Auli Frilund havahtui kesken yöunien tunteeseen, että vessa kutsuu. Lämpimien vällyjen välistä nouseminen ei kuitenkaan houkutellut, joten hän vetkutteli vessareissuaan mahdollisimman pitkään. Lopulta oli kuitenkin ampaistava matkaan.
– Olin jo päässyt kynnyksen yli kylpyhuoneen puolelle, kun päähäni hulmahti lämmin tunne. Näkökenttäni alkoi kaventua ja hämärtyä. Seuraava havaintoni onkin, että makaan kylpyhuoneen lattialla. En tiedä, kauanko olin siellä tajuttomana ollut. Tiedostin kuitenkin, että ulkona oli yhä pimeää, Auli Frilund kertoo.
Myöhemmin selvisi, että verenpaine ei todennäköisimmin pysynyt mukana, kun Auli spurttasi sängystä vessaan. Kaatumisen oletetaan johtuneen liian matalalle laskeneesta verenpaineesta. Ortostaattisella verenpaineella tarkoitetaan tilaa, jossa verenpaine laskee selkeästi 1–3 minuuttia seisomaan nousun jälkeen. Se lisää kaatumisriskiä.
Toettuaan Auli alkoi tutkailla olotilaansa. Poski tuntui kipeältä ja peukaloon sattui. Koska kaikki raajat – vaurioitunut peukalo mukaan lukien – liikkuivat, päätti hän siirtyä sänkyyn jatkamaan uniaan.
– Tyypillisesti suomalainen ei turhasta lääkäriin lähde, vaan sisulla jatketaan eteenpäin. Ajattelin, että eihän tässä mitään hätää ole.
Kahden viikon kuluttua Aulin kasvot muuttuivat hänen omien sanojensa mukaan tuhannen kirjaviksi. Pelastajana työskentelevä poika piti äidilleen tiukan puhuttelun ja totesi, että onhan se nyt kumma, ettet saa lääkäriin lähdetyksi. Kirjavat kasvot ja pojan periksiantamattomuus saivat Aulin lopulta lääkärin pakeille.
Peukalo olikin pikkujuttu
Lääkärissä Aulin pää ja peukalo kuvattiin. Nainen itse oli eniten huolissaan peukalostaan, joka kipsattiin. Kävi ilmi, että pää oli pääasiassa Aulin tapaturmassa.
– Lääkäri hieman torui minua siitä, etten ollut tullut aiemmin lääkäriin. Totesin, ettenhän minä päätäni ole lyönyt, ainoastaan poskeni. Lääkäri naurahti, että missäs se poski sitten on, ellei päässäsi? Lääkäri totesi, että pään sisällä on iskun voimasta tapahtunut yhtä ja toista ja että neurokirurgi selvittää minulle asiat tarkemmin.
Auli kertoo olleensa ällikällä lyöty, kun neurokirurgi kertoi kaatumisen ja pään lattiaan iskeytymisen aiheuttaneen useita pieniä aivoverenvuotoja. Lääkäri lohdutteli, että niiden pitäisi parantua ajan kanssa ja totesi, ettei vuodoille voi mitään tehdäkään. Aulin elämässä alkoi toipuminen, hissukseen ottaminen sekä totuttelu siihen, että kaatuminen oli aiheuttanut aivovamman.
Erilaisia testejä ja tutkimuksia jatkettiin, ja Auli oli pitkään Oulun yliopistollisen sairaalaan aivovammapoliklinikan asiakas. Aulin aivovamma luokiteltiin lopulta keskivaikeaksi.
– Tuntui pelottavalta ja kauhistuttavalta. Sätin itseäni, että olinpa tyhmä, kun en heti mennyt lääkäriin. Ammattilaiset lohduttivat, ettei se olisi lopputulokseen vaikuttanut millään tavalla.
Auli kiittelee sekä aivovammapoliklinikan ammattilaisia että ensitietopäivää, joiden ansiosta hän sai eväitä uuteen elämäänsä.
– Nyt olen koettanut toimia niiden ohjeiden mukaan, joita ensitietopäivillä sain. Tiedon lisäksi myös vertaistuki on tuntunut erinomaisen tärkeältä.
