Myönnän, että otsikointi on provosoiva. Tämä kuitenkin tuli aluksi mieleeni, kun luin päätöstä Aivovammakurssien 2019-2020 kilpailutuksen tuloksista.
KELA on kilpailuttanut henkilöasiakkaille järjestettävät suomenkieliset traumaattisen aivovamman saaneiden aikuisten kuntoutuskurssit. Hankinta on tehty valtakunnallisesti. Määräaikaan mennessä oli 13 kuntoutusyritystä antanut tarjouksen. Näistä yksi ei täyttänyt tarjoajan soveltuvuudelle asetettuja vaatimuksia ja se suljettiin tarjouskilpailun ulkopuolelle. KELA oli ilmoittanut valitsevansa kokonaisedullisesti edullisimmat tarjoukset. Tämä tarkoittaa tänä päivänä pelkästään tarjottua hintaa. Näin siitäkin huolimatta, että hankintalaki (pykälä 115) antaa käsitykseni mukaan mahdollisuuden pisteytykseen myös osittain laatukriteerit huomioiden.
Ymmärrän sen, että hintojen vertaaminen on helpompaa kuin laadun. Sekin on selvää, että kuntoutuksen kokonaislaatu on osittain subjektiivinen kokemus. Siitä huolimatta tarpeellinen pisteytyskriteeristö olisi ollut luotavissa myös näille aivovammakursseille. Itse asiassa aikaisemmin on käytetty toiminnan laatua osana pisteytystä, eli kyseiset kriteerit ovat jo olemassa.
Oleellista hankintapäätöksen tekijälle on ymmärtää, mistä hinta voi muodostua. Siihen vaikuttavat paitsi todelliset tuotantokustannukset, myös toimialan kilpailutilanne ja tarjoajien strateginen tahtotila. Yritys voi täyttää ylimääräistä tuotantokapasiteettiaan tarjoamalla palvelutuotettaan pelkästään välittömien kulujen antamalla hinnalla. Kuitenkaan kovin pitkään ei voi toimia hinnoittelemalla vieläkin alemmas. On hyvä kysymys, pitääkö hankinnasta päättävän huomioida joidenkin toimijoiden mahdollinen polkumyyntiin viittaava hinnoittelu. Vaaranahan on, että tarjottu palvelutuote – tässä siis aivovammakurssi – ei yksinkertaisesti voi toteutua halutun tasoisena ko. hinnalla. Keskustelin tästä kilpailutuksesta alalla toimivan asiantuntijan kanssa. Hän käytti laatukriteerien minimivaatimusten täyttymisestä määritelmää ”rasti ruutuun”. Jokainen tarjoaja voi itse päättää, täyttyykö kriteeri vai ei. Tarvittaessa otetaan asenne ”en tiedä osataanko, mutta yritetään”. Lienee totta ainakin osittain.
Tutkin hieman aivovammakursseista annettuja kahtatoista tarjousta. Halvin tarjous on 208 € vuorokaudelta ja kallein on 535 €. Keskiarvo kaikista 12 tarjouksen antaneesta yrityksestä on 303,89 €. Kaikkein halvin oli 32 % halvempi kuin keskiarvo sekä peräti 61 % halvempi kuin kallein tarjous. Ero kalleimman ja halvimman välillä oli 327 €. Kallein siis 2,67-kertainen verrattuna halvimpaan. Kuitenkin esimerkiksi 22-sivuisessa (!) palvelukuvauksessa vaaditaan mm. moniammatillista kuntoutusta ja erityisosaamista traumaattisesta aivovammakuntoutuksesta, ryhmämuotoisesta laitoskuntoutuksesta ja aivovamman saaneiden kanssa työskentelystä tai kuntoutuksesta. Itse tuon palvelukuvauksen läpi luettuani aloin olla skeptinen sen suhteen, onko kaikilla tarjouskilpailussa mukana olleilla todellakin syytä hyvällä omalla tunnolla vastata täyttävänsä kaikki ko. kuvauksessa vaadittu. Voiko joku todella tehdä kaiken vaaditun näin paljon halvemmalla kuin keskiverto tarjoaja? Hankintalaki (pykälä 96) mainitsee, että hankintayksikön on vaadittava tarjoajalta selvitys tarjouksen kustannuksista, jos tarjous vaikuttaa poikkeuksellisen alhaiselta. Mikäli selvitys ei ole tyydyttävä, voidaan tarjous aivan lainmukaisesti hylätä.
Olen koittanut tutkia ja laskeskella näiden laatukriteereiden täyttämiseen vaadittavia resursseja. Olen myös kysellyt alalla toimivilta asiantuntijoilta oikeaa kustannustasoa ja mitkä tilannekohtaiset tekijät siihen voivat vaikuttaa. Näkemykseni on, että KELAn vaatimukset oikeasti täyttävä aivovammakuntoutus maksaa enemmän kuin mihin hintaan valitut yritykset sitä tarjoavat. Kyse on siis taktisesta hinnoittelusta, esim. vajaakapasiteetin myymisestä pelkillä välittömillä kuluilla tai yksinkertaisesti laskuvirheistä tarjouslaskennassa.
KELA lähtee siis siitä, että tarjoajan ilmeisesti itsensä ilmoittama minimilaatu on riittävää ja tarjouskilpailun voittaa aina halvimmalla tekevä. Pitkään jatkuessaan tällainen periaate rapauttaa alaa. Palveluntuottajan ei kannata panostaa tiloihin, laitteisiin tai henkilökunnan osaamiseen, koska se johtaa liiketoiminnan vähenemiseen. Tässä kyseisessä tarjouskilpailussa on jäänyt ulos hyviä ja tilojensa sekä henkilökunnan osaamisen suhteen erittäin laadukasta aivovammakuntoutusta antavia yrityksiä. Ei tämän näin pitäisi olla. KELAn kilpailutuksesta päättävät eivät nyt ymmärrä tämän toimintamallin seurauksia.
