Tiina Forsby tunnetaan julkisuudessa JaloTiinana ja Tiina Timanttisena, Portion boys -yhtyeen energisenä ja iloisena jäsenenä, joka levittää ympärilleen hyväntuulisuutta ja elämäniloa. Siviilielämän Tiina Forsby on oikeastikin kaikkea tuota, ja lisäksi myös hyväsydäminen ja syvästi tunteva ihminen. Hänenkin elämänsä muuttui pysyvästi eräänä varhaiskeväisenä yönä viisi vuotta sitten, kun hän saapui aviomiehensä Mikael Forsbyn kanssa ensimmäisenä kolaripaikalle.
Portion boys oli ollut keikalla Ähtärissä maaliskuussa 2020. Yleensä kotimatkalle ei lähdetty yömyöhään. Tuolloin bändin jäsenistä Tiina ja Mikael Forsby päättivät poikkeuksellisesti suunnata kotiinsa Ouluun siitä huolimatta, että varhaiskeväinen yö oli sumuinen ja pimeä ja ajomatkaan menisi nelisen tuntia. Pari tuntia matkattuaan pariskunta kummasteli, mikä kolisee auton pohjassa. Jotakin romua oli sen verran, että Forsbyiden matka tyssäsi ajoneuvon rikkoutumiseen. Muuta ei tiellä näkynyt, mutta kun he saivat autoa käännettyä sen verran, että sen valot osoittivat ojaan, tajusivat he tilanteen kauheuden: molemmilla puolilla ojissa oli romuttunut auto, joissa oli ihmisiä sisällä.
Koska ketään ei näkynyt, Forsbyt ymmärsivät nopeasti tulleensa onnettomuuspaikalle ensimmäisinä. Mikael lähti tarkastamaan vahinkojen suuruutta ja soitti samalla hätänumeroon 112. Mikael suojeli vaimoaan näkemältään, ja kehotti tätä pysymään autossa. Hän oli huomannut heti, että onnettomuuden kolmesta osallisesta kahden hyväksi ei ollut enää mitään tehtävissä. Kolmas, nuori nainen, hengitti raskaasti. Hälytyskeskuksesta ohjeistettiin, ettei Forsbyiden pidä yrittää irrottaa uhria autosta, vaan odottaa pelastushenkilökuntaa. Tiina kuvailee, että paloautojen ja ambulanssien saapumiseen kestänyt 10–15 minuuttia tuntuivat hänen elämänsä pisimmiltä minuuteilta. Hän rukoili, että apu ehtisi ajoissa autossa elämästään kamppailevalle nuorelle naiselle.
– Pelastushenkilökunta kehotti meitä istumaan autossamme, sillä emme vioittuneella autolla voineet jatkaakaan matkaa. Olimme autossa kolmisen tuntia. Ilma oli kylmä. Emme olisi halunneet katsoa, mitä silmiemme edessä tapahtui, mutta emme voineet olla katsomattakaan. Näimme, kuinka menehtyneiden ruumiit irrotettiin romuttuneista autoista ja peitettiin pressuilla. Näimme, kuinka tyttö saatiin pois autosta. Muistan edelleen hälytysajoneuvojen äänet ja valot sekä viereiselle pellolle laskeutuneen ja siitä jälleen korkeuksiin kohonneen helikopterin pauhun. Lähetin korkealle toiveen, että helikopteriin siirretty nainen selviytyisi, Tiina Forsby kertaa viiden vuoden takaisia tapahtumia.
Perhe tutuksi
Tiinan ja Mikaelin matka jatkui ensiksi hinausautolla ja sitten taksilla kohti Oulua. Koska oli selvää, että rajusta onnettomuudesta uutisoitaisiin laajasti ja moni tiesi heidän ajaneen juuri tuolla reitillä, päivitti Tiina Instagram-tiliään. Hän kertoi heidän olleen onnettomuuspaikalla ensimmäisinä, mutta eivät osallisina kolarissa. Tiina muistaa miettineensä sillä olleen jonkin merkityksen, että he lähtivät normaalista poiketen kotimatkalle yömyöhään. Hän muistaa hokeneensa toistuvasti mielessään, että tytön on pakko selvitä.
–Tapahtuneesta jäi pysyvä muistijälki sydämeeni, sillä tämä on traagisin tapahtuma, mihin olen ikinä joutunut. Silti olen jälkikäteen todella onnellinen, että satuimme paikalle ensimmäisenä – siitäkin huolimatta, että jouduimme näkemään sellaisia asioita, joita en toivoisi kenenkään näkemään joutuvan. Tästä kaikesta seurasi kuitenkin jotakin hyvää, joka on koskettanut meidän kaikkien elämää.
