Suomussalmelainen Markku Keränen häärii kotonaan etsien haastattelua varten valmiiksi miettimäänsä taustamateriaalia. -Tämä on juuri se, mitä minulle aivovamman myötä tuli – etsin aina jotakin, koko ajan, hymähtää näyttelijäsuuntautunut teatteri-ilmaisun ohjaaja.
Markku Keränen valmistui 1990-luvulla Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta, joka tunnetaan nykyään Turun ammattikorkeakoulun taideakatemiana. Valmistumisensa jälkeen kainuulaismies jäi asumaan opiskelukaupunkiinsa. Siellä hän myös aivovammautui vuoden 2012 lokakuussa. Siitä, miten vammautuminen tapahtui, ei ole aivan täyttä varmuutta. Oletettavasti kyseessä on ollut pahoinpitely, mutta koska silminnäkijöitä ei koskaan ilmaantunut, aivan varmoja ei asiasta voida olla. Joka tapauksessa hänet löydettiin kadulta tajuttomana ja raskaasti hengittävänä.
-Tunnen itseni ja pasifistisen luonteeni, joten pidän hyvinkin mahdollisena, että olen mennyt riitapukareiden väliin ja yrittänyt rauhoittaa jotakin tilannetta. Mahdollista on myös, että joku on käynyt kimppuuni. Lääkärinlausunnossa todetaan, että ympäri kehoani saamani vammat ja ruhjeet vaikuttavat väkivallan seurauksena tulleilta, mutta on myös mahdollista, että kaatuminen olisi ne aiheuttanut.
Markku oli koomassa kaksi päivää. Diagnoosina joissakin papereissa on keskivaikea ja toisissa vaikea aivovamma. Kun kunto koheni, alkoivat erilaiset terapiat.
-Sain Turussa erittäin hyvän terapeutin ja neurologin. Neuro- ja psykoterapiassa itkettiin ja naurettiin. Sain selviteltyä siellä asioitani laajemminkin. Lapsuuteni ja nuoruuteni eivät olleet elämää kauniissa ja seesteisessä kehdossa, vaan päinvastoin, tulen hyvin rikkinäisestä perheestä. Lapsuuttani ja nuoruuttani värittänyt epävarmuus oli kamalaa. Vasta aivovamman myötä pääsin selvittämään näitäkin asioita. Vaikka aivovamma toi tukun uusia vaikeuksia, sain sen avulla voiton lapsuuden haamuistani.
Markku kuvailee, että terapian edetessä tärkeää on uskaltaa puhua rehellisesti ja kaunistelematta omista asioistaan – myös niistä vaikeista ja surullisista.
-Kaikkein vaikeinta on juuri uskaltaa olla rehellinen. Kun kertoo hirveitä tarinoita omasta elämästään alkaa pohtia, uskookohan kuulija edes minua!
Korvauksen hakemisen haasteet
Elanto vamman jälkeen ei tullut kuin Manulle illallinen.
-Vatvoin pitkään, haenko korvausta valtionkonttorilta. En kyennyt tekemään hakemusta itse. Menin jotenkin sellaiseen tilaan, ettei se yksinkertaisesti onnistunut. Niinpä pyysin aivovammapoliklinikan sosiaalityöntekijältä apua hakemuksen tekemiseen.
Kun hakemus lähti, meni päätöksen saamiseen kauan, yli vuosi. Markku uskoi melkoisella varmuudella saavansa vähintään menetetyn palkkansa osuuden.
-Mutta en saanut mitään. Syinä lienee ne seikat, ettei silminnäkijöitä ollut ja että lääkärintodistuksessa on se yksi lause, jossa mainitaan myös kaatumisen olevan mahdollinen vammani aiheuttaja.
Aluksi Markku aikoi tehdä päätöksestä valituksen, mutta päätti jättää koko prosessin väliin.
-Minulle tuli sellainen olo, että en jaksa. Vielä tänäkin päivänä ajatellessani asiaa olen raivoissani! Mietin, että selviän henkisesti paremmin, kun unohdan koko jutun. Ja näin olikin. En enää ajattele asiaa, ellei se erikseen tule puheeksi niin kuin nyt. Nytkin raivostuttaa ja ihmetyttää, minkälainen tämä meidän korvausjärjestelmämme oikein on! Toimeentuloni rakentui Kevan eläkkeen ja Kelan täydentävän eläkkeen varaan.
