Ida Virtala-Raskila sai aivovammadiagnoosin pudottuaan hevosen selästä vuonna 2023. Ikiaikainen harrastus oli vähällä jäädä kokonaan unholaan.
Ida Virtala-Raskila on harrastanut ratsastusta pienestä pitäen ja aikoinaan kilpaillutkin esteissä tavoitteellisesti niin vuokraponeilla kuin omilla hevosillakin. Lapsen synnyttyä harrastus jäi toviksi tauolle, ja ruuhkavuosien keskellä aikaa ratsastukseen oli vain satunnaisesti. Kun myös tytär innostui hevosista, roihahti ratsastuskipinä uudelleen, ja sekä äiti että tytär alkoivat käydä säännöllisesti ratsastamassa. Myös kilpailut tulivat jälleen mukaan kuvioihin.
– Kaksi vuotta sitten syyskuussa osallistuin tallini harjoituskilpailuissa estekisaan. Tuo päätös osoittautui kohtalokkaaksi. Neljännellä esteellä horjahdin ja putosin pää edellä maahan. Filmini katkesi heti, ja minut vietiin kiireesti sairaalaan.
Idalle tuli murtumia kasvoihin, leikkausta vaatinut murtunut silmänpohja, kasvohermojen halvaantumisia ja ensidiagnoosiksi aivotärähdys.
– Sittemmin huomattiin, että minulla on vakavampi aivovamma kuin ”vain” aivotärähdys. Koska oikea diagnoosi viivästyi, hoito ei alkuun ollut aivan oikeanlaista.
Sairauslomien jälkeen Ida palasi pikkuhiljaa takaisin töihin osa-aikaisesti. Hän tekee edelleen lyhennettyä työaikaa.
– Kuormitus vaikuttaa vointiini ja oireisiini todella paljon. Mitä enemmän kuormitun, sitä enemmän numerot ja kirjaimet menevät sekaisin, muistini ei toimi, väsyttää, eikä toimintakykyni ole muutoinkaan paras mahdollinen. Siksi olenkin erittäin tyytyväinen työantajaani, joka sallii minun tehdä pääasiassa etätyötä ja on muutenkin ollut ymmärtäväinen ja joustava.
Mieli muuttuu
Töihin palaaminen sujui nopeammin ja kivuttomammin kuin tallille palaaminen.
– Olin pitkään tallilta pois. Häpesin putoamistani, enkä halunnut kohdata tallin väkeä. Tyttäreni jatkoi kuitenkin harrastusta aktiivisesti, ja vähitellen aloin jälleen piipahdella tallilla hänen kanssaan. Harjailin hevosia, osallistuin tyttäreni kanssa hänen ratsunsa hoitotoimenpiteisiin ja vietin aikaani hevosten parissa. Tiesin, että minun on oltava varovainen, sillä hevonen on iso eläin, eikä reaktiokykyni ole ennallaan.
Vaikka jo kynnys palata tallille oli korkea, oli jälleen hevosen selkään kapuaminen vieläkin suurempi haaste henkisesti.
– Olin vakaasti päättänyt, että en enää ratsasta. Putoaminen ja sen seurauksena tullut aivovamma kummittelivat mielessäni – ja se, että onnettomuudessa olisi voinut käydä paljon pahemminkin. Tiedostin myös, että mahdollinen uusi putoaminen satulasta olisi aiempaakin vaarallisempaa, kun yksi aivovamma on jo saatuna.
Kaipuu elämän mittaisen harrastuksen pariin oli kuitenkin niin voimakasta, että hiljattain Ida palasi myös ratsaille.
– Ratsastuksenopettaja, joka tiesi tilanteeni, järjesti minulle yksityistunnin. Sain itse valita hevoseni, ja tunti eteni muutoinkin omien ehtojeni mukaan. Tilanne oli jännittävä ja huomasinkin, etten enää uskaltanut ratsastaa samalla tavalla kuin ennen vammautumistani. Takaisin hevosen selkään pääseminen toi kuitenkin niin vahvoja onnistumisen kokemuksia, että tiesin ratsastuksen olevan edelleen oma juttuni. Omat hankaluutensa tuo myös heikentynyt tasapainoni, eikä satulasta alas tuleminenkaan suju enää yhtä joustavasti kuin ennemmin. Tiedostan, että minun on edettävä todella varovaisesti.
Ida kertoo käyneensä myös muutamalla yleisellä ratsastustunnilla tuttujen ratsukoiden kanssa.
– Tämä oli huomattavasti yksityistuntiakin haastavampaa, sillä minun oli huomioitava myös muut hevoset ja ratsastajat. Minulla voi mennä välillä suunnat sekaisin ja ohjeet unohtua, joten onhan se vähän sellaista häsläämistä. En ole vielä palannut säännöllisesti tunneille, sillä jaksamiseni vaihtelee viikoittain. Haluan pelata varman päälle.
Uusi tapa harrastaa hevosia
Pääosa hevosharrastuksesta on kuitenkin muuttanut muotoaan ja koostuu nykyään hallitustyöskentelystä Imatran Ratsastajat ry:ssä. Kun harrastusyhdistys haki uusia jäseniä hallitukseensa, ajatteli Ida vapaaehtoistyön sopivan hänelle. Hallituksen jäsenenä hän toivoi pääsevänsä vaikuttamaan lasten ja nuorten hevosharrastustoimintaan.
– Toimin jäsensihteerinä. Vapaaehtoisrooliini kuuluu muun muassa ratsastustuntien, kisojen ja muiden tapahtumien järjestelyyn liittyviä asioita. Kuulun myös kisatoimikuntaan, joka suunnittelee kisat, työtehtävät, aikataulut ja sen, kuka ratsastaa milläkin hevosella. Olen myös pitänyt muutaman ratsastustunnin, kun ratsastuksenopettaja onkin sairastunut tai ollut muutoin estynyt.
Idan toive päästä vaikuttamaan lasten ja nuorten hevosharrastukseen toteutui, sillä vapaaehtoispestinsä kautta hän on lähes päivittäin tekemisissä tallilla käyvien lasten ja nuorten parissa. Seuran kanssa on sovittu, että Ida voi tehdä vapaaehtoistyötään omien voimavarojensa mukaan.
– Joskus joudun esimerkiksi ohjeistamaan lapsia, että puhukaa yksi kerrallaan, kun innostuessaan he tuppaavat huutamaan yhteen ääneen ja toistensa päälle, Ida nauraa.
Vakaasta päätöksestään huolimatta hevostelu on siis jälleen iso osa Idan elämää.
– Ratsastus on aina ollut minulle keino tyhjentää pääni ylimääräisistä ajatuksista. Hevosen selässä ei tarvitse miettiä liikoja, voi keskittyä vain siihen hetkeen, itseensä ja hevoseen. Hevosten kanssa puuhailu, jo pelkkä niille juttelu, rapsuttelu ja harjaaminen, on aina ollut minulle henkireikä.
Sen Ida on kuitenkin päättänyt, että esteratsastusta hän ei enää kokeile. Sen sijaan kisaaminen kouluratsastuksessa houkuttaa, ja se siintääkin varmasti jossakin tulevaisuudessa…
Teksti: Pia Kilpeläinen
Kuva: Elli Luukinen