Nopeasti, ehkä päivän sisällä onnettomuudesta, Tiina sai viestin Jenni Uusitalolta. Hän kertoi, että onnettomuudessa oli hänen tyttärensä, 17-vuotias Veera ja Veeran poikaystävä Ilmari. Ilmari menehtyi onnettomuudessa samoin kuin kolarin aiheuttanut osapuolikin.
– Sain tietää Veeran nimen ja iän. Oli todella ihanaa kuulla lisää Veerasta ja hänen elämästään. Puhuimme Jenni-äidin kanssa pitkään, ja tästä alkoikin lähes päivittäinen yhteydenpitomme. Minut valtasi tunne, että vaikken vielä edes tuntenut Veeraa, syntyi jo kolaripaikalla välillemme katkeamaton side. Rukoilin hänen puolestaan. Hänestä tuli minulle todella tärkeä heti alusta alkaen. Halusin kuulla, miten Veeran toipuminen etenee.
Ilon pisaroita
Veeran ennuste oli aluksi lohduton.
– Tuntui täysin toivottamalta ja järjettömältä, jos kaikki päättyisi Veerankin kannalta surullisesti. En tehnyt kotona muuta kuin elin ja hengitin Veeran uutisten mukana ja rukoilin hänen puolestaan. Ajattelin, että Veera on vahva taistelija ja että niin kauan on toivoa kuin on elämää.
Päivä kerrallaan tihkui pieniä tiedonmurusia toipumisesta – ja sitten taas tuli takapakkia. Tiina eli vahvasti mukana ja sai Jenniltä lisätietoja Veeran ja tämän edesmenneen poikaystävän elämästä.
– Muistan hetken, kun Veera oli herännyt ja näin hänet ensimmäistä kertaa. Silloin oli jo kesä. Sitä ennen oli tapahtunut paljon, ja Veeraa oli leikattu useasti. Sairaalassa ei päässyt käymään, sillä elettiin korona-aikaa. Ensimmäinen yhteydenottommekin tapahtui Facetimen välityksellä. (Facetime on Applen kehittämä videopuheluohjelma.) Olimme keikkamatkalla, ja pysähdyimme parkkipaikalle, jotta sain puhua rauhassa. Silloin ennuste vielä oli, ettei Veera kenties pysty milloinkaan liikuttamaan raajojaan, mutta hän oli elossa ja hereillä. Liikutun vieläkin muistellessani tuota onnen hetkeä.
Tiina kuvailee ajatelleensa, että Veeran kuntoutuminen oli jo pieni ihme.
– Se muutti omaa ajattelutapaani. Aloin ymmärtää, miten paljon taistelutahdolla ja sisulla on merkitystä toipumisen kannalta – ja sillä, että ympärillä on porukka, joka uskoo kuntoutumiseen eikä anna periksi.
Tuolloin Veera ei vielä pystynyt puhumaan.
– ”Supersankarit” oli ensimmäinen sana, jonka hän sanoi Mikaelille ja minulle. Minulla on vieläkin tuo videonpätkä tallella. Minulle oli herännyt vahva suojeluvietti Veeraa kohtaan. Olin alusta asti tiennyt, että haluan oikeasti tutustua tähän nuoreen naiseen kunnolla.
Ensimmäinen vierailu Oulun yliopistollisessa sairaalassa oli ikimuistoinen.
– Veera istui pyörätuolissa niska tuettuna. Hän ei pystynyt kannattelemaan päätään ja puhe oli vielä huonoa – hän kykeni tuottamaan ainoastaan muutamia sanoja. Halasimme ja itkimme. Kerroin Veeralle, kuinka paljon olen häntä ajatellut ja elänyt hänen mukanaan jokaisen hetken aina kolaripaikalta alkaen.
Ensikäyntinsä jälkeen Tiina ja Mikael vierailivat sairaalassa viikoittain. He pohtivat, miten piristää nuorta naista tylsän sairaala-arjen aikana. He muun muassa hommasivat Veeralle Apple tv:n, jossa oli helppokäyttöinen kaukosäädin. He järjestivät leffailtoja ja veivät aina Veeran toivomia tuliaisia, kuten sipsejä, hampurilaisia tai pizzaa.
