Nimi?
Heli Eteläperä
Lyhyesti vammautuminen?
2016 joulukuussa suoralla tiellä auto törmäsi ajamani hevosvaljakon perään 80kkm/h. Lensin törmäyksen voimasta parikymmentä metriä asfalttiin ja sain iskun päähän, jossa myös kypärä halkesi. Tapahtumista en muista mitään ja ensimmäiset sekavat muistikuvat ovat sairaalassa seuraavalta aamuyöltä.
Mitä työtä/opiskelua teit ennen vammautumista?
Maataloustyöntekijä lypsykarjatilalla, sivutoiminen yrittäjä koirien ja hevosten ruokien jälleenmyyjänä ja satunaisesti turkistarhatyöntekijä.
Oletko pystynyt jatkamaan samassa ammatissa?
En
Mitä olet oppinut itsestäsi vammauduttuasi?
Varomaan itsensä väsyttämistä. Rajoittamaan omaa tekemistä. Tutkimaan itselle tärkeitä asioita ja ymmärtämään niistä sen perimmäisen osan, koska on tärkeää jaksaa ja voida elää se ydin niistä eikä kaikkea mahdollista ympäriltä.
Miten kuvailisit itseäsi yhdellä lauseella?
Impulsiivinen ja omapäinen perfektionisti elämäntapahonkkeli hevosineen ja koirineen, mutta myös äiti ja pikku-ranchin emäntä.
Onko sinulla lemmikkiä, jos on niin mikä?
Koira; alaskanmalamuutti, uros, Sopu 2 v
Kissa; maatiaiskissa, uros, Tassu 1v, 11kk
Hevonen; suomenhevonen, tamma, Sissi, 7v
Poni; shetlanninponi, ori, Usko-Eevertti, 11v
…lasketaanko aviomies näihin? XD
Miten lemmikkisi vaikuttaa elämääsi?
Saavat jaksamaan, vaikka välillä ei jaksaisi. Eläinten kanssa yhdessäolo saa aina parempi vointiseksi, oli sitten valmiiksi hyvä tai huono olla. Eläimistä huolehtiminen ja niiden läsnäolo on toisinaan juuri se mikä saa tuntemaan oman elämän oikealta, vaikka välillä juuri (samaankin aikaan) se voi itsessäänkin olla rankkaa. Se onkin vähän kummallista miten iso niiden nostattava voima aivovamman oireidenkin kanssa.
Mikä piristää sinun arkeasi?
Tarviiko edes kysyä? 😀 Hevosen hörähdys, jonka tietää olevan juuri minulle tarkoitettu. Rauhallinen hetki yhdessä, tai erityinen yhteyden tunne yhdessä touhutessa eläinten kanssa. Lapsen ilo ja läheisyyden hetket. (No aviomiehen myös) XD ..Hevosten kanssa työskentely (kengittäjä). Kun huomaa että on onnistunut säätelemään elämää niin että pystyy edelleen elämään sitä rakastamiensa asioiden kanssa.
Kuinka toivoisit ihmisten kohtaavan vammautuneen?
Ihmisenä, persoonana ja yksilönä. Vamma ei ole ulkokuori, johon keskittää kohtaaminen, muttei myöskään vähäteltävä ja ohitettava asia. Vamma on isosti vaikuttava osa ihmisen elämää, mutta kohdattavana on ihminen vamman kanssa, ei vamma ihmisen kanssa.
Mitä toivoisit, että muut ymmärtäisivät aivovammasta?
Taisi tuossa edellä tähänkin jo vastattua, mutta jos tarkentaisi tai lisäisi jotain, niin toivoisin ajateltavan vähän enemmän kuin olan kohautuksella pään vammojen vakavuuden mahdollisuudesta ja niiden riittävästä huolehtimisesta.
Toivoisin että ymmärrettäisi mikä merkitys on, kun puhutaan ”näkymättömästä vammasta”, että ymmärrettäisi se ajatuksen kanssa eikä ohitettaisi parina sanana.