Syksyllä 2016 jouduin kevytmoottoripyörällä kolariin. Ajoin moottoripyörällä, auto kääntyi eteeni, törmäsin, lensin toiselle ajokaistalle ja sitä Medihelillä tajuttomana TAYSiin tehohoitoon. Huonostikin olisi voinut käydä, mutta selvisin pienillä vammoilla. Käsi murtui, keuhkodiffuusio, aivovamma ja haava leuan alle.
Aivovamma on kolaristani saakka kulkenut mukanani, ja minun on täytynyt opetella elämään oireiden kanssa. Suhtaudun vammaan positiivisesti, sillä se on nyt osa minua. Voivottolu ei auta, eikä tapahtuneelle voi enää mitään.
Vammautumistani seuraavana kesänä vuonna 2017 menin TATU ry:n Oma suunta -kurssille. Tapasin kurssilla ensimmäistä kertaa muita aivovamman saaneita nuoria. Olin yllättynyt siitä, kuinka merkittävää oli saada vertaistukea. En aavistanut, että olisi niin erilaista viettää aikaa muiden vammautuneiden nuorten kanssa verraten muihin kavereihin. Tuli tunne, että toiset ymmärtävät ja että kuulun joukkoon, etten olekaan yksin erilainen. En ollut osannut kaivata vertaistukea ennen kuin sain sitä.
Vapaaehtoisena antaa ja saa tukea
Vapaaehtoisena toimiminen tuli ajankohtaiseksi, kun olin osallistunut muutaman vuoden TATUn tapahtumiin. Kävin vertaistukikoulutuksen, ja siellä sain tietoa vapaaehtoisena vertaistukijana toimimisesta ja mahdollisuuden pohtia tapoja ja omia voimavarojani toimia vapaaehtoisena. Vapaaehtoisena vertaistukihenkilönä olen toiminut kurssityössä tuomassa omaa kokemustani ja tukea kurssilaisille. Lisäksi osallistun aktiivisesti TATUn kehittäjiin, eli olen miettimässä TATUn toiminnan kehittämistä ja mukana luomassa somesisältöjä muiden vapaaehtoisten kanssa.
Parasta TATUn toiminnassa mukana olossa on sen tuoma sisältö arkeen, yhteenkuuluvuuden tunne ja että saa olla juuri sellainen kuin on. Vertaistuen antaminen ja saaminen tuntuu tärkeältä. Vapaaehtoisena saa itselleen tunteen, että on hyödyllinen, kun voi tukea toisia. Tapaamisissa saa keskustella ja vaihtaa kuulumisia, tekemisiä suunnitellaan yhdessä. Mieleen on jäänyt esimerkiksi, kun on käyty melomassa, ammuttu jousipyssyllä ja rentouduttu monin tavoin. Tykkään siitä, kun tapaamisia järjestetään eripuolilla Suomea, niin pääsee reissaamaan pitkin kotimaata. Porukasta tarttuu hyvä fiilis. Toivon itsekin levittäväni hyvää oloa ympärilleni. On kiva jakaa kokemuksia toisten vammautuneiden kanssa, saada edistää nuorten vammautuneiden asioita ja kehittää uutta toimintaa. Tärkeää on, että voi olla mukana omien voimavarojen mukaan ja jäädä välillä pois, jos elämässä on paljon muuta meneillään.
Nyt korona-aikana vertaistukea olen saanut verkossa toteutettujen tapaamisten kautta. Niissäkin vertaistuki toteutuu kivan toiminnan ja kokemusten jakamisen kautta. On esimerkiksi leivottu samalla reseptillä jokainen kotonaan ja liikuttu ulkona porukalla etäyhteyden kautta jutellen. Meillä on ollut alustuksia eri teemoista ja olemme jakaneet omia kokemuksia aiheesta yhdessä. Odotan kuitenkin, että päästään tapaamaan kasvokkain ja puuhastelemaan TATUmaisen voimaannuttavalla tavalla.
Teksti: Johanna Järvelä
Kuva: Johanna Järvelän albumista