Auli haluaa nostaa erityisesti armollisuuden itseään kohtaan esimerkiksi väsymyksen iskiessä.
– Nukkumisen tarve on noussut minulla jyrkästi. Olen oppinut hyväksymään, että 10–12 tunnin yöunet ovat täysin normaaleja. Minulla on nyt pienen lapsen tai vanhuksen päivärytmi. Menen aikaisin nukkumaan, ja läheiseni ovatkin jo oppineet, ettei minulle kannata enää iltakahdeksan jälkeen soitella.
Auli kertoo olevansa virkeimmillään aamuisin, kun hän kahdeksan maissa heräilee.
Ilon aiheita
Nyt vammautumisesta on kulunut kaksi vuotta.
– Olen oppinut, ettei aivovamma ole mikään sellainen, joka paranee tuosta noin vaan, vaan oireet voivat seurata mukana koko loppuelämäni ajan. Etenkin tärkeää on ollut oppia, että vaikka tarvitsenkin unta aiempaa enemmän, ei minun tarvitse tuntea itseäni huonoksi, laiskaksi tai saamattomaksi.
Auli on aktiivisesti etsinyt elämäänsä ilon aiheita, jotka paitsi tuottavat mielihyvää, myös aktivoivat aivoja. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset väritys- ja maalaustehtävät. Hän mainitsee erityisesti 6–8-vuotiaille suunnatun puuhakirjan, jonka kuviin ilmestyvät värit, kun niitä sivellään veteen kastetulla, kirjan mukana tulevalla pensselillä.
– Väritystehtävät auttavat minua pysymään skarppina ja parantavat keskittymiskykyäni – erityisesti pienten yksityiskohtien, kuten vaikkapa linnun sulan, värittäminen on antoisaa. Olen luonteeltani hieman kuumakalle, ja väritystyöt auttavat minua muistamaan, että voin välillä ottaa rauhallisesti, eikä kaikkea tarvitse saada valmiiksi kertaheitolla.
Toinen iloa tuova asia ovat palapelit.
– Aloitin 200–300 palan palapeleistä, ja niitä olenkin tehnyt jo useampia. Valitsen sellaisia, joissa palat eivät ole aivan pikkuruisia. Palapelien valmistumisesta saa onnistumisen elämyksiä, ja onhan niiden kokoaminen muutoinkin oikein mukavaa puuhaa.
Joskus palapelit koettelevat tosin hermojakin.
– Viimeisin jäi minulta kesken, ja siivosin sen keittiön pöydältä pois. Siinä viisi valkoista hevosta laukkaa sinisen meren rantahiekalla, joten useissa paloissa oli vain pelkkää sinistä tai valkoista. Äkkipikaisuus nosti päätään ja meinasin jo heittää seinään koko palapelin, Auli nauraa.
Vaikka Aulin asiat ovat monesta näkökulmasta mallillaan, joidenkin ystävien – tai entisten ystävien – käyttäytyminen satuttaa. Kaikki eivät ymmärrä näkymätöntä vammaa. ”Ei se ole muuta kuin otat itseäsi niskasta kiinni” -lausahdus ei tunnu mukavalta, kun fatiikki iskee – tai mielen pahoittaminen siitä, ettei Auli jaksa lähteä illalla ulos syömään, vaan käy mieluummin nukkumaan. Koska muisti ei toimi enää aivan yhtä skarpisti kuin aiemmin, saattaa Auli kertoa saman asian useampaan kertaan. Häneltä on tivattu, oletko humalassa, vai miksi toistelet samoja asioita.
Muutto sopivampaan asuntoon
Paluuta elämään tukee myös uusi asunto. Auli asui aiemmin isossa rivitalo-osakkeessa, jossa oli hoidettavana kookas piha.
– Huomasin, etteivät voivavarani riitä esimerkiksi ruohonleikkurin käsittelyyn. Naapurit lupasivat auttaa, mutta tuntui hankalalta olla jatkuvasti muiden avun varassa. Asun Oulunsalossa, enkä halunnut muuttaa täältä mihinkään, sillä viihdyn täällä ja minulla on myös luottamustehtäviä paikkakunnalla. Aloin haaveilla samalla seudulla sijaitsevasta pienemmästä asunnosta.
