustan läheisistä sisaruksen näkökulmaa. Veljeni vammautui liikenneonnettomuudessa reilu 18 vuotta sitten ja tuolloin myös itse aloin opetella uutta rooliani aivovammautuneen läheisenä.

Hankkeen kannalta on hyvä, että olemme saaneet syksyn 2019 aikana jo pohjan aikaiseksi. Parhaillaan projektin työntekijät varmasti miettivät, miten korvata peruuntuneet tapaamiset ja toivottavasti ratkaisu löytyy. Tekniikka mahdollistaa meille paljon, mutta aitoa ihmisten välistä kohtaamista se ei koskaan tule korvaamaan. Tapaamiset, joissa olemme läheisten kesken keskustelleet avoimesti, mutta ehdottoman luottamuksellisesti, ovat tarjonneet varmasti jokaiselle paljon. Samoin tapaamiset läheisten ja ammattilaisten kesken ovat tarjonneet hyviä näkökulmia, joissa molempien on mahdollista heijastella ja haastaa myös omaa ajatteluaan. Onkin ollut todella antoisaa päästä jakamaan omia kokemuksiaan ammattilaisille siitä, minkälaista tukea läheisenä sai ja toisaalta minkälaista tukea olisi tilanteessa kaivannut. Toki oman haasteensa on tuonut se, miten kertoa niistä ei niin hyvistä kohtaamisista siten, ettei se näyttäydy ammattilaisille kritiikkinä heidän tekemäänsä elintärkeää työtä kohtaan.

Kokemukseni mukaan nimenomaan kohtaaminen on mahdollistanut sen, että ajatuksia on vaihdettu avoimesti ja keskusteluissa on annettu virran viedä mukanaan. Jokainen osallistuja on saanut tuoda esille omaa ajatusten virtaa, josta projektin työntekijät ovat jalostaneet pohjan aivovammapotilaan läheisen voimavaraistavan tuen mallille ja siihen liittyvälle tukimateriaalille. Tapaamisissa jokainen meistä on tuonut esille oman persoonansa ja tätä kautta luonut pohjan aidolle kohtaamiselle ja myös välittämiselle. Jokainen osallistuja on välittänyt siitä, että hankkeen avulla saadaan malli, joka mahdollistaa tuen aivovamman saaneen läheisille ja ammattilaisille työkalut sen tuen antamiseen. Välittämisestä löytyy myös syy, miksi keskustelu kohtaamisissa on ollut alusta asti luontevaa. Me kaikki jaamme osaltamme saman kokemuksen: hetken, jolloin aivovamma tuli pysyväksi osaksi elämäämme ja niissä hetkissä jaettu kokemus kohtaamisesta läheisen ja ammattilaisen kesken.

Hankkeen kannalta on erinomaista, että pääsimme jo aikaisemmin testaamaan virtuaalista työpajaa Lasten ja nuorten tukeminen kriisissä –osion työstämisessä. Virtuaalinen työpaja tarjosi ajasta ja paikasta riippumattoman osallistumisen, joka osaltaan helpotti muuten kiireisessä arjessa. Ajatuksia pystyi kirjaamaan, kun niitä syntyi ja toisaalta taas muiden ajatuksia lukiessa omatkin ajatukset koostuivat uudeksi tekstiksi alustalle. Ansiokkaasti myös hankkeen projektisuunnittelija Eeva osallistui alustalla tapahtuvaan keskusteluun kirjoittelemalla lisäkysymyksiä ja tätä kautta pääsimme jalostamaan omaa ajatteluamme pidemmälle ja tarkentamaan kirjoittamaamme. Mutta kun tekstiä työstetään tavallaan anonyymisti ja pois jäävät jaetut ilmeet, eleet ja ajatuksen virta, niin aina jotain jää puuttumaan. Ja tässä kohdin se puuttuva palanen on kohtaaminen ja siinä jaettu yhteinen, vaikka ei aina yhtenäinen, ajatus.

Koska tämänhetkinen tilanne ei kohtaamista salli, on keksittävä muita keinoja. Onneksi elämme ajassa, jossa tekniikka tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Poikkeusaikoina voimme oppia paljon uutta ja toisaalta monissa asioissa palata niihin perusteisiin. Varmasti tämän kevään jälkeen jokainen meistä muistaa sen, kuinka tärkeää on toisen ihmisen kohtaaminen.

Lopuksi haluan vielä omalta osaltani lausua Aivovammaliitolle, hankkeen työntekijöille ja kaikille hankkeessa mukana olleille läheisille ja ammattilaisille kiitoksen. Hankkeen tärkeyttä on mahdoton korostaa liikaa.

Toivotan kaikille poikkeusoloista huolimatta mukavaa kevättä ja kesää. Kohtaamisiin hankkeen parissa!

Ida Ruponen, Helsinki

Tukea aivovammautuneen läheiselle -hankkeeseen keskittyvissä blogikirjoituksissa ovat kirjoittajina hankkeen työntekijät, kehittämistyöhön osallistuvat läheiset, opiskelijat sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset. Yhteistyössä hankkeessa ovat HUS, Metropolia-ammattikorkeakoulu, Aivotalo, OLKA, Suomen Neurohoitajat ry, Sairaanhoitajaliitto sekä Itä-Suomen yliopisto.

@aivovammaliitto