Elämyksiä vedestä ja maasta

Koronapandemia sai kotimaan matkailun uuteen nousuun. Nyt omassa maassamme lomailivat myös he, jotka aiemmin suuntasivat aina vapaapäivien koittaessa Suomen rajojen ulkopuolelle. Ennen koronaa kotimaassa pääasiallisesti sukuloitiin, osallistuttiin tapahtumiin, käytiin festivaaleilla sekä piipahdettiin Lapissa laskettelemassa tai ruskaretkellä. Koronapandemian myötä luontokohteet ja elämykset nousivat suosituimmiksi. Päijänteen rannalla Toivakassa sijaitsee vastuulliseen matkailuun ja hyvinvointipalveluiden tarjoamiseen erikoistunut Nukula (linkki vie ulkoiselle Nukulan nettisivustolle), joka on yksi esimerkki luontoon ja luontoelämyksiin nojaavista kotimaankohteista.  

Rannalla hiljaista, salaperäinen usva kulkee veden pinnalla. Ilma on niin raikasta hengittää, että se herättää aamun aikaiset kulkijat”, maalaillaan Nukulan esitteessä tunnelmallisesti. Myös tämän jutun otsikko on mukaeltu matkailukohteen esitteestä (linkki vie ulkoiselle Nukulan nettisivustolle).

–  Olen aina markkinoinut Nukulaa hyvinvointiyrityksenä, jonka yksi tärkeimmistä tuotteista on hyvät unet. Nukkuma-aittamme on rakennettu 1800-luvun alkupuolella, eikä sitä ole pinnoitettu millään keinotekoisella aineella kuten maalilla tai lakalla. Vanhan rakennustavan ansiosta aitassa on helppoa hengittää, sillä ilma on puhdasta ja se vaihtuu mukavasti. Lisämausteensa tuo hiljaisuus, jonka rikkovat ainoastaan luonnon äänet, tilan omistaja Hannele Levävaara kertoo.

”Viipyilevä usva kulkee myös maan pinnalla herätellen kasveja ja metsän puita lempeästi uuteen aamuun. Maa on kerännyt itseensä pohjoista voimaa. Täällä maa on elävä olento, joka hengittää vuodenaikojen mukana”, kerrotaan esitteessä.

Luonto ja erityisesti metsä ovatkin virkistävän yöunen lisäksi Nukulan hyvinvoinnin kulmakiviä. Tilan laajaa metsää hoidetaan jatkuvan kasvun periaatteella. Vaikka puita joskus kaadetaan, ei metsää koskaan hakata aukeaksi. Kaikkialla kasvaa eri puulajeja, metsä säilyy vuodesta toiseen vehreänä ja varpukasvillisuus peittää maanpintaa. Vanhimmat puista ovat yli 400-vuotiaita. Metsää ei myöskään istuteta, vaan jokainen puu saa kasvaa siihen, mihin sen siemen luontaisesti juurtuu. Hannele uskoo, että puu, joka on saanut valita kasvupaikkansa itse, on elinvoimaisempi kuin lajitoverinsa, jonka paikan ihminen on määrännyt. Heidän metsästään 15 % on täysin suojeltua, joten sen luontaiset maastot ryteikköineen, tuulenkaatoineen ja lahopuineen tarjoavat piiloja ja pesintäpaikkoja monipuoliselle eliöstölle. Huomiota kiinnitetään siis myös luonnon hyvinvointiin, sen monimuotoisuuteen eli biodiversiteettiin.

– Luonnon ja metsän parantava vaikutus ovat keskeisiä hyvinvoinnin osa-alueita. Tutkimuksetkin osoittavat, että jo 15 minuutin kävely luonnossa laskee stressitasoja. Me emme mene luontoon joogamaan tai ottamaan metsäkylpyjä, sillä nämä toimintamuodot lähtevät ihmisestä. Meillä mennään metsään metsän ehdoilla. Kävijämme voivat opetella luonnon lukutaitoa ja vaikkapa etsiä puun, joka kommunikoi heidän kanssaan fyysisellä ja henkisellä tasolla. Metsässä voimme taltuttaa päivätajuntamme ja ottaa käyttöön yötajunnan. Se tarkoittaa sitä, että kuten pimeänä yönä, voi metsässäkin tuntea, tunnustella ja käyttää kommunikaatioon ympäristön kanssa kaikkia aisteja; antaa ympäristön puhua ja johdattaa.

Nukulan maastossa on ikimetsän lisäksi tarjolla kivikkoa, pirunpeltoa, vuoren rinteitä ja suota – jonne tosin ei vierailijoita päästetä, ettei kukaan vahingossakaan juutu suonsilmäkkeeseen.

Kuningattaren vierailu

Kartanon vanhoilla mailla, jotka jo 1900-luvun alkupuolelta ovat kuuluneet nykyiselle metsäjätti UPM:lle, sijaitsee Elisabetin aukio. Yhdistyneiden kuningaskuntien kuningatar, jonka nimi suomalaisittain kirjoitetaan Elisabet, vieraili metsässä puolisonsa prinssi Philipin kanssa vuonna 1976 ensimmäisellä Suomen-vierailullaan.