– Järjestimme sairaalaan picnicin ja panimme leffan pyörimään. Nämä olivat uskomattoman ihania ja tärkeitä hetkiä. Halusimme osaltamme luoda uskoa, että hyvää elämää on jäljellä. En voi edes kuvitella, minkälainen järkytys on herätä täysin muuttuneeseen arkeen, miten lohduttomalta kaikki varmasti tuntui. Halusimme tukea Veeraa henkisesti hänen muuttuneessa elämäntilanteessaan.
Ystävien kohtaaminen sairaalassa oli aina täynnä naurua, iloa ja onnea. Tiina kuvailee, että Veera osoittautui huumorintajuiseksi jo silloin, kun hän vielä hädin tuskin kykeni puhumaan.
– Poskilihaksiin sattui aina tapaamistemme jälkeen, niin kovasti nauroimme yhdessä.
Sielunsiskot
Veeran kuntoutuminen edistyi jatkuvasti. Puhe alkoi sujua ja muutenkin hän alkoi toipua. Lopulta tuli hetki, jolloin Veeran oli määrä suunnata Helsinkiin kuntoutukseen.
– Se oli upea, mutta samalla myös haikea hetki. Tuntui kuin lapseni olisi lähtenyt maailmalle. Timantit olivat alusta asti olleet yhteinen juttumme, ja muun muassa Instagram-tililläni esiinnyn nimellä Tiina Timanttinen. Kysyin, saanko koristella hänen pyörätuolinsa timanteilla. Hän totesi, että mitä överimpi, sen parempi. Niinpä istuin yhden illan OYSissa ja koristelin pyörätuolia. Seuraavana päivänä hän lähti ”isolle kirkolle” säihkyvässä tuolissaan. Koin, että sain olla mukana timantteina myös Veeran Helsingin-reissun aikana.
Tiina sanoo olevansa varma, ettei hänen ja Veeran side katkea koskaan.
– Olemme sisarukset, sielunsiskot. Meitä yhdistää side, joka kestää loppuelämämme ajan. Veera on enemmän kuin ystävä, tuntuu kuin hän olisi perheenjäsen. Kokemassamme ja yhteydessämme on taikaa, jota on mahdotonta edes sanoin kuvailla. Jo pelkissä hymyissämme ja katseissamme on kemiaa, joita muut eivät voi tajuta.
Koristellessaan Veeralle pyörätuolia timantein ei Tiina vielä arvannut, että hän itse käyttäisi samaista tuolia myöhemmin. Tiina kertoi oppineensa Veeralta, että vaikka asiat pitää pyörätuolissa istuen hoitaa hieman eri tavoin kuin kahdella jalalla kulkevana, voi asiat kuitenkin hoitaa – jopa keikat! Elämästä voi eri lähtökodistakin rakentaa hyvän, toimivan ja rikkaan.
– Loukkasin viime kesänä jalkani, ja toipilasaikanani esiinnyin keikoillamme pyörätuolissa istuen – siinä samassa timanttisessa tuolissa, jonka oli aikanaan Veeralle koristellut. Ympyrä oli sulkeutunut. Sain timanteista voimaa. Timantti on mahtava vertauskuva. Timantti on maailman vahvin asia, mutta se hioutuu timantiksi vasta kovassa paineessa. Me kaikki olemme oman elämämme timantteja, ja saamme loistaa vahvoina ja kirkkaina.
Tiina toteaa, että vaikka Veeran onnettomuus oli valtava tragedia, toi se mukanaan myös paljon kaunista ja hyvää.
– On jokin tarkoitus, että Veeran onnettomuus yhdisti meidät ikuisiksi ajoiksi. Tapahtunut muutti elämääni pysyvästi. Olemme Veeran kanssa alusta asti tukeneet toisiamme. Olen oppinut Veeralta elämänarvoja ja pystyn kaiken kokemamme kautta ymmärtämään, mikä elämässä oikeasti on tärkeää.
Teksti: Pia Kilpeläinen
Artikkelin sisääntulosivun kuva
Mikael ja Tiina Forsby ensimmäisellä vierailullaan Veera Uusitalon sairaalavuoteen ääressä. (Kuva: Jenni Uusitalo)
Vasemmalla oleva kuva
Tiina Forsby esiintyi kesän 2024 pyörätuolissa istuen jalkavaivan vuoksi. Veera ja Tiina Oulun Suomipop-festareilla. (Kuva: Joni Tuori)
Oikealla oleva kuva
Tänä keväänä Veera oli mukana Kaustisella olevalla keikalla. Ennen keikan alkua Veera ja Tiina puhuivat yhdessä yleisölle sisusta, tuesta ja heidän ainutlaatuisesta ystävyydestään. (Kuva: Sanna Maula)