Tarkastellaanpa hieman näitä KELAn tarjouskilpailun kolmea voittajaa. Lähestyin kaikkia kolmea voittajaa suoraan sähköpostitse ja tiedustelin mm. osaamista aivovammakuntoutuksessa.
Halvin ei nettisivuillaan (hakukone) tunnista aivovammaa tai traumaattista aivovauriota, vaikka kuntoutuslaitos onkin. Tästä tuli tietenkin mieleen ajatus, että kun ensimmäinen av-kuntoutettava saapuu paikalle, aloitetaan koko projekti aivan alusta. Yhteydenottooni vastattiin kuitenkin nopeasti ja asiallisesti. Samalla vakuutettiin sitä, että osaaminen ja kokemus ovat KELAn vaatimusten mukaista. Onko se sitä muualta kuulemaani ”rasti ruutuun” tyylistä osaamista?
Kuntoutusjohtajan vastauksesta kokonaisuudessaan jäi minulle kuitenkin käsitys, että huolimatta käsittämättömän alhaisesta tarjoushinnasta on kuntoutustoiminnan taso yleisesti ottaen hyvä. Sen sijaan osaaminen nimenomaan aivovammakuntoutuksen kohdalla jäi vastauksessa hieman tyhjän päälle. Kyseisellä kuntoutuslaitoksella on joka tapauksessa 50 vuoden kokemus kuntoutustoiminnasta ja sitä ei voi väheksyä. Sinänsä on surkuhupaisaa, tällaista kokemusta neurologisesta kuntoutuksesta pitää myydä tällaiseen rapahintaan. Yritys on tehnyt viimeiset kolme vuotta laskevalla liikevaihdolla melkoisen kovaa tappiota vuosittain.
Toinen valittu ilmoittaa kuntouttavansa kaikkia aina yksivuotiaasta sydänpotilaasta sotaveteraaniin saakka. Kuulostaa hienolta. Olin yhteydessä sekä vastuulääkäriin että toimitusjohtajaan tarkistaakseni heidän palvelukuvauksen mukaista aivovammaosaamistaan. Sain heidän markkinointikoordinaattorinsa kirjoittaman vastauksen kuntoutuslaitoksen toimitusjohtajan välittämänä. Kysymykseen hinnoittelusta todetaan kyseisen kuntoutuslaitoksen olevan ”keskellä”. Tämähän ei pidä paikkaansa – kymmenen tarjousta kahdestatoista oli kalliimpia. Halvalla siis myydään. Asiakaslähtöisyydestä ja palvelusta on markkinointikoordinaattorin mukaan tehty oikein ”tieteellinen” tutkimus. Hyvä niin. Minua tietenkin kiinnostaa nyt tässä yhteydessä av-osaaminen, ei ensisijaisesti asiakaslähtöisyys. En tiedä, mitä tämä adjektiivi ”tieteellinen” juuri tässä tarkoittaa, mutta se ei ole oleellista. Kyse on ollut Arvoliiton Eetti & Inno -hankkeesta, joka selvitti innovatiivisuutta yhteiskunnallisissa yrityksissä.
Aivovammakuntoutujista on tällä toimijalla minulle syntyneen käsityksen mukaan varmastikin riittävä kokemus.
Yritys on tehnyt viime vuodet tappiota laskevalla liikevaihdolla.
Kolmas aivovammakuntoutuksia tekemään valittu on varsinainen viihdekylpylä. Itsekin harrastekeikkailua tehneenä täytyy tunnustaa, että viihdetarjonta on suomalaisittain kyllä hyvää: Jenni Vartiainen, Children of Bodom, Juha Tapio jne.
Ei voi valittaa. Jos on tarpeeksi hyvässä kunnossa niin kiva kolmeviikkoinenhan on tulossa.
Kuntoutus yleisesti ottaen on myös mitä ilmeisimmin korkeatasoista. Kysymys on kuitenkin siitä, onko tarpeeksi osaamista nimenomaan aivovammakuntoutuksesta. Ehkä joku muu vastaa.
Kyseinen yritys poikkeaa alan trendistä siinä mielessä, että se on tehnyt viime vuonna positiivisen tuloksen.
Yksikään valituista palveluntuottajista ei ole pääkaupunkiseudulta, josta kuitenkin oletan suurimman osan kuntoutettavista olevan kotoisin. Mielestäni KELAn pitäisi huomioida pääkaupunkiseutu erikseen ja hyväksyä, että hintataso ei voi olla sama kuin muualla.
Aivan lopuksi esitän kysymyksen, johon en oikein löytänyt vastausta: Miten KELA seuraa näiden aivovammakurssien kuntoutussuunnitelmien tuloksia? Niitä seuraamalla voidaan oikeasti tehdä päätelmiä kokonaistaloudellisuudesta. Satunnaisten auditointien varassa oleminen ei anna oikeaa kuvaa. Tulosseuranta antaa lisäksi pohjaa tehdä jatkossa valintoja palveluntarjoajien välillä.
Timo Kallioja
Hallituksen varapuheenjohtaja, Aivovammaliitto ry
ps. tämä on minun blogikirjoitukseni, ei Aivovammaliitto ry:n kannanotto.