Aivovammaliitto ry:n syysliittokokousedustajat painottavat, että aivovammojen diagnosointia on tehostettava.
Aivovamma voi valitettavan usein jäädä kokonaan tunnistamatta erityisesti monivammapotilailla, jotka ovat olleet suurienergisessä onnettomuudessa. Tällöin yksilön kokemus terveydentilastaan ja toimintakyvystään ei vastaa kliinisen lääketieteen näkemystä. Lisäksi on yleisesti tiedossa, että osaan tapaturmaperustaisista aivovammoista liittyy vakuutuslääketieteen piirissä diagnostista ristiriitaa. Tällöin potilasta tosiasiallisesti hoitaneiden lääkäreiden lausunnot voidaan sivuuttaa vakuutuslääketieteellisessä päätöksenteossa, ja vakuutusyhtiöt antavat kielteisiä korvauspäätöksiä esimerkiksi työkyvyttömyyseläkettä tai haitan kertakorvausta koskeviin hakemuksiin. Seurauksena on usein pitkittyneitä korvauksenhakuprosesseja sekä toistuvia käsittelyjä eri oikeusasteissa, joilla on paitsi huomattavia yhteiskunnallisia kustannusvaikutuksia, myös merkitystä kantajan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulmasta.
Yksilön ja yhteiskunnallisten instituutioiden välisissä ristiriitatilanteissa vammautunut jää usein yksin. Diagnoosittomat ovat usein paitsi psyykkisesti, myös sosiaalisesti eräänlaisessa välitilassa, jossa heidän kokemiaan oireita ja toimintakyvyn vajeita ei tunnusteta virallisesti. Diagnoosi paitsi takaisi pääsyn erilaisten sosiaaliturvaetuisuuksien ja kuntoutustoimenpiteiden piiriin, myös vahvistaisi määrittymisen sosiaalisesti hyväksyttyyn kuntoutujan rooliin. Kivun, oireen tai heikentyneen toimintakyvyn jatkuva todistelu on usein myös psyykkisesti kuormittavaa, jolloin vammautuneen tulevaisuuteen suuntautuvan toimijuuden ylläpito vaikeutuu ja psykosomaattisen oireilun riski kasvaa. Aivovammoihin liittyy usein muun muassa eriasteista masennusta, ahdistusta ja post-traumaattista stressioireilua. Kokonaisvaltainen tiedollinen ja emotionaalinen, eli tunneperäinen, tuki onkin ensiarvoisen tärkeää kuormittavassa elämäntilanteessa olevan toimijuuden ylläpitämiseksi.
Virallisen vammadiagnoosin puute voi johtaa yksilön koherentin eli yhtenäisen ja loogisen elämäntarinan katkeamiseen ja eräänlaiseen identiteettikriisiin jo muutenkin haastavassa elämäntilanteessa. Sairauden kokemuksellisuuden tutkimuksessa ilmiöstä on käytetty nimitystä murtunut identiteetti. Vammautuneen identiteetti voi murtua, muuntua ja uudelleen rakentua eri tavoin. Tapa, jolla identiteetti muotoutuu ja kuinka vammautunut elämäntarinaansa sanoittaa, määrittää paitsi yksilön tapaa nähdä itsensä, mutta käytännössä usein myös sitä, kuinka muut hänet kohtaavat. Kokemus osallisuudesta omassa asiassaan tukee vammautuneen toimijuutta ja on siten suojaava tekijä esimerkiksi psyykkistä kuormittumista ja yhteiskunnallista syrjäytymistä vastaan.
Yhteiskuntatieteiden tohtori Leena Leinosen pian aloitettavan tutkimuksen ”Identiteettimurtumat ja haavoittuva toimijuus. Puuttuvan lääketieteellisen diagnoosin merkitys itsensä neurologisesti vammautuneeksi kokevan identiteetin ja toimijuuden rakentumisessa” tavoitteena on kartoittaa ja analysoida, millaisia merkityksiä puuttuvalla lääketieteellisellä diagnoosilla on itsensä neurologisesti vammautuneeksi kokevan henkilön identiteettiin ja kokonaisvaltaiseen toimijuuteen.
Tutkimus tuottaa empiiristä tietoa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä erityisen haavoittuvassa asemassa olevan asiakasryhmän arjen realiteeteista ja monialaisen tuen tarpeista. Tutkimus tuottaa tietoa, joka auttaa kehittämään palveluita suuntaan, joka tunnistaa ja tunnustaa paremmin ne kriittiset kohdat, joissa yksilö voi pudota tuki- ja palveluverkkojen ulkopuolelle ja jotka pahimmillaan johtavat yksilön pallotteluun jopa epätarkoituksenmukaisten palveluyksiköiden välillä.
Lisätietoja tutkimuksesta:
Yhteiskuntatieteiden tohtori Leena Leinonen, leena.leinonen@uef.fi
Lisätietoja Aivovammaliiton kannanotosta:
toiminnanjohtaja Päivi Puhakka, paivi.puhakka@aivovammaliitto.fi, 050 536 6390
Aivovammaliittoon kuuluvilla yhdistyksillä on toimintaa seuraavilla paikkakunnilla:
Pääkaupunkiseutu, Hyvinkää, Porvoo, Seinäjoki, Vaasa, Kuopio, Joensuu, Savonlinna, Mikkeli, Hämeenlinna, Jyväskylä, Äänekoski, Keuruu, Hamina, Kotka, Kouvola, Lappeenranta, Oulu, Kemi, Rovaniemi, Ylivieska, Kajaani, Lahti, Pori, Rauma, Kankaanpää, Tampere, Turku, Salo ja Forssa.
Aivovamma on tapaturman aiheuttama aivokudoksen vaurio, joka syntyy päähän kohdistuvasta iskusta tai liike-energiasta. Suomessa aivovammautuu vuosittain 15 000−20 000 ihmistä. Sen jälkitilan oireita, eli pitkäaikaisia tai pysyviä muutoksia, on noin 100 000 henkilöllä.
Aivovamman lievimmän muodon, eli kansanomaisesti aivotärähdyksen, saaneista valtaosa toipuu täysin. Mitä vakavammasta vammasta on kyse, sitä todennäköisemmin siitä jää pysyviä oireita, kuten muistihäiriöitä, erittäin voimakasta väsymystä, keskittymisvaikeuksia tai aloitekyvyttömyyttä.
Aivovammoja syntyy putoamisten ja kaatumisten seurauksena (60 %), liikenneonnettomuuksissa (20 %), pahoinpitelyissä (5–10 %) sekä urheiluun liittyvissä tapaturmissa (2–9 %). Erityisiin riskiryhmiin kuuluvat 18–25-vuotiaat miehet ja yli 70-vuotiaat henkilöt.