Viikolla 46, eli tänä vuonna 9. – 15.11.2020, vietetään valtakunnallista Aivovammaviikkoa. Teemaviikon tarkoituksena on tehdä näkymätöntä aivovammaa näkyväksi, jakaa oikeaa tietoutta ja korjata aivovammaan liittyviä vääriä uskomuksia. Tänä vuonna keskiöön nostetaan aivovammakonkarit eli he, jotka ovat eläneet jo pitkään aivovamman kanssa.
Mikko Ruponen sai aivovamman 19 vuotta sitten, kun hän työskenteli ambulanssissa ensihoitajana. Kyydissä ei onneksi ollut potilasta, kun kolari tapahtui.
-Loukkaannuin aika pahasti ihan sairaalan vieressä. Sain onnettomuudessa erittäin vaikean aivovamman. Minun henkeni pelasti oikeastaan se sattuma, että onnettomuus tapahtui niin lähellä sairaalaa.
Mikko toteaa, että hän voisi kertoa monia surullisia tarinoita siitä, minkälaista on elää aivovamman kanssa.
-Voisin kertoa, minkälaista on unohdella jatkuvasti asioita tai kertoa siitä, minkälaista on käyttäytyä lapsen lailla kohdatessani vaikeuksia, mutta ei tämänlaisista asioista ole kovin helppoa puhua.
Mikon sisaruksista nuorin Ida Ruponen oli tuolloin 17-vuotias lukiolainen.
-Kun puhelimeni tuona marraskuisena päivänä soi, meillä oli alkamassa pitkän matematiikan tunti. Puhelimessa oli äitini. Pyysin häntä kertomaan asiansa pikaisesti, jotta ehtisin ajoissa oppitunnille. Se tunti loppui siihen puheluun. Soitin isälleni, ja pyysin häntä hakemaan minut.
Isä, äiti ja tytär suuntasivat kohti sairaalaa.
-Ne olivat pitkiä minuutteja ja pitkiä tunteja, kun odotimme lääkäreiltä tietoa. Illalla sairaalassa oli koko perheemme, eli vanhempamme, kaksi veljeämme ja minä. Odotimme käytävällä ja katsoimme, miten teho-osaston ovet avautuivat ja sulkeutuivat kerta toisensa jälkeen.
Muutaman tunnin kuluttua Mikon lääkäri tuli tapaamaan hänen omaisiaan.
-Tilanne ei ollut kuin elokuvissa. Meille ei annettu todennäköisyyksiä, vaan realistisesti todettiin, että nyt on edessä kriittiset vuorokaudet.
Elämä voitti
Ida toteaa, että vaikeasta alkutilanteesta huolimatta Mikko taisteli sinnikkäästi kiinni elämänsyrjässä. Mikko oli lopulta sairaalassa puolisen vuotta. Sairaala-ajan jälkeen hän siirtyi vielä pariksi kuukaudeksi kuntoutuskeskukseen ennen kotiutumistaan.
-Alkuvaiheessa elin usvassa. Omaa jaksamistani auttoivat rutiinit. Kävin koulussa, ja sen jälkeen – ja joskus ennen koulupäivän alkuakin – veljeäni katsomassa. Puhuin myös tunteistani ystävieni kanssa. Olisikin äärimmäisen tärkeää, ettei kukaan läheinenkään jäisi yksin, kun joku perheestä vammautuu äkillisesti, Ida pohtii.
Kun vuodet kuluivat, Mikko kuntoutui. Opiskeluaikoinaan Ida toimi myös veljensä omaishoitajan sijaisena tarpeen mukaan. Nyt, 19 vuoden kuluttua, Mikko asuu itsenäisesti ja elää täysipainoista elämää.
-Minut pelasti elämälle oikea-aikainen ja pitkään jatkunut kuntoutus, Mikko toteaa.
