Salibandya pääkaupungissa

Salibandy on sisäkentällä pelattava pallopeli, jossa on vaikutteita jääkiekosta ja jääpallosta. Peliä kutsutaan myös lempinimellä sähly. Timo Pessi ja Validia Helsingin tiloissa pääkaupunkiseudulla toimivan Aivovammayhdistyksen peliryhmää vetävä Kimmo Kampman toivovat, että yhä useampi löytäisi tiensä mukaan mukavaan peliporukkaan.

Vuonna 2001 käynnistettiin Aivovammayhdistyksen liikuntaryhmät tuolloin Synapsiassa työskennelleen fysioterapeutti Matti Vartiaisen aloitteesta.  Aluksi ryhmiä oli kaksi, joista toinen oli tarkoitettu hyvin ja toinen rajoitetummin liikkuville.

Nyt, vuonna 2022, jäljellä on hyvin liikkuvien ryhmä, joka pelaa viikoittain salibandya.

-Meillä on kahdeksan aktiivipelaajaa, joten mukaan mahtuu vielä monta pelihaluista, Timo Pessi herättelee pääkaupunkiseudulla asuvien kiinnostusta.

-Salibandy on hyvää liikuntaa, mutta vielä tärkeämpää tämänkin porukan kanssa on vertaistuki, Kimmo Kampman lisää.

-Ennen kuin korona-aika iski, istuimme ennen pelivuoroamme ainakin tunnin kahvittelemassa ja parantamassa maailmaa. On tärkeää tavata vertaisiaan – ihmisiä, joiden kanssa puhumme samaa kieltä. Nyt koronan aikana jutustelukin hoidetaan pelin lomassa, Timo täydentää.

Tervetulleita mukaan ovat kaikki, jotka selviävät pelin pyörteissä ja joilla on sisäpelikengät ja mielellään myös oma sählymaila. Ellei ole aivan varma omasta osaamisestaan, kannattaa silti tulla katsomaan ja kokeilemaan. Kimmo ja Timo kuvailevat, että tämän peliporukan taso on pelillisesti kuin mikä tahansa puulaakijoukkueen. Mukaan mahtuu hitaampia ja nopeampia sekä pelillisesti eri tasolla olevia ihmisiä. Vuosien varrella pelailemassa on käynyt puolisen sataa ihmistä.

-Riittää, että motoriikka toimii sen verran, että pystyy pelaamaan nopeatempoista lajia. Rohkeasti vain kokeilemaan. Ensimmäisillä kerroilla voi olla mukana vaikka vain osan aikaa ja testailla omaa kuntoaan. Voi käydä niin, että laji ei tunnukaan omalta, mutta toisaalta lajista voi löytää itselleen uuden harrastuksen, jonka parissa taidot kasvavat viikko viikolta, Kimmo innostaa.

Peliporukka kokoontuu Validia Helsingissä maanantaisin klo 18–19. Mukaan pääsee ilmoittautumalla etukäteen Kimmolle osoitteeseen kimmo.kampman@gmail.com

Teksti: Pia Warvas
Kuva: Jouni Kilpeläinen

@aivovammaliitto