Vuonna 2018 Janina Tiihonen oli matkalla työpaikalleen Loviisaan. Hän ei tuona aamuna koskaan päässyt sorvin ääreen, sillä matka keskeytyi täysperävaunurekan töytäistessä moottoritienopeudella hänen autoonsa.
– Viimeiset muistikuvani ovat, että panin vakionopeuden säätimen päälle ja lähdin ajamaan moottoritietä. Seuraavat muistikuvani ovat useamman viikon kuluttua sairaalasta, Janina Tiihonen kertoo.
Janinalla todettiin laaja-alainen aivoverenvuoto. Perhettä oli käsketetty varautumaan pahimpaan. Jos Janina selviäisi hengissä, ei hän vammojen laajuuden vuoksi luultavasti koskaan söisi, kävelisi tai puhuisi itse. Kaikille oli huojentava yllätys, kun kävikin toisin.
– Sairaalassa ollessani mieheni kertoi minun joutuneen auto-onnettomuuteen. En tajunnut omaa tilani vakavuutta. Olin vain vitsaillen harmitellut, menikö auton puskuri hyvinkin pahasti ruttuun. Sillä hetkellä auton vauriot tuntuivat suurimmalta pahalta, sillä harrastan autoilua. En tajunnut, että ajoneuvoni oli lyhentynyt metrin pituiseen kasaan ja että olin taistellut hengestäni.
Kuntoutuminen alkoi pikkuhiljaa. Syöminen oli vaikeaa, nesteet Janina nautti pillillä, osittainen halvaus oikealle puolella vaikutti liikkumiseen ja unen tarve oli parikymmentä tuntia vuorokaudessa. Hereillä ollessaan Janina tuijotti hiljaisuuteen. Kävelyharjoitukset alkoivat pidentyä kotiutumisen jälkeen päivä päivältä. Janina otti sinnikkäästi askeleita, suuntasi ulos autoja katsomaan ja jatkoi hiljalleen lenkkejä metsänreunaan asti.
Kuntoutumispolun alkuvaiheesta lähtien hevoset ovat liittyneet olennaisesti Janinan toipumismatkaan. Janina oli aloittanut ratsastuksen vuonna 2004, eli onnettomuushetkellä hänellä oli jo 14 vuoden kokemus lajista.
– Päädyin ostamaan oman hevosen, jonka avulla kuntoutin itseäni. Alussa jaksoin ja pystyin ratsastamaan vain vähän, ja kavereitteni ja mieheni apu oli kaikessa tarpeen. Tavoitteenani oli, että jossakin vaiheessa kuntoutuisin niin paljon, että voisin huolehtia hevosesta täysin omatoimisesti.
Salama iski kuitenkin kahdesti. Puolen vuoden kuluttua Janina putosi hevosen selästä pää edellä. Isku tantereeseen aiheutti uuden aivoverenvuodon – ja täsmälleen samaan kohtaan kuin auto-onnettomuudessa.
– Tämä on kuulemma todella harvinaista. Tilanteestani ja toipumisennusteistani konsultoitiin neurologeja ympäri maailmaa. Ihmeteltiin, miten olen ylipäätään hengissä!
Janina oli hengissä, mutta kaikki oli jälleen opeteltava uudelleen: puhuminen, käveleminen ja terapiat alkoivat nollasta.
– Ja taas oli lepo tarpeen, vaikka edellisen onnettomuuden jäljiltä pahin uupumus olikin jo ehtinyt hellittää.
Some-lähettiläs
– Tärkeä voimavara jo ensimmäisen onnettomuuden jälkeen oli Instagram-tilini, johon tein hevosaiheisia postauksia. En alussa kertonut aivovammastani julkisesti – ainoastaan lähimmät ihmiset tiesivät siitä – sillä minua hävetti ja pelotti. Mietin, mitä tapahtuu, jos ihmiset saavat tietää aivovammastani.
