Vuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen. Kun vuoden alussa tammikuussa aloitin projektikoordinaattorin sijaisuuteni Aivovammaliitossa, en voinut kuvitellakaan mitä tämä vuosi toisi tullessaan. Arvasin kyllä, että tämä uusi työtehtävä tuo tullessaan paljon uusia taitoja, opin tuntemaan uusia ihmisiä ja saan kokemusta järjestötyöstä sekä sen yhteiskunnallisesta roolista konkreettisesti. Mutta näiden lisäksi olen oppinut niin paljon muutakin uutta, mitä en osannut vuoden alussa edes kuvitella. Enkä varmasti ole ainoa!
Hanke eteni koronasta huolimatta
Kirjoittelin maaliskuussa tähän samaiseen blogiin ja tuolloin Tukea aivovammautuneen läheiselle -hankkeen voimavaraistavan tuen mallia oli aloitettu rakentamaan konkreettisesti työpajoissa 2019 kerätyn tiedon pohjalta. Samoihin aikoihin COVID-19 virus tuli ja mullisti meidän kaikkien työ- ja siviilielämän. Nyt taaksepäin katsoessa, on uskomatonta, että kaikesta tästä huolimatta Tukea aivovammautuneen läheiselle -hanke eteni lähes aikataulussaan. Toki, joitain kevään suunnitelmia jouduttiin siirtämään, perumaan tai järjestelemään uudelleen. Kaiken kaikkiaan Aivovammaliitossa on kuitenkin koko tämän poikkeuksellisen ajan ollut yhdessä tekemisen meininki ja mieletön tsemppi päällä.
Sattumalta, ennen kuin koronasta oli edes kuultu, julisti Maailman terveysjärjestö WHO vuoden 2020 sairaanhoitajien ja kätilöiden vuodeksi. Ja sellainenhan tämä vuosi 2020 todellakin on ollut, kaiken muun lisäksi. Tukea aivovammautuneen läheiselle -hankkeen tärkeänä yhteistyökumppanina ovat läheisten ja monien muiden ammattilaisten ohella sairaanhoitajat, jotka hankkeessa ovat toimineet hoitotyön asiantuntijoina. He ovat osaltaan olleet ideoimassa ja rakentamassa voimavaraistavan tuen mallia läheisille hankkeen alusta alkaen. Kuten olettaa voikin, korona vaikutti isosti myös hankkeen ja hoitotyön asiantuntijoiden yhteistyöhön. Erityisesti keväällä hoitajia tarvittiin kipeästi koronapotilaiden hoidossa sekä hoitoon varautumisessa. Siinä tilanteessa hoitajaresursseja ei ollut irrottaa kehittämistoimintaan, vaan kaikki resurssit kohdistettiin siihen, että koronapotilaat ja muut kriittisesti sairaat potilaat saivat tarvitsemaansa hoitoa. Onneksi, nyt kun tilanne on hieman selkiytynyt koronan suhteen, olemme taas syksyllä päässeet konkreettisemmin tekemään yhteistyötä näidenkin asiantuntijoiden kanssa.
Sairaanhoitajien ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten osaamisella on suuri merkitys aivovammapotilaiden hoidossa. Aivoitus -lehdessä (3/20) haastateltiin kahta sairaanhoitajaa, jotka työskentelevät teho-osastolla, jolla hoidetaan aivovammapotilaita. He kuvaavat, että työ on haastavaa, mutta myös palkitsevaa. Aitoa iloa hoitajalle tuo se, kun näkee, että potilas toipuu. Toivotaan siis, että hankkeen päättymisen jälkeenkin tulevaisuudessa tämä eri sektoreiden välinen yhteistyö jatkuu ja eri tahojen osaamista pystytään hyödyntämään. Koska kaikkien näiden eri toimijoiden päämäärä on kuitenkin yhteinen: potilaiden/asiakkaiden ja heidän läheistensä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.
Hankkeen tulevaisuuden suunnitelmia
Syksy on jo pitkällä. Vaikka korona edelleen jyllää keskuudessamme, on voimavaraistavan tuen malli nyt valmistunut. Seuraavaksi sitten onkin aika kertoa mallista ympäri Suomea työskenteleville sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille, vertaistukijoille sekä kokemustoimijoille ja ottaa malli konkreettisesti käyttöön osana aivovammautuneiden henkilöiden läheisten tukemista. Heti tammikuussa 2021 toteutetaan seminaari, jossa ammattilaisia koulutetaan mallin ja materiaalien käyttöön. Lisätietoa seminaarista ja hankkeen muusta etenemisestä saa Aivovammaliiton nettisivujen kautta.
Hanke kokee taas vuoden vaihteessa muutoksia työntekijöiden parissa. Minun on aika siirtyä uusiin tehtäviin Julian palatessa perhevapaalta ja sijaisuuteni Aivovammaliitossa päättyy. Haluankin tässä kohtaa kiittää kaikkia, niin Aivovammaliiton työntekijöitä kuin liiton jäseniä sekä heidän läheisiään tästä todella mielenkiintoisesta ja opettavaisesta vuodesta. Aivovammaliitossa on jäseninä ja työntekijöinä upeita tyyppejä ja aito tekemisen meininki. Toivon, että ensi vuonna yhä useampi meistä voisi koittaa elää elämäänsä Robson Lindbergin moton mukaisesti: “See the invisible, do the impossible”.
Kirjoittaja: Inkeri Hutri, Projektikoordinaattori
Tukea aivovammautuneen läheiselle -hankkeeseen keskittyvissä blogikirjoituksissa ovat kirjoittajina hankkeen työntekijät, kehittämistyöhön osallistuvat läheiset, opiskelijat sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset. Yhteistyössä hankkeessa ovat HUS, Metropolia-ammattikorkeakoulu, Aivotalo, OLKA, Suomen Neurohoitajat ry, Sairaanhoitajaliitto sekä Itä-Suomen yliopisto.