Laulava askartelunohjaaja

Marjo Tiainen oli vammautumisensa jälkeen työkokeilussa Turun seudun omaishoitajat -yhdistyksessä loppuvuodesta 2019. Palkkatyöhön hän ei aivovamman jälkitilan vuoksi kyennyt, mutta työkokeilu poiki mieluisan harrastuksen.

Turun seudun omaishoitajat -yhdistys ja sen pääasiassa ikäihmisistä koostuvat asiakkaat tulivat auralaiselle Marjo Tiaiselle tutuiksi työkokeilussa.

–  Vastasin erilaisista ryhmätoiminnoista, olin mukana askartelutuokiossa ja autoin ruokailuissa. Työkokeilun aikana väsähdin kuitenkin totaalisesti. Viitenä päivää viikossa neljä tuntia kerrallaan oli minulle liian raskasta. Joka päivä töiden jälkeen nukuin sellaiset puolitoista tuntia, ja perjantaisin ajattelin vain, että onpa ihanaa, kun kohta pääsen nukkumaan koko viikonlopuksi.

Sen sijaan vapaaehtoistoimintaan rahkeet riittävät. Nyt Marjo käy ikäihmisiä ilahduttamassa kerran viikossa aina kolme tuntia kerrallaan. Mukaan harrastamaan lähti ystävätär.

Vapaaehtoispäivänään Marjo menee ystävänsä kanssa aamukymmeneksi esivalmistelemaan askarteluita. Esimerkiksi tarvittavat tykötarpeet leikataan valmiiksi, jotta kenellekään ei sattuisi vahinkoja saksien kanssa.  Kaikkien kädet eivät myöskään toimi enää kunnolla, joten pienten yksityiskohtien pipertäminen ei kaikilta sujuisikaan. Kun askartelutuokio on ohi, on vuorossa yhteinen ruokailu. Sen aikana – tai sen jälkeen, jos voimia riittää – suunnitellaan jo seuraavan askarteluhetken antia.

Askartelu on sekä vapaaehtoistoimintana tekeville ohjaajille maksutonta, ja askartelijoilla se sisältyy päiväohjelmaan maksuun. Yhdistys ostaa tarvikkeet, ja niitä tulee myös lahjoituksena. Kierrätys on voimissaan myös askartelussa, joten aina kaikkea ei tarvitse ostaa uutena.

Vuodenajat ja juhlat

Vuoden kierto ja juhlapyhät näkyvät vahvasti askarteluissa.

–  Jouluna teimme paperista ja silkkipaperista punatulkkuja, jotka ripustimme omenapuun oksalle. Jouluun kuului myös ikkunatähdet, punaisiin ateriakippoihin tehdyt jouluiset asetelmat sekä joulukortit. Esimerkiksi aaltopahvista syntyy näyttäviä kortteja helposti.

Helmikuussa askarteluryhmä työsti ystävänpäiväkortteja, ja talven aikaan askarreltiin pahvista ja kankaasta kettuja. Pääsiäistä koristamaan tehtiin virpomisvitsoja sekä koristeltiin muoviset ateriakipot, joihin kylvettiin kasvamaan rairuohoa.

–  Osallistujille on todella tärkeää, että he saavat myöhemmin viedä valmiit tuotteet kotiinsa.  Esimerkiksi rairuoho jätettiin viikoksi itämään omaishoitoyhdistyksen tiloihin, ja seniorit saivat seuraavalla viikolla viedä kotiinsa jo kasvamaan lähteneen pääsiäisruohon.

Keväisin syntyy vaikkapa kukkasia kreppipaperista ja syksyisin koristeita luonnon antimista.

– Leikkaan terälehdet valmiiksi, joten jokainen voi sommitella ja liimata haluamansalaisen kukan. Syksyllä olemme keränneet ruskan värjäämiä lehtiä, kuivanneet ne ja tehneet tauluja. Syksyllä olemme tehneet myös sieniä ja tehneet ateriakippoihin syksyisiä asetelmia.

Marjo kertoo, että askartelujen on oltava tarpeeksi helppoja, jotta jokainen pystyy ne kunnostaan huolimatta toteuttamaan ja saa näin onnistumisen elämyksiä ja iloa yhdessä tekemisestä. Lähes kaikilla osallistujilla on eri vaiheissa oleva muistisairaus. Osa on iästään ja terveydentilastaan huolimatta varsin näppäriä, ja esimerkiksi taustalla oleva kädentaitoammatti näkyy edelleen. Omaishoitokeskuksen päivätoiminnassa käy sekä kotonaan asuvia, iäkkäitä omaishoidettavia että yksin asuvia ikäihmisiä. Osa kävelee omatoimisesti, osa on pyörätuolissa. Miehet askartelevat yhtä innokkaasti kuin naisetkin.  Marjo vinkkaa, että lapsille suunnatut askarteluohjeet toimivat hyvin myös ikäihmisille.

Ihmisten taustat ovat monenkirjavia, joten sekä askartelun lomassa että sen jälkeisellä lounaalla Marjo kuulee mitä mielenkiintoisimpia ja erilaisempia elämäntarinoita.

– On todella upeaa käydä auttamassa senioreita ja kuunnella heidän tarinointiaan.

Laulaminenkin lähellä sydäntä

Marjo paitsi askartelee, myös laulaa. Lauluharrastus on askartelun tavoin kulkenut mukana lapsuudesta saakka.

–  Lapsena näyttelin ja lauloin kaikissa mahdollisissa juhlissa. Nyt, kun en ole enää työelämässä, olen alkanut jälleen panostaa laulamiseen aiempaakin enemmän. Osallistuin Eläkeliiton laulukilpailuun, jossa tulin kolmanneksi. Tämän kisan perusteella Päivi Pihlavuori halusi tehdä minulle oman kappaleen. Toiveenani oli, että laulusta välittyisi järvimaisemaa ja lavatanssihenkeä. Kappaleesta tuli todella ihana.

Tähtiin sinut kirjoitettiin” on kuunneltavissa Youtubessa tämän linkin kautta ja Spotifyssa.

Marjo Tiainen istuu punaisen seinän edessä.
Marjo Tiainen

Juttu on lyhennelmä Aivoituksessa 2/23 julkaistusta artikkelista. Voit lukea koko jutun painetusta lehdestä. Näytenumeron voi tilata Aivovammaliiton toimistolta järjestösihteeriltä osoitteesta anu.kainulainen(at)aivovammaliitto.fi

Teksti ja kuva: Pia Kilpeläinen

@aivovammaliitto