Oululainen Ella Saarenpää-Kervinen kertoo, että hänellä on kaksi elämää: ennen ja jälkeen aivovamman. -Kumpikaan niistä ei ole parempi toista – ne ovat vain erilaisia ja kumpikin hyviä, Ella toteaa.
Aivovammaviikkoa on vietetty vuodesta 2004 vuosittain viikolla 46. Aivovammaviikko on Aivovammaliitto ry:n järjestämä teemaviikko, jonka tarkoituksena on lisätä aivovammatietoisuutta, tehdä aivovammatyötä näkyväksi, kumota vääriä olettamuksia ja hälventää epäluuloja. Tänä vuonna Aivovammaviikon teemana ovat lapset ja nuoret.
Huhtikuussa 2016 pitkän linjan hevosharrastaja Ella Saarenpää-Kervisen elämä muuttui. Esteratsastusta harrastanut nainen putosi tuolloin hevosen selästä.
-Oli ihan tavallinen keskiviikko, sellainen lonkeronharmaa päivä. Olin tehnyt kalakeittoa, jonka jälkeen lähdin tallille.
Vuorossa oli estetreenit, samanlaiset kuin tuhat kertaa ennenkin.
-Tällä kerralla jokin meni pieleen. Arvoin siinä ennen hyppyä, mistä kohdasta haluaisin hevosen ponnistavan esteelle. Oman virheeni vuoksi hevonen lähtikin hyppyyn hieman eri kohdasta kuin oletin. Horjahdin satulassa, pyörähdin ensiksi hevosen alle ja siitä pää edellä maahan.
Ratsastajille opetetaan aina, että putoamisen jälkeen pitää kivuta heti takaisin satulaan. Muuten voi iskeä kammo.
-Niin tein minäkin. Karistelin enimmät silmissäni kipunoivat tähdet pois, nousin takaisin hevosen selkään ja hyppäsin mielestäni täydellisen radan. Tämä esterata jäi viimeisekseni.
Tässä vaiheessa Ellan muisti katkeaa. Hän on hoitanut hevosensa kunnialla pilttuuseen, ajanut kotiin, viettänyt illan tyttärensä kanssa, soittanut työmatkalla olleelle miehelleen ja tehnyt jopa Facebook-päivityksen, joka nyttemmin toimii muistona hetkistä, jotka ovat pyyhkiytyneet hänen mielestään.
-Kun aamulla heräsin, en pystynyt kävelemään suoraan. Askeleeni veivät väkisin vasemmalle. Myös mikroaaltouunin kellon numerot olivat mielestäni aivan sekaisin.
Ella päätti käydä lääkärillä, mutta ainoastaan siksi, että näin hän saisi uuden kypärän vakuutusyhtiön kautta. Yksityislääkäri passitti naisen kuitenkin heti Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
-Aivovammadiagnoosi tuli ihan puskista. Kerrottiin, että minulla on tapaturman aiheuttama aivoverenvuoto. Se vuoti hitaasti ja oli kuulemma hyvässä paikassa, joten lääkärit olettivat minun selviävän ilman leikkausta. Tämä oli minulle suuri järkytys, sillä vaikka olen ehkä aina ollut tyyppi, jolle sattuu ja tapahtuu, ei minulle koskaan ollut sattunut mitään oikeasti vakavaa.
Ellalla oli tuolloin 8-vuotias tytär. Omaan toipumiseensa panostamisen lisäksi oli pohdittava, miten lapselle voi kertoa tapahtuneesta rehellisesti, mutta kuitenkin rauhoittavasti.
-Päätin kertoa heti suoraan, että äiti on sairaalassa. Sanoin, että minulla on päässäni olevissa aivoissani haava, mutta se ei parane laastarilla, vaan se on sellainen haava, jonka parantuminen vaatii aikaa.
Ella kertoo, ettei hän halunnut syöttää lapselle liikaa faktoja, vaan antoi tämän kertoa omista havainnoistaan ja kysyä, kun jokin asia askarrutti mieltä. Ella esimerkiksi vain tiedusteli, onko tyttö huomannut äidissään aivovamman mukanaan tuomia muutoksia.
-Tyttäreni kertoi, että en ole muuttunut äitinä, mutta että nukun paljon – ja välillä häntä alkaa naurattaa, kun selitän saman asian moneen kertaan.
