Aivovamman riskiryhmiä ovat 18–25-vuotiaat nuoret, erityisesti miehet, sekä yli 70-vuotiaat naiset. Miten elämä sujuu, kun ihminen aivovammautuu alle kouluikäisenä lapsena? Siitä meille kertoo vaasalainen Ville Kaijankangas.
Oli lokakuinen päivä vuonna 1986. Tuolloin 6-vuotias Ville Kaijankangas oli käymässä äitinsä ja tämän hoitolapsien kanssa kirjastossa. Ville lähti pyöräilemään kohti kotia hieman ennen muuta joukkoa. Hänen matkansa päättyi Ruutikellarintielle. Siellä pakettiauto törmäsi pyöräilevään poikaan. Ville on jälkikäteen kuullut, että hän ja pyörä lensivät 16 metrin ilmalennon. Pyöräilykypäriä ei vielä tuossa vaiheessa Suomessa tunnettu. Kirjastot.fi-sivusto tietää kertoa, että Liikenneturva alkoi kampanjoida pyöräilykypärien puolesta vuotta myöhemmin, vuonna 1987. Ensimmäinen heidän tekemänsä pyöräilykypäriin liittyvä tutkimus tehtiin vuonna 1990, jolloin pyöräilykypärää käytti vasta neljä prosenttia polkijoista.
Ville oli tajuttomana kolme viikkoa ja sairaalassa neljä kuukautta. Joulukuun ensimmäisenä päivinä vietettiin sairaalavuoteella Villen 7-vuotispäiviä. Hänen oli opeteltava uudelleen kaikki kävelemisestä ja puhumisesta alkaen. Sairaala-aikana käynnistyivät puhe-, fysio- ja toimintaterapiat. Kun Ville pääsi välillä kotiin yöksi, oli sairaalaan paluu rankkaa. Hänen vanhempansa ovat myöhemmin kertoneet, miten sydäntä särkevästi poika itki, kun kotoa piti mennä takaisin sairaalaan.
Koulu
Seuraavana syksynä Ville aloitti koulun tavallisessa koulussa. Vaikka hänellä oli avustaja ja hän sai tukiopetusta, oli mukana pysyminen hankalaa. Kolmannelle luokalle hän siirtyi omien sanojensa mukaan ”apukouluun”, virallisemmin Keskuskouluun.
– En olisi pysynyt mukana normaalissa opetuksessa, joten tämä oi hyvä ratkaisu. Koulunkäynti ei silti ollut aina helppoa, sillä mukana oli niin monenlaisia oppilaita, ja valitettavasti myös koulukiusaamista esiintyi.
Oulussa sijaitsee valtakunnallinen oppimis- ja ohjauskeskus, jossa voi opiskella eri luokka-asteilla esiopetuksesta lähtien. Opinahjo tuli myös Villelle tutuksi.
– Olin tuolla toisella luokalla kuukauden jakson sekä viidennellä, kasilla ja ysillä kaikilla kahden viikon jakson.
Kymppiluokan Ville kävi Oulussa. Viikonloput hän oli kotona, ja maanantaiaamuisin suuntasi bussi kohti Oulua. Herätys oli varttia vaille viisi, ja viideltä hän jo kömpi bussiin.
– Siitä se kiersi Kannukset, Kokkolat, Ylivieskat ja Oulaiset keräten sakkia mukaan, ja perille päästyämme menimme suoraan oppitunnille.
Pari ensimmäistä kuukautta Oulussa vierähti koulun asuntolassa, mutta sen jälkeen opiskelijat siirtyivät asunto-osakkeeseen, jossa harjoiteltiin itsenäistä elämää. Opiskelijat asuivat 2–3 hengen huoneissa.
– Meillä oli vuoroviikoin esimerkiksi kauppavuorot ja siivousvuorot. Hoidimme omatoimisesti esimerkiksi pyykkihuollon ja aamu- ja iltapalat. Päiväruoan söimme koululla.
– Musiikista tykkäsin erityisesti. Kirjoitin laulunsanojakin tuolloin – ja kirjoitan edelleenkin, joskaan en niin aktiivisesti.
Kymppiluokan jälkeen Ville tutustui ammattikouluun viikon ajan Oulussa, ja sai paikan Vaasan ammattioppilaitoksesta. Aikanaan hän valmistui LVI-asentajaksi.
Uiminen
Ville oli aloittanut uimakoulussa kesällä 1986, eli muutamaa kuukautta ennen vammautumistaan. Uimaura jatkui kymppiluokalla ollessa, jossa opettaja ehdotti Villelle liittymistä paikalliseen uimaseuraan. Maanantaisin Ville kävi uimaharjoituksissa. Oulun-vuotenaan hän osallistui esimerkiksi Kuortaneella järjestettyihin kevätkisoihin, jossa hän nappasi koululleen selkäuinnista ja vapaauinnista ykkössijat. Seuraavaksi olivat vuorossa SM-kisat, joista tuliaisina oli nelos- ja viitossijat.
-Jäin kolmossijasta tuuman verran, nauraa Ville ja näyttää sormillaan, miten vähän pronssisijasta jäi uupumaan.
Uintimenestys poiki hänelle kutsun kaupungintalolle juhlatilaisuuteen.
Ralli
Ville on ollut mukana myös rallikisoissa. Laihialaiset rallitiimiä vetävät veljekset ottivat Villen tämän isän huoltotiimiin mukaan.
– Osallistuinkin pariin ralliin. Eiväthän ne minun huoltotyöni nyt juuri renkaiden pyörittämistä kummempia olleet, mutta jotakin kuitenkin!
Ville harrasti myös ura-autoilua. Se on eräänlainen sähköautorata, jonka autot ovat yleensä oikeiden autojen pienoismalleja. Ja onpa Ville päässyt oikean ralliauton kyytiinkin.
– Menimme 140 kilometrin tuntivauhdilla! Pääsin samassa tilaisuudessa telkkarin urheiluosuuteenkin. Juha Kankkunen oli mukana tuossa kilpailussa lähettämässä kärkeä matkaan.
Myöhemmin 90-luvulla Kaijankankaat mökkeilivät Kankkusen mökin naapurissa Levillä.
– Etsimme isäni kanssa Kankkusen mökin, ja niinhän siinä kävi, että sinä jouluna joulupukki toi minulle Kankkusesta kertovan kirjan, Ville myhäilee ja jatkaa, että hän sai myös opukseen Juha Kankkusen nimikirjoituksen.
Koko Ville Kaijankankaasta kertovan artikkelin voi lukea painetusta Aivoituksesta 4/2022
Teksti: Pia Kilpeläinen
Kuva: Jouni Kilpeläinen