Hengenpelastaja

Kuopiolainen Jorma Halonen lukee muistivihostaan otteen: ”19.4.2001. Kuulimme Maxin kanssa avunhuutoja. Moottorikelkka ja mies olivat pudonneet jäihin.”

Keväisenä aamuna Jorma Halosen ja hänen Max-koiransa aamulenkin keskeytti Kallavedeltä kuuluneet avunhuudot. Ulkonäöltä tuttu mies oli lähtenyt viemään moottorikelkkaansa kesäteloille läheiseen saareen. Rannat olivat tuolloin jo sulia. Moottorikelkkailija oli edennyt onnistuneesti puolen kilometrin verran, kunnes jää petti alta. Onnettomuuspaikalla järven syvyys oli 10–15 metriä.  Tielle, jolla Jorma ja Max kävelivät, oli matkaa 200 metriä. Kello oli puoli kahdeksan aamulla. Mies kelkkoineen oli tuossa vaiheessa ollut avannossa kymmenkunta minuuttia.

–  En sillä hetkellä pelännyt tai edes ehtinyt tuumata, että voisin itsekin pudota jäihin. Muistan vain ajatelleeni, että hengenvaarassa oleva ihminen on pakko pelastaa, Jorma toteaa.

Kelkka ei ollut vielä tuossa vaiheessa vajonnut pohjaan, vaan oli pystyasennossa. Mies oli jäisen reunan ja kelkan välissä.

–  Päässäni pyöri, että jos kelkka nyt uppoaa avantoon, vie se todennäköisesti miehen mennessään. Tiesin, että nyt on kiire toimia.

Alun perin Jorma oli ajatellut hyödyntää Maxin remmiä, mutta rannassa olikin sattumalta nostoliina veneestä pudonnut nostoliina. Sen avulla hän kiskoi miehen turvaan.

–  En osaa sanoa, miten pitkään pelastusoperaatiossa meni. Minut valtasi sellainen adrenaliiniryöppy, etten tuntenut pelkoa jään sortumisesta enkä huomannut väsymystäkään. Päässäni pyöri vain, että tuon miehen henki on nyt minun käsissäni.

Karusellisorvi rikkoutui

Jorman muistivihkomerkintä 22.4.2019: ”Mies tuli vastaan venelaiturilla ja kiitti pelastamisestaan. Oloni on tasoittunut ja tuntuu hyvälle.”

Jorman muistivihkomerkintä 24.4.2019: ”Kävin katsomassa Maxin kanssa kelkan uppoamispaikkaa, mutta en mennyt jäälle.”

Jorma kirjoittaa päivittäin vihkoonsa päivän pääkohdat, sillä muutoin hän ei muista, mitä on tapahtunut. Muistivaikeudet johtuvat toukokuussa 2014 tapahtuneessa työtapaturmassa saadusta aivovammasta.

–  Olin tuolloin töissä 46 tonnia painavalla karusellisorviksi kutsutulla metallintyöstökoneella. Minun oli ajettava lastuiksi 11 tonnin painoinen kappale. Kun olin ajanut nelisen tonnia lastuiksi, aloin poistaa niitä. Karusellisorvissa on ikään kuin pyörivä lattia, jota putsataan raudankappaleen avulla. Kone lähtikin jostakin syystä käyntiin kesken kaiken, jonka seurauksena olin lentänyt betonikouruun ja lyönyt pääni. Pahin isku osui oikealle puolelle takaraivon alueelle. Minulta meni kuulo oikeasta korvastani, kalloni murtui ja tulihan siinä vaikka mitä muutakin – kuten tämä aivovamma.

Muistivaikeuksien lisäksi Jormalla on aivovamman jälkitilan oireena väsymys. Ellei päivään sisälly mitään normaalista poikkeavia rasitteita, on hänellä aktiivisia tunteja viisi tai kuusi. Jos tapahtuu jotakin erityistä, kutsuu sänky jo parin, kolmen tunnin kuluttua.

–  Pelastusoperaation jälkeen, kun adrenaliiniryöppy laantui, olin aivan poikki ja oli pakko mennä lepäämään. Muuten olisin ollut aivan loppu. Mutta se ei haitannut. Pääasia oli, että mies ei jäänyt avantoon.

Teksti ja kuva: Pia Kilpeläinen

@aivovammaliitto