Marketta Nelimarkka aivovammautui vuonna 1993 törmättyään Helsingin Itäväylällä tolppaan 80 kilometrin tuntinopeudella. Hän oli tuolloin 28-vuotias.
Marketta Nelimarkka vietti kolarinsa jälkeen sairaalassa parisen tuntia. Pintapuolisen tutkimisen jälkeen hoitohenkilökunta totesi, että kallo ei ole murtunut ja kehotti säryn mahdollisesti jatkuessa Markettaa ottamaan yhteyttä korvalääkäriin. Koska tuskat jatkuivat niin kovina, ettei käveleminen onnistunut kuin seiniin nojaten, ja Marketta oli näkevinään ikkunoista tulevan rynnäkkökiväärein varustettuja ihmisiä, otti hän yhteyttä ensiapuun.
Jatkotutkimuksissa selvisi, että yläkaularankaa tukeva alarialigamentti oli osittain revennyt ja vaurioita oli kaularangan atlas-axis nikamavälissä.
– Tästä alkoi juokseminen tutkimuksesta toiseen, sillä minua hoidettiin löydöksistä huolimatta vakavasti häiriintyneenä mielenterveyspotilaana. Hermosäryt ja päänsäryt olivat niin voimakkaita, että valvoin öitäni. Kukaan ei kuullut tuskaani. Ajattelin, etten kestä enää kipuja, vaan päätän päiväni, kertoo Marketta, joka päätti nyt 59-vuotiaana tulla ulos aivovammakaapista ja kertoa kokemastaan.
Alkoi taistelu kaikesta. Yksityislääkärit totesivat sekä niskan retkahdusvamman että aivovamman, mutta muualta ei apua herunut. Kuntoutustukihakemus jumitti järjestelmässä, Marketta ei kelvannut työttömäksi eikä työkyvyttömäksi ja vakuutuskorvauksetkin loppuivat kolmen kuukauden jälkeen.
Vastoinkäymiset eivät lannistaneet
Vuonna 1997 Marketta sai tyttövauvan. Odotusaikana hän kävi lääkärissä särkyjen ja hengitysvaikeuksien vuoksi, mutta niitä ei kunnolla tutkittu. Viimeinen raskauskuukausi kuluikin siksi Kätilöpistolla eristyksissä hengitysvaikeuksien ja keuhkojen turvotuksen vuoksi.
– Vauvan synnyttyä olin uupunut. Olin ollut fyysisesti sairaana, minulla oli aivovamma ja vauvalla koliikki, joten hakeuduin tyttäreni ollessa 2,5 kuukauden ikäinen Lapinlahden mielisairaalaan äiti–lapsi-paikalle. Olin siellä kolme viikkoa ja luonnollisesti ilman lääkitystä, sillä imetin lastani. Ympärilläni olevilla ihmisillä oli vahva lääkitys. Välillä jopa pelkäsin, sillä oveani ei saanut lukittua. Tilanpuutteen vuoksi samalla osastolla oli myös suljetun osaston potilaita.
Marketta toteaa, että hänellä oli vakava synnytysmasennus ja toimintakykyyn vaikuttava aivovamma, joten hän haki apua lastensuojelusta, sosiaalitoimesta, neuvolasta, lääkäristä ja diakoniasta. Kunnollista tukea ei herunut mistään.
– Neuvolassa oltiin enemmän huolissaan siitä, onko lapsella varmasti oikeanlaiset ensiaskelkengät, Marketta puuskahtaa.
Marketta toteaa, että kun kaikki hylkäsivät, jäljelle jäi luovuuden valo.
– Kun tyttäreni syntyi, kirjotin satuja. Kun hän oli 3-vuotias, aloin maalata. Olin jo lapsena innokas piirtäjä, ja myös äitini ja veljeni olivat taiteellisia. Olin rakennuspiirtäjäkoulussa, jota ehdin käydä pari vuotta, kunnes aivojeni ja käteni motoriikan ongelmien, lähimuistin häiriöiden ja fatiikin vuoksi koulutus oli keskeytettävä. Opiskelin Invalidisäätiön ylläpitämässä koulussa, jossa minulla oli lupa levätä kesken päivän, mutta en silti jaksanut. Koulun kesken jättäminen suretti minua.
Tyttären kasvaessa Marketta kirjoitti runoja ja maalasi öljyväreillä. Taide jäi toviksi äitiyden jalkoihin, sillä Marketta halusi olla läsnä rakkaan lapsensa arjessa mahdollisimman täysipainoisesti. Vuonna 2006 Marketta valmistui urheiluhierojaksi ja työskenteli omalla toiminimellään voimiensa niin salliessa. Kun tytär oli 12-vuotias vuonna 2009, Marketta sairastui rintasyöpään.
– Se oli rankkaa aikaa, mutta ei niin rankkaa kuin omien oikeuksiensa puolesta taisteleminen ja se mielivalta, jota yhteiskunta harkinnaksi kutsuu.
Valosta valoon
Kun kaikki muu elämästä hävisi, jäljelle jäi valo. Vuonna 2012 Marketalla oli pöytälaatikossaan yli 200 voimakasta, väkevää ja elämänmakuista runoa, joissa kaikissa kantavana teemana on ”valoa kohti”. Runokirjaa Marketta ei kuitenkaan julkaissut, mutta runous ja taide olivat vahvasti mukana arjessa. Kun tytär muutti pois kotoa, pääsi Marketta HEO:n kuvataide- ja urbaani kuva -linjalle opiskelemaan opetusministeriön stipendillä. Sieltä hän valmistui vuonna 2017.
– Opiskeluaikanani minulla oli oma runoilta, taidenäyttely sekä kaksi yhteisnäyttelyä. Koulu oli rankkaa ja raskasta. Heräsin aamulla itkien, että en jaksa lähteä pimeässä kouluun. Minua kuitenkin motivoi sisälläni ja sielussani palava intohimo taiteeseen. Tiesin, että en voi jättää koulua kesken, janosin uutta oppia.
Koulu jätti jälkensä jaksamiseen, joten valmistumisen jälkeen palautuessa meni lähes vuosi. Kun voimavarat taas karttuivat, teki Marketta runo-CD:n. Sitä ei ole vielä julkaistu.
Sittemmin Marketalla on ollut useita näyttelyistä, joista tuoreimpana oli viime kesänä esillä Helsingin Tuomiokirkon Kryptassa. Näyttely koostui kolmesta teossarjasta, jotka käsittävät yhteensä 11 taulua. Taidenäyttelyn nimeksi tuli ”Valosta valoon”.
– Teossarjojeni nimet ovat ”Seitsemän rukousta”, ”Viisi naista” ja ”Valosta valoon”.
Marketta kertoo, että hengellisyys on aina ollut läsnä hänen elämässään.
– Jumala tuli minua jatkuvasti lähemmäksi ja lähemmäksi. Kristinuskossa puhutaan leivän murtamisesta, ja henkisellä polullani sydämeni on murtunut monta kertaa. Usein on tuntunut, että tästä en enää nouse, mutta sieltä ylhäältä on aina tullut apu ja voima. Sieltä on tullut valo!
Teksti ja kuva: Pia Kilpeläinen