Epäonnistunut paluu lavoille
Välillä pariksi vuodeksi Kajaaniin muuttanut Markku palasi takaisin Turkuun. Siellä hän tapasi sattumalta kurssikaverinsa, erityisesti stand upin parista tutuksi tulleen Mika Eirtovaaran. Markku kertoi hänelle aivovammastaan. Tovi tämän jälkeen Mika otti Markkuun yhteyttä sähköpostitse.
-Mika kysyi, teenkö vielä näyttelijän hommia. Totesin, että en osaa sanoa, onnistunko; en ole yrittänyt sitten vammauduttuani, mutta kiinnostaisi kokeilla. Mika totesi, että eihän sitä kokeilematta tiedäkään ja että hänellä olisi tiedossa rooli, joka sopisi minulle
Lähes siltä istumalta Markku suuntasi Turkuun ja alkoi valmistautua Linnateatterissa esitettävän näytelmän rooliin.
-Se reissu päättyi kyyneliin. Jännitin kaksin- tai kolminkertaisesti siihen verrattuna, mitä normaaliin ramppikuumeeseen kuuluukin. En pysynyt perässä, en hahmottanut paikkoja ja olin ihan pihalla koko ajan. Ensimmäisen esityskerran jälkeen itkin kotonani monta tuntia ja tajusin, että minun pitää kertoa heti työryhmälle, ettei minusta ole tähän.
Markku oli jo ehtinyt ilmoittaa Kelalle, että hän alkaa tienata palkkarahoja, joten eläkettä pienennettiin. Raha-asiat lutviutuivat kuitenkin hyvin, sillä kuluneet muutama kuukausi katsottiin olevan työkokeilua.
Uusia tuulia
Nyt, hieman yli kahdeksan vuotta vammautumisen jälkeen, Markun elämässä puhaltavat suotuisat tuulet.
-Elämäni on asettunut uomiinsa. Harrastan liikuntaa pyöräillen ja lenkkeillen. Yritän opetella lukemaan, sillä se on vielä hankalaa ja hidasta. Luen väärin, enkä hahmota kokonaisuuksia. Mutta opin koko ajan lisää.
Tulevaisuus vaikuttaa valoisalta myös työrintamalla, ja paluu teatterin lavoille näyttää enemmän kuin todennäköiseltä.
-Aika nopeasti onnettomuuteni jälkeen olin alkanut ajatella, että aivovamma pitäisi tuoda teatterin lavalle. Toiveenani oli jonakin päivänä kertoa taiteen avulla, minkälaista elämä on keskivaikean aivovamman kanssa. Nyt, kuin vuosia on kulunut, koen olevani valmis. Haluan tuoda toivoa ja lohdutusta heille, jotka kamppailevat oman tai läheisensä aivovamman alkutaipaleella. Lisäksi haluan opastaa heitä, joille aivovamma on vieras asia, mitä aivovamma tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita.
Nyt toive on toteutumassa. Kajaanissa toimii vuonna 2014 perustettu Vaara-kollektiivi, joka tuottaa esittävää ja soveltavaa taidetta. Markku tutustui yhteen Vaaran ohjaajaan, Eino Saareen, kun tämä teki viime elokuussa julkaistua esikoiskirjaansa ”Miehen kosketus”.
-Esitin ideani Einolle, ja nyt valmistelemme tunnin mittaista aivovammamonologiani. Ensi-ilta on todennäköisesti Kajaanissa noin vuoden sisällä. Proggikseni käsikirjoituksesta vastaamme Eino ja minä, ohjaajana toimii Eino, musiikista vastaa Laura Matilainen ja valaistuksesta Marko Moilanen.
Aivovamma-aiheisen esityksen työnimenä on Avaprog. Lopullinen nimi on harkinnassa, mutta se liittynee jollakin tavalla löytämiseen, onnistumiseen tai paluuseen – kuten Paluu elämään tai Täältä tullaan elämä! Markun visiona on, että ensi-illan jälkeen esitys voisi lähteä kiertämään ympäri Suomea. Sopivia estradeja voisivat olla esimerkiksi kuntoutuskeskukset, asumispalveluyksiköt – ja aivovammayhdistysten ja Aivovammaliiton tilaisuudet!
-Aivovammayhdistysten ja Aivovammaliiton edustajat saavat mielellään ottaa minuun yhteyttä, niin voin kertoa lisää ja voimme neuvotella mahdollisista yhteistyökuvioista!
Mies puhkuu toimintatarmoa ja intoa.
-Voi sitä riemua, mitä tunsin ensimmäisen improvisaatioharjoituksen jälkeen! Se lähti menemään kuin itsestään ja tuntui kuin en olisi ikinä teatterin lavalta poistunutkaan!
Teksti: Pia Warvas
Kuva: Jouni Kilpeläinen