Sami Mäkelä kertoi vammautumisestaan, kuntoutumisestaan ja vertaistuen merkityksestä painetussa Aivoituksessa nro 4/2021 sekä netti-Aivoituksessa (linkki juttuun, linkki vie sisäiselle sivulle). Netti-Aivoituksen jutussa lupasimme kertovamme siitä, miten Sami karkasi sairaalasta – ja palasi sinne takaisin.
Oli perjantai 23.11.2013. Kaveri oli kutsunut minut kotiinsa peli-iltaan. Pelaillessamme otimme samalla olutta ja nautimme hyvästä seurasta. Kello rupesi olemaan iltakymmenen. Kaverilla oli perhe, jonka piti päästä jo nukkumaan, joten hän heitti minut Vimpelin paikalliseen kuppilaan. Siihen se muisti sitten loppuukin…
“Mitä teen täällä sairaalassa? Miksi olen täällä? Ei minussa mitään vikaa ole?”
Hoitaja vastasi: “Sinulla on paha aivovamma. Kovankalvonalainen aivoverenvuoto korjattiin, ja kun aivot turposivat liikaa, niin kallon koko oikea sivu jouduttiin sahaamaan irti. Sinua pidettiin keinotekoisessa koomassa kolme vuorokautta.”
Hetken päästä kysyin uudestaan: “Mitä teen täällä? Mikä tämän homman nimi on? Olen kunnossa!?”
Tuo muisti oli niin lyhyt, että hetken päästä aina unohdin, mitä on sattunut ja miksi olen sairaalassa. Jonkun ajan päästä kävikin niin, että karkasin Seinäjoen keskussairaalasta. Serkku kerto, että kun hän kävi minua sairaalassa katsomassa, oli pakosuunnitelmani jo sillä hetkellä kuulemma jonkin verran vireillä. Kävellessämme käytävällä olin pysäyttänyt hoitajan ja ehdottanut, vaihtaisiko hän johonkin hänen tossunsa. Itselläni ei vielä ollut tossuja käytössä, mutta kun ne sain, ei mennytkään pitkään, kun karkasin.
Katsoin ovesta, missä hoitajien koppi on. Hahaa – pääsen siitä kauemmaksi menemällä vessan läpi toiseen huoneeseen. Tein näin, ja sitten tossuineni läpsytin pitkin käytävää sen päädyssä oleville kierrerappusille. Ovesta pääsin rappusiin, mutta sitten kun olin alhaalla, ulko-ovi olikin lukossa ja sen aukaisijanipsuryökäles kiinni kovalla muovipalikalla. Painoin käden nyrkkiin ja aloin hakata muovipalikkaa oikein olan takaa. Olikohan se kolmas vai neljäs isku, kun palikka irtosi. Kun avasin oven, koitti vapaus! “Aahhh olen vapaa!!”
Talvinen karkumatka
Oli talvi. Päälläni minulla oli vain sairaalakamppeet ja päästäni puuttui koko oikea kallon sivu. Olihan siinä siteet päällä, mutta oli liukasta eli suuri vaara, että kaatuisin ja saisin lisävammoja päähäni. Pieni muistikuva on, että hölkkäsinkin jossain välissä. Olin aika sairaudentunnoton. Sitten löysin kaverini luokse, joka asui noin kilometrin päässä sairaalasta. Onneksi hän oli kotona, ja erittäin hyvä, että muistin oikean reitin. Kaverini kertoi olleensa aika ihmeissään avatessaan oven. ”Mitä ihmettä Sami täällä teet sairaalavaatteet päälläsi?” En muista, mitä olin selitellyt. Kun soitin serkulleni, että tulemme hänen luokseen, oli serkku soittanut heti isälleni, isäni sairaalaan ja sairaalasta oli soitettu poliisille.
Kaveri lähti viemään minua serkkuni luokse. Kun olimme liikenteessä, serkkuni yritti maanitella minua palaamaan sairaalaan. ”Eiköhän Sami olisi parempi, että vien sinut suoraan sairaalaan?” Minä kieltäydyin, sillä en tuntenut itseäni yhtään sairaaksi
Päästyämme serkkuni luokse pamahtivat poliisitkin paikalle. “Eiköhän Sami me lähdetä tästä sairaalaan”, poliisi totesi. Minä kyselin, voisivatko he odottaa, kunnes käärin serkultani yhden sätkän. Poliisi lupasi naureskellen odotella sen aikaa, kun polttelen. Poltellessani tuli ambulanssikin pihaan. Taisi se poliisisetä hyväksyä tupakoinnin vain siksi, että ambulanssi ehtii paikalle. Ovelia setiä! Poliisi kysyi minulta virne naamallaan: ”No kumman kyydissä haluaisit lähteä sairaalaan?” ”Ambulanssilla”, nöyristelin minä. En varmastikaan halunnut lähteä putkaan. Onhan sairaalan peti paljon kivempi kuin putkan pissalle haiseva patja. Kaikki hyvin lopulta. Sairaalassa minut sidottiin takaisin sänkyyni kiinni, ihooni laitettiin nikotiinilaastareita (vissiin arvelivat nikotiinin puutteen olevan osasyy karkaamiseeni) ja rauhoittavien lääkkeitten annostusta lisättiin.
Tuosta tarinasta en todellakaan noin paljoa muista. Pieniä pätkiä sieltä täältä, ja kaverin apua käyttäen sain tarinan kasaan. Nykyään en enää käytä alkoholia, enkä tupakoi!
Teksti ja kuva: Sami Mäkelä