Hei, olen Anni. Pidän matkustamisesta, etenkin yksin matkustelusta eli niin sanotusta soolomatkailusta.
Ensimmäisellä ulkomaanmatkallani olin kuuden kuukauden ikäisenä, kun minua käytiin näyttämässä Ruotsissa asuville sukulaisillemme. Toistaiseksi viimeisellä ulkomaanmatkallani olin tammikuussa 2020 juuri ennen kuin koronapandemia ehti levitä valloilleen. Viime keväältä peruuntui kolme matkaa pandemian vuoksi. Ensimmäisellä soolomatkallani olin loppuvuodesta 2014 21-vuotiaana. Siitä asti olen pääasiassa matkustanut ympäri Eurooppaa yksin, koska se on hauskaa ja rauhallista.
Koulutukseltani olen matkailuvirkailija, ja ammattitaito onkin rohkaissut matkustamaan niinkin paljon. Pidän ulkomaisia kaupunkilomia lähes samanlaisina kuin lähikaupunkiin yksin menemistä. Lähikaupunkeihin kuljen mahdollisuuksien mukaan junalla, kun taas ulkomaille pääsee nopeiten ja ehkä myös näppärimmin lentokoneella. Toki ulkomailla on paljon enemmän uutta nähtävää ja koettavaa kuin suomalaisissa lähikaupungeissa. Oloni on kuitenkin lähes yhtä kotoisa toisissakin maissa.
Soolomatkailussa on se hyvä puoli, ettei tarvitse miettiä kuin omia kiinnostuksenkohteita, jaksamista ja vaikka ruokahalua. Voi kulkea niin paljon kuin haluaa, käydä katsomassa — tai olla käymättä — nähtävyyksiä, ja pysähtyä tauolle esimerkiksi kahvilaan juuri silloin, kun siltä tuntuu. Saa valita myös majoituksen oman maun mukaan. Halpaa yksinmatkustaminen ei ole — esimerkiksi taksimatkat joutuu maksamaan kokonaan itse, jos ei julkista liikennettä pysty tai halua käyttää. Onneksi taksitkin ovat monesti paljon halvempia kuin Suomessa.
Mitä matkailusta saa?
Mitä matkailusta saa? Ainakin kokemuksia, kielitaito kehittyy, oppii ymmärtämään eri kulttuureita samoin kuin eri maiden kansalaisia tapoineen paremmin. Voi saada uusia ystäviä. Ulkomailla muoti ja ruokakin on usein hivenen erityylistä, mutta kotiin on aina yhtä ihana palata. Saa palata arkeen, tavata ystäviä, syödä tuttuja ruokia… ja täälläkin voi matkustaa. Puhutaan kotimaan- tai lähimatkailusta, mutta kauemmas, toiselle puolen Suomea pääsee yhtälailla. Spa- eli kylpylä ja hoitola -kokemukset ovat ulkomailla ihania, mutta yhtä ihanaa on paistatella Naantalin auringon alla. Taivas on yhtä kaunis täällä kuin valtionrajojen ulkopuolella, nurmikin on yhtä vihreää. Revontulia näkee etenkin pohjoisessa, mutta onpa niintä nähty myös Etelä-Suomessa. Se on muuten kokemus, jota varten etenkin Lappiin matkustetaan jopa ulkomailta.
Yritin kerran opastaa erästä Australialais-pariskuntaa, joka oli käymässä Helsingissä, että kannattaa maistaa Suomen kansallisruokia. Mitä niitä nyt on, muun muassa karjalanpiirakat ja karjalanpaisti, röstipottu, kalakukko ja mämmi. En tiedä, uskaltautuivatko he kokeilemaan erilaista ruokakulttuuria, saahan eräästä suomalaisesta ravintolasta kuulemma kenguruakin. Neuvoin heitä myös vierailemaan eri nähtävyyksissä ja kuuluisissa paikoissa, niissä, jotka vielä muistin koulunpenkiltä. Suomessakin on UNESCOn maailmanperintökohteita, hienoa arkkitehtuuria ja kerrassaan sisukas historia. He kuuntelivat korva tarkkana, kun referoin Suomen historiaa. Matkailuvirkailija siis taas nosti päätään.
Oletko sinä jo…
Oletko sinä jo nähnyt Lapin valkeat lumihanget, kenties päässyt hiihtämään, pilkkimään tai husky-ajelulle? Oletko kokenut Lapin yöttömät yöt, porotokat kulkemassa ympäriinsä ja oletko kuullut eri murteita? Suomen yleisin koirarotu kuulemma on Turun murre. Minuun puhetavat tarttuvat helposti kielestä riippumatta, ja onkin varmasti hupaisan kuuloista, kun puhun esimerkiksi englantia hieman espanjalaisella aksentilla. Onpa minua luultu amerikkalaiseksikin puhetapani perusteella. Tässä lähiaikoina pitänee taas pureutua enemmän näihin kotimaisiin puhetapoihin, jospa siellä jänkhällä pääsisi vaikka käymään tai tutustumaan Tampereen raitiovaunuun, nääs.
Vuosien varressa kertyneet lentopisteet pääsevät todennäköisesti, ikävä kyllä, vanhenemaan. Saa nähdä, milloin olisi taas terveyden kannalta turvallista lähteä lentoon ulkomaille.
Teksti ja kuva: Anni Tornberg