Ennen vammautumistani opetin sirkusta pääasiassa lapsille, mutta myös kaikenikäisille aikuisille. Yhdessä hankkeessa opetimme sirkusta 90-vuotiaille palvelutalon asukkaille. Mottomme oli “Sirkus kuuluu kaikille”. Hulavanteen pyöritys kädellä ja jonglöörauksen alkeet ovat taitoja, joita lähes jokainen voi harjoitella.
Osallistuin nuorten Pääfest-leirille vuonna 2023. Siellä tapasin ensimmäistä kertaa muita aivovamman saaneita nuoria. Leirillä oli paljon mukavaa ohjelmaa ja sain uusia ystäviä. Leiriohjelman välissä huomasin muutaman tytön harjoittelemassa käsilläseisontaa ulkona. Menin juttelemaan, ja annoin heille muutaman vinkin käsilläseisonnan harjoittelemiseen. He kysyivät, voisinko näyttää itse käsilläseisontaa. Menin kysymyksestä hämilleni ja myöhemmin huoneessani itkin tajutessani, että en enää pysty seisomaan käsilläni. En pysty enää kävelemään nuoralla, en pysty enää tekemään voltteja enkä montaa muutakaan sirkustemppua. Käveleminenkin on välillä todella hankalaa huimauksen ja raajojen puutumisen takia. Miten voisin enää koskaan harrastaa sirkusta?
Ennen sirkusta harrastin tanssia ja kilpavoimistelua. Kun löysin sirkuksen, ihastuin heti lajin yhteisöllisyyteen. Varsinkin kilpavoimistelussa oli kovat tavoitteet lajissa pärjäämiseen. Tietysti sirkustakin harjoitellaan tosissaan, mutta muiden kanssa kilpailemisen sijaan keskitytään omaan kehittymiseen, ja sirkusesityksissä on upeaa nähdä ilo ihmisten kasvoilla.
Ei minusta enää nuorallakävelijää tule, mutta sirkuksen harrastajana aion pysyä. Vammautumisen jälkeen en pystynyt enää harrastamaan. Nyt pitkän ajan jälkeen olen kokeillut hulavanteen pyörittämistä kädellä ja lanteilla. Olen ostanut uuden, pimeässä hohtavan hulavanteen, joka inspiroi minua jatkamaan sirkusta. Olen harjoitellut vähän ja esittänyt uusia temppujani ystäville ja perheelle. Huomaan, kuinka iloisia he ovat ja huomaan, kuinka sirkus yhdistää meitä. Olen taas muistanut, että sirkus kuuluu kaikille.
Kuntoutuminen kestää kauan
Pitkän ajan jälkeen rohkaistuin jopa kokeilemaan käsilläseisontaa. Alku tuntui vaikealta, mutta muutamien yrityksien jälkeen pystyin seisomaan käsilläni seinää vasten. Tuntui todella hyvältä, kun olin ylittänyt taas yhden etapin vammasta kuntoutumisessa. Sen hetken muisteleminen tuo vieläkin hymyn huulilleni.
Aivovammasta kuntoutuminen on vaikea ja kestää kauan. Siinä ovat auttaneet fysioterapiat, neuropsykologinen kuntoutus, aika ja ystävät. Myös vertaistuella on ollut suuri vaikutus kuntoutumiseen. Heti vammautumiseni jälkeen ensimmäinen reaktioni oli, että en halua kertoa tapaturmasta muille. Ajattelin olevani yksin vammani kanssa. Onneksi uskalsin lähteä aivovammayhdistyksen toimintaan mukaan.
Sirkus oli minulle tärkeää ennen aivovammaa ja se tuntuu edelleen tärkeältä. Ehkä pystyn tulevaisuudessa esiintymään, tai mahdollisesti vielä opettamaan. Sirkus tuo ilon kaikille, siksi sitä rakastan. Ei haittaa, vaikka en pysty enää vaikeampiin sirkustemppuihin. Helpommatkin sirkustemput tuovat iloa minulle – ja toivottavasti muillekin.
Nimimerkki ”Iloa sirkuksesta”