Ellalla on puhelimessaan tärähtänyt kuva metsästä, sellainen, jossa puut ovat suttua. Hän on näyttänyt kuvan tytölle ja kertonut, että kun hänellä on paha päivä, hän näkee kaksoiskuvia ja esimerkiksi metsä näyttää hänen silmissään tältä.
-Lapsi kuuntelee yhden asian, lähtee pois ja tulee sitten kuulemaan lisää. Annan hänelle aikaa pureskella asioita pikkuhiljaa. On tärkeää antaa lapselle tietoa heti alkuvaiheesta lähtien, ettei hänelle jää vääriä tulkintoja tai tule vältettävissä olevia pelkotiloja.
Ella on ottanut tyttärensä mukaan myös neuropsykologille.
– On tärkeää tarjota lapsellekin mahdollisuus osallistua kuntoutumiseen ja näyttää, missä äiti käy.
Ella pyrkii elämään lapsiensa – hän on saanut toisen lapsen aivovammautumisensa jälkeen – kanssa mahdollisimman normaalia elämää. Vammautumishetkellä 8-vuotiaalle tyttärelle on tärkeää huomata, ettei aivovamma ole muuttanut kaikkea, mitä ennen oli.
-Kun lapsella on surullinen mieli, teemme vähän ekstraa. Käymme vaikka munkkikahveilla tai ostamme kauniin hiuspinnin. On tärkeää, että lapsi saa kokea olevansa ainutlaatuinen, vaikka äidille tulikin aivovamma.
Ellan neuvot lapselle aivovammasta kertomiseen:
- Älä tuputa tietoa, vaan kerro tilanteesta lapselle hänen omassa tahdissaan.
- Yritä kääntää lääketieteelliset faktat lapsen kielelle ja käytä kuvailevaa kieltä selittäessäsi tilannetta hänelle. Joskus helpottaa esimerkiksi piirtää samalla kuvaa, kun selittää tapahtunutta.
- Varmista, että lapsella on muuttuneessa tilanteessa turvallisia läheisiä ympärillään.
- Muuttuneessa elämäntilanteessa lapsen elämä ei saa pyöriä pelkästään läheisen aivovamman ympärillä, vaan lapsen elämässä pitää olla tuttuja rutiineja. Uusien rutiinien opettelusta voitte sopia lapsen kanssa yhdessä.
Kun lapsi vammautuu
Entä miten voi kohdata vanhemman, jonka lapsi saa aivovamman? Siihen antaa vinkkejä lahtelainen Maria Qvick, jonka nyt 15-vuotias Elsi-tytär aivovammautui kymmenvuotiaana koulun liikuntatunnilla. Elsi kaatui kärrynpyörää tehdessään ja putosi suoraan päälleen.
Marian neuvot:
- Tule rohkeasti, äläkä turhaan jännitä, mitä sanoa tai miten olla. Jännityksen aistii. Se puolestaan saa oman olon tukalaksi.
- Aina ei tarvitse edes sanoa mitään. Joskus riittää, kun toinen on läsnä.
- Puhu joskus jostakin ihan muusta. Lapsi kaipaa muutakin kuin olla vammautunut. Sisarukset kaipaavat olla lapsia ja nuoria. Vanhemmat kaipaavat olla ihmisiä, tasaveroisia toisen aikuisen kanssa – eivät vain surkuteltavia vammaisen lapsen vanhempia.
- Ethän letkauttele, että ”meilläkin on murrosikä, sellaista murrosikä on.” Vaikka kommentti onkin varmasti harmittomaksi tarkoitettu, raivostuttaa, kun muut vertaavat elämäänsä murrosikäisen kanssa meidän tilanteeseemme. Olen kasvattanut kuoren ja kuittaan olkia kohauttamalla, että niin – meillä niitä on kymmenen murrosikää yhdessä nuoressa. Osuu todella syvälle, kun itse kamppailee miettien, mikä lapseni oireista on murrosikää ja mikä aivovamman jälkitilan aiheuttamaa. On myös rankkaa nähdä oman lapsensa kipuilevan sen kanssa, mistä mikäkin asia johtuu.
Haastattelupyynnöt / Ella Saarenpää-Kervinen: ella.saarenpaa@icloud.com
Haastattelupyynnöt / Maria Qvick: maria.qvick@protonmail.com, puh. 040 537 7091
Lisätietoa aivovammoista ja Aivovammaviikosta sekä pyyntö painokelpoisesta valokuvasta: toimittaja-tiedottaja Pia Warvas, pia.warvas@aivovammaliitto.fi, 050 306 7916
Ellan kuva: Antti-Pekka Tauriainen