Koska seuraajat alkoivat toisen tapaturman jälkeen ihmetellä, mihin Janina hävisi, koki hän järkeväksi kertoa avoimesti tapahtuneesta.
– Olin turhaan pelännyt kertomista. Sain tsemppejä, myötätuntoa, tukea ja vertaistuellisia tarinoita siitä, miten muut olivat kuntoutuneet aivovammoista tai muista vammoista. Pelon ja häpeän sijaan totesinkin, että kertomalla omasta toipumispolustani voin levittää totuudenmukaista tietoutta aivovammoista ja auttaa muita sopeutumaan vamman muuttamaan elämään.
Janina toteaa, että kun hän 21-vuotiaana vammautuessaan kuuli, että hänellä on tapaturman aiheuttama aivoverenvuoto, ei hän itsekään tiennyt aivovammoista mitään.
– Ihmettelin, miten minulla muka voisi olla aivoverenvuoto, sehän on vanhojen ihmisten sairaus – sellainen, joka naapurin papallakin oli ollut. En ollut kuullutkaan, että aivoverenvuoto voi syntyä myös tapaturmaisesti. Kavereillenikin asia oli vieras ja he kaikki odottivat, että olen nopeasti täysin ennallani ja elämäni jatkuu täysin samanlaisena kuin ennen onnettomuuttani.
Seitsemän vuoden aikana Janinalle on kertynyt 12 900 Instagram-seuraajaa.
– On kiva, että suuri määrä saa aivovammatietoutta jakamieni päivitysten kautta, mutta muutoin seuraajamäärällä ei ole minulle merkitystä. Koska pidän kuvaamisesta ja muistini on huono, toimii Instagram-tilini minulle päiväkirjana. Sieltä voin tarkastaa, mitä olen milloinkin puuhaillut.
Insta-seuraajat ovat kiitelleet Janinaa tämän avoimuudesta.
– Moni on ollut tyytyväinen saadessaan uutta tietoa, ja jaan sitä myös mielelläni itse. Koen, että aivovammatietoisuus on tärkeää. Jaan mielelläni Aivovammaliiton tuottamaa materiaalia, ja omasta kokemuksestani tiedän, että viestintä on avainasemassa tehtäessä näkymätöntä aivovammaa näkyväksi.
Maalaiselämää
Puolitoista vuotta sitten Janina toteutti suuren haaveensa ja osti omakotitalon. Arkea vauhdittavat sosiaalisen median ja hevosen lisäksi kaksi mäyräkoiraa – ja tietysti kaikki ne puuhat, joita omakotitalossa asuminen tuo mukanaan.
Vaikka lääkärit kehottivat Janinaa olemaan varovainen hevosharrastuksen parissa, kokee hän sen kuntoutumisen kannalta niin läheiseksi ja tärkeäksi, ettei ole luopunut ratsastuksesta.
– Koen, että hevoset antavat niin paljon sisältöä elämääni, etten ole valmis luopumaan niistä. On mahdollista, että putoan vielä hevosen selästä, mutta on mahdollista, että en. Kaikkea ei voi ennakoida. En voinut ennakoida sitäkään, että ajellessani moottoritiellä kohti työpaikkaani rekka törmää perääni. Elämässä tapahtuu odottamattomia asioita. Koen, ettei itseään voi suojella kaikelta ja elää elämäänsä peläten pahinta, vaan pitää tehdä asioita, joita rakastaa ja jotka tekevät elämästä elämisen arvoista! Rahaa ja aikaa ei saa hautaansa mukaan, Janina muistuttaa.
Voit seurata Janinaa Instagramissa osoitteessa @heppaterapiaa
Teksti: Pia Kilpeläinen
Artikkelin aloituskuva: Janinan mies
Kuvat sateenvarjon ja koirien kanssa maneesissa kanssa: Emma Gunther
Ratsastuskuva: Roosa Jokinen