Hän jatkaa, että oikeaan aikaan aloitettu ja oikeanlainen kuntoutus olisi kullanarvoista kaikille aivovammautuville ihmisille. Mikko käy edelleen säännöllisesti fysio-, puhe- ja toimintaterapiassa ja neuropsykologisessa kuntoutuksessa. Hän korostaa kuntoutumisessaan lisäksi läheistensä tukea ja omaa asennettaan.
-Hyvää kuntoutumistani on tukenut läheisteni lisäksi asenteeni, joka on kannustanut minua paljon. Olen esimerkiksi voittanut uinnissa yhden SM-kullan ja pyöräillyt kilometritolkulla – ja tietysti aina pyöräilykypärä päässäni! Lisäksi olen toiminut alusta asti Aivovammaliiton kokemustoimijana, jonka tarkoituksena on kertoa erilaisille kuulijaryhmille elämästä aivovamman kanssa.
Kuten lähes aina vaikeassa aivovammassa, on se jättänyt jälkensä myös Mikkoon.
-Päällimmäisinä oireina minulle on jäänyt todella huono lähimuisti. Kun väsyn, alkaa puheeni puuroutua, tasapainoni heitellä ja oikeanpuoleinen halvaukseni alkaa näkyä kävelyssäni, hän luettelee.
Ida kuvailee, että Ruposen perhe on aina ollut tiivis yksikkö. Esikoisen tapaturma vain tiivisti perheyhteyttä.
-Tapaturma vahvisti perhesiteitämme entisestään. Edelleen perhe on varsin keskeisessä roolissa meillä kaikilla. Olen mukana Aivovammaliiton Tukea aivovammautuneen läheiselle -projektissa, jossa taidan olla ainoa sisar. Haluan tuoda esiin, että myös sisar on läheinen. Usein niillä läheisillä, joihin vamma vaikuttaa, ajatellaan vain vanhempia, puolisoa ja lapsia, mutta kyllä elämää muuttava tapaturma vaikuttaa suuresti myös vammautuneen ihmisen sisaruksiin.
Mikon konkariterveiset vastavammautuneelle:
”Todennäköisesti huomenna on aina kuitenkin jo paremmin kuin tänään.”
Idan konkariterveiset vastavammautuneen läheiselle:
”Anna itsellesi aikaa. Muistathan, että et voi siirtää surua ja asian käsittelyä loputtomasti, sillä jossakin vaiheessa sinun pitää elää se läpi. Varaudu siihen, että se voi olla hyvinkin lamauttavaa. Ei ole väärin hakea ja pyytää apua. Vaikealla hetkellä rutiinit helpottavat elämääsi. Pidä huolta itsestäsi – hoitohenkilökunta pitää huolta rakkaasta ihmisestäsi, joka on juuri aivovamman saanut.”
—————————————-
Aivovammaviikolla tapahtuu:
Ti 10.11.2020 Keski-Suomen Aivovammayhdistys järjestää kaupunginkirjastossa Wolmarin salissa klo 17 luennon aiheesta suoliston hyvinvointi ja aivot. Luennoitsijana projektitutkija Sanna Lensu.
Ke 11.11.2020 Etelä-Pohjanmaan Aivovammayhdistys esittäytyy Seinäjoen keskussairaalan OLKA-pisteellä.
Ke 11.11.2020 klo 18-19.30 Päijät-Hämeen Aivovammayhdistys järjestää yhdessä Wellamo-opiston kanssa yleisöluennon ruokavalion vaikutuksesta aivojen hyvinvointiin. Tule kuulemaan Raija Kivimetsän luentoa aiheesta. Raija Kivimetsä on FM, hyvinvointikouluttaja, fytoterapeutti, tietokirjailija sekä villiyrttien asiantuntija. Luennolle voit osallistua joko fyysisesti Lahden Wellamo-opistolla, Kirkkokatu 16, 15140 Lahti tai etänä osoitteessa http://kol.adobeconnect.com/wellamoluennot/ Luennolle on kaikilla vapaa pääsy!
Pe 13.11.2020 Etelä-Pohjanmaa Aivovammayhdistys esittäytyy Kauhajoella S-market Valtissa.