Vierailupaikan haluttiin olevan umpimetsässä sijaitseva hakkuualue, ja tutustumispaikalle saikin rämpiä parin kilometrin verran. Kuningatar käveli pikkukengissään kantaen kädessään kypärää. Työmaa-alueella olisi kuulunut kypärää käyttää, mutta koska hovin etiketin mukaan kuningattarelle kuuluu hattu, ei hän voinut kypärää päähineensä päälle pukea. Metsässä tarjottiin lounaaksi kermaista lohikeittoa leivän kera sekä jälkiruokasi pieniä lettuja lakkahillolla.

–  En ole varma, miksi kuningatar korpeen vierailulle vietiin, mutta olen kehittänyt tähän tarinan, joka voi olla hyvinkin totta, Hannele hymyilee.

1800-luvulla Haukanmaan alueen valtavasta metsävarannosta hankittiin tukipilareita Englannin kaivoksiin. Pilarit olivat kolmen metrin pituisia, toisesta päästään kapeampia kiilamaisia parruja. Hannelen kehittämän taustatarinan mukaan kuningatar oli kuullut, mistä hänen valtakuntansa kaivosten pylväät olivat peräisin ja halusi tulla tutustumaan pylväiden alkulähteille.

–  Tämä on luomani tarina, joka ei välttämättä ole totta, mutta näin saamme mielenkiintoisesti kiedottua monarkin vierailun paikallishistoriaan.

Nukulan vierailija voi käydä tutustumassa Elisabetin aukioon ja nauttia sen jälkeen vastaavan lounaan kuin kuningatar seurueineen 46 vuotta aikaisemmin.

Saunassa sielu lepää

Mikä olisikaan suomalaisempi hyvinvoinnin tuoja kuin saunominen. Nukulan puilla lämmitettävässä perinnesaunassa voi nauttia löylyistä ja peseytyä Päijänteen puhtaassa, pehmeässä järvivedessä. Hannele toteaa, että ulkomaalaisten on usein vaikea uskoa, että järvessä on turvallista peseytyä – ja että Päijänne on itse asiassa niin puhdas, että helsinkiläiset juovat sen vettä. Saunomisen päälle on tarjolla talon omalla reseptillä tehtyjä muurinpohjalettuja. Perinnesaunassa voi kokeilla turvehoitoa, joka paitsi helpottaa iho-ongelmia ja vähentää stressiä, poistaa elimistöstä kuona-aineita.

–  Kerran sveitsiläiseen turistiryhmään kuulunut nainen harmitteli, ettei saa nukuttua hiljaisuudessa. Kokeiltuaan turvehoitoa hänkin kertoi nukkuneensa seuraavana yönä kuin tukki. Turve panee vauhtia lymfakiertoon, rentouttaa ja poistaa jännitystä.

Tilalla on myös sähkösauna. Molemmissa saunoissa on tarjolla luksusta eli ruusuhoito, jossa koko keho puhdistetaan ruusutuotteilla. Ruusuhoito kirkastaa ihoa, mutta on ennen kaikkea hemmottelua mielelle ja keholle.

Matka luonnosta lautaselle on lyhyt

”Hiljaisuudesta ja villistä pohjolan luonnosta on Nukulan ruokaelämykset tehty. Ne on tehty kalasta ja kasviksista. Se on konstailematonta, puhdasta lähiruokaa suoraan vedestä ja maasta”, luvataan esitteessä.

Ruoaksi Hannele loihtii lupauksen mukaisesti kala- ja kasvisruokia. Kuha, hauki, ahven, made ja lahna nousevat omilta vesialueilta. Kasvikset ja perunat hän kasvattaa itse. Perunat, porkkanat, punajuuret ja palsternakka säilyvät talven yli maakellarissa. Ruokatarjontaan kuuluvat myös yritit, marjat ja omenat. Tarjolla on myös itse tehtyjä säilykkeitä, hilloja, mehuja ja hyytelöitä. Tuotannossa ei käytetä myrkkyjä eikä keinotekoisia lannoitteita.

– Olen tehnyt kasvisruokaa koko ikäni, ja kehittelen reseptiikkaa koko ajan. Kaikki ruoka valmistetaan paikan päällä. Panostan suomalaisiin raaka-aineisiin, lähiruokaan ja luonnonmukaisuuteen. Lisäaineita en käytä lainkaan, ellei suolaa sellaiseksi lasketa. Puhdas, konstailematon ja maukas suomalainen ruoka on meille kunnia-asia.

”Luonnon antimet ovat imeneet itseensä niin kesän, syksyn, talven kuin keväänkin voimauttavat vaikutukset”, korostetaan Nukulan esitteessäkin.

Teksti: Pia Kilpeläinen
Kuva: Ronja Kivimäki

@aivovammaliitto