Kohtalon ilta

”Oli perjantai 23.11.2013. Kaveri oli kutsunut minut kotiinsa peli-iltaan. Siinä pelaillessamme otimme olutta ja nautimme hyvästä seurasta. Kello rupesi olemaan iltakymmenen. Kaverilla oli perhe, jonka piti päästä jo nukkumaan, joten hän heitti minut Vimpelin paikalliseen kuppilaan. Siihen se muisti sitten loppuukin…”

Nykyisen Seinäjoella asuvalla Sami Mäkelällä on kaksi elämää. Ensimmäinen elämä, se ennen aivovammaa eletty, jossa hän oli Atrialla töissä ja viikonloppuisin harrasti melko usein viihde-elämää. Ennen aivovammaa Sami olikin jo ottanut lopputilin Atrialta ja opiskeli Jamin ammatti-instituutissa kone-ja automaatiotekniikan CAD/CAM-ohjelmointipiirustusta. Sitten suunnitelmat muuttuivatkin.

”Nyt kerron, mitä minulle tapahtui onnettomuusyönä. Baarista olin lähtenyt kavereitten mukaan synttäribileisiin. Tilanne mökillä oli varmaan riemukasta ja päihtyneenä juhlimista. Kukaan ei ollut nähnyt tapaturmaani. Yksi kavereista oli huomannut, että lähdin kävelemään kohti alakertaa vieviä mökin rappusia. Siinä rappusissa olin humalapäissäni jotenkin kaatunut ja lyönyt pääni alakerran laattalattiaan.”

Monien käänteiden jälkeen mökkiläiset soittivat Samin isälle. He kehottivat hakemaan hänen aika sekavassa kunnossa olleen poikansa pois.

”Isäni lähti hakemaan humalankaltaisessa tilassa olevaa poikaansa kotiin siskonsa miehen kanssa. Mökille saavuttuaan he huomasivat, että minulla oli iso kuhmu otsan ja ohimon rajamailla. Matkalla kotiin isä päätti käydä näyttämässä minua lähihoitajasukulaisellemme. Hän katsoi pääni mustelmaa ja huomasi myös, että olen aika sekavassa tilassa. Hän päätti varmuudeksi soittaa terveyskeskukseen. Sieltä todettiin, etteivät he mielellään ota känniläisiä vastaan, mutta kehottivat kuitenkin seuraamaan vointiani kotona ja soittamaan uudelleen, jos tilanne pahenee.”

Ja parin päivän kuluttua tilanne pahenikin. Sami oli väsynyt, sanat olivat mongerrusta. Kun kaveri oli soittanut Samille, oli hän jo puhelimen välityksellä huomannut jotakin olevan pahasti vialla, kun puhe ei vieläkään sujunut. Samin kaveri ja isä päättivät soittaa ambulanssin paikalle. Enää tuolloin, pari päivää kännäämisen jälkeen, sekavuus ei mennyt humalatilan piikkiin. Sami päätyi lopulta sairaalaan, joissa hän vietti aikaansa niin Seinäjoen keskussairaalassa kuin Tampereen yliopistollisessakin sairaalassa.

Mitä teen täällä sairaalassa? Miksi olen täällä? Ei minussa mitään vikaa ole.”

”Sinulla on paha aivovamma. Kovankalvonalainen aivoverenvuoto korjattiin, ja kun aivosi turposivat liikaa, niin kallon koko oikea sivu jouduttiin sahaamaan irti. Sinua pidettiin keinotekoisessa koomassa kolme vuorokautta”, hoitaja vastasi.” 

Uusi, terveellinen elämä

Jo sairaalassa alkoi Samin toinen elämä. Toiseen elämään kuuluvat terveelliset elämäntavat, raittius ja ystävät, joiden kanssa voi tehdä paljon uusia asioita.

-Ennen vammautumistani alkoholi rupesi olemaan elämässäni aika suuressa roolissa. Töissä ollessani perjantain juhlinnat rupesivat venymään sunnuntaille, ja kun oli loma, ne jatkuivat arkipäiville asti. Aivovamman myötä jäi alkoholi ja se porukka, jonka kanssa ryyppäsin.

Kun Sami vammautui, aiemmin sivummalle jääneet ystävät tulivat yhä enemmän mukaan hänen arkeensa.

– He tulivat jo sairaalaan minua katsomaan. Olen todella kiitollinen, että he tulivat rinnalleni ja kannustamaan kuntoutumisessani.

Nykyään Sami ei käytä alkoholia lainkaan. Hän toteaa, että jo pelkästään jaksamisen ja oman ”virranhallinnan” kanssa tasapainottelu käy työstä, joten hän ei kaipaa mitään ylimääräistä sekoittamaan päätään.

Sami on kääntänyt vammautumisensa voimavaraksi.

-Nyt arvostan elämää enemmän kuin ennen tapaturmaa. Jos olisin vielä jatkanut alkoholin kanssa, olisin vain alkoholisoitunut yhä pahemmin. Vaikka minulle sattui kaikenlaisia onnettomuuksia, en tajunnut lopettaa. Piti tulla kunnon tälli, että heräsin ja tajusin, mikä elämässä on oikeasti tärkeämpää.

Vertaistuen merkitys kirkastuu

Vanhan ystäväpiirin löytyminen uudelleen oli positiivista, mutta alussa aivovamma ja sen jälkitila hämmensivät Samia itseään.

”Kognitiiviset taidot olivat alussa kateissa, mutta ehkä kaikista isoin shokki alussa oli minuuteni katoaminen. Kuka olen, mitä olin, missä nyt olen ja mihin tämä päättyy? Otsolohkoni lennonjohtotornin viestintä ei toiminut normaalilla tavalla. Ihmettelin myös, miksi tuttavani ovat muuttuneet erilaisiksi. Eiväthän he olleet mihinkään muutteet, vaan minä olin muuttunut. Otsalohko ei osannut siirtää sivuun turhia asioita, vaan otti kaiken itseensä. Sen vuoksi tuli paljon väärinkäsityksiä ja hämmennyksiä.”  

Sami alkoi ymmärtää vertaistuen merkityksen; sen, miten tärkeää on voida keskustella muiden saman kokeneiden kanssa. Jakaa ajatuksia, jotka toinen vammautunut ymmärtää. Ymmärtää puolesta sanastakin. Joskus jopa ihan hiljaisuudesta.

”Noin kymmenen kuukauden kuluttua onnettomuudestani pääsin nykyiseen Validiaan kuntoutukseen. Se oli kyllä suurin pelastus ja harppaus kuntoutumisessani. Siellä sain selville, miksi en saa nukuttua, miksi ympäristö tuntuu oudolta ja miten tätä kaikkea pitää alkaa kuntouttaa. Löysin itselleni hyvän neuropsykologin, joka auttoi ymmärtämään aivovamman oireita ja niiden hallintaa. Tajusin myös, että en olekaan yksin. Tajusin, että vertaistuki on erittäin tärkeää.”

Lue Samin koko tarina painetusta Aivoitus-lehdestä 4/21

Haluatko tietää, miten Sami karkasi sairaalasta? Juttu hänen karkureissustaan julkaistaan netti-Aivoituksessa joulukuussa 2021

Teksti: Sami Mäkelä ja Pia Warvas
Kuva: Sami Mäkelältä

@aivovammaliitto