Samainen pelastajapoika, joka passitti äitinsä lääkärille, löysi sopivan asunnon.
– Lapseni hoitivat kaiken muuttoon liittyvän rumban. Vanhasta asunnosta jäi jäljelle vain kirjahylly ja sänky. Kaikki muu oli uusittava, sillä vanhat huonekaluni eivät enää sopineet uuteen asuntooni. Tyttäreni on innostunut sisustamisesta, ja hän latasikin kännykkäänsä ohjelman, johon oli mahdollista ladata asuntoni pohjapiirustus mittasuhteineen kaikkineen. Näin uuden asunnon kalustaminenkin sujui vaivatta.
Nykyinen asunto sijaitsee luhtitalon toisessa kerroksessa. Asuntoon mennään rappusia pitkin, mutta molemmin puolin olevat kaiteet tuovat turvaa – ja portaat toimivat samalla kunnon kohottajina ja tasapainoharjoituksina. Asunnossa on parveke, josta Auli voi tarkkailla lintuja – ja se onkin yksi hänen mieliharrastuksistaan. Kaikki on lähellä, esimerkiksi lähikauppa kivenheiton päässä ja bussipysäkki suoraan talon edessä.
Auli kiittelee Oulun kaupunkia siitä, että hän sai tuekseen avustajarenkaan. Neljä eri ihmistä käy yleensä maanantaisin Aulin apuna. Välillä avustajien kanssa mennään pesutupaan lakanapyykille, välillä tehdään kotitöitä ja toisinaan käydään kaupassa – tai ihan vain kävelyllä. Avustaja on Aulin apuna kahden tunnin ajan.
Iloa perheestä
Iloa elämään tuovat myös lapset, lastenlapsi ja sisarukset. Aulilla on läheiset välit heihin kaikkiin. Pelastajapojalle syntyi huhtikuussa lapsi, joten Aulista tuli mummi. Tytär on juuri mennyt kihloihin, ja sekä hän että hänen sulhasensa pelaavat ammatikseen pesäpalloa. Vävykokelaan yhden vieraspelin Auli on nähnyt paikan päällä Oulussa, mutta muuten hän seuraa pesistä maksukanavilta.
Vammautumisen jälkeen Aulilla oli ruokahaluttomuutta. Edelleenkään hän ei pysty syömään suuria annoksia kerrallaan, mutta hän on jälleen löytänyt kokkailukipinän.
– Olen aina tykännyt ruoanlaitosta, ja lapseni ovat saaneet saman pureman minulta. Otin lapset aina pienestä pitäen kykyjensä mukaan keittiöhommiin. Nyt vaihtelemme reseptejä, ruokakuvia ja juttelemme ruoanlaitosta. Ravitsemukseen perehtynyt tyttäreni kannustaa ja neuvoo, minkä tyyppisiä ruokia minun kannattaisi syödä ja miten usein. On kiva, että saan tukea lapsiltani, eivätkä he moiti pieniruokaisuuttani. Syön kuitenkin monipuolisesti, vaikken syökään määrällisesti paljon.
Tytär on todennut, ettei äidin pidä käydä jatkuvasti puntarilla eikä ainakaan stressata siitä, ettei paino nouse. Hän on opastanut, että mukana kannattaa pitää aina vähintään vesipulloa ja mielellään proteiinipatukkaa tai mehua, jotta Auli liikenteessä ollessaan saa tarvittaessa nopeasti jotakin suuhunsa.
Nyt Auli on eläkkeellä. Hän oli vammautuessaan jo lähellä eläkeikää, joten lääkäri suositteli eläkkeen hakemista. Se myönnettiinkin heti.
– Nyt minulla on lompakossani eläkeläiskortti, aivovammakortti, Kela-kortti, kirjastokortti ja pankkikortti. Siinä on kaikki, mitä hyvään elämään juuri nyt tarvitsen, Auli hymyilee.
Teksti ja kuva: Pia Kilpeläinen