Lukutoukka suosittelee luettavaa vaikkapa pukinkonttiin ostettavaksi.
Sofia Tawast & Riikka Leinonen
Suuri valhe vammaisuudesta
Tammi 2024
400 sivua
Tämä kirja on hämmentävä. Se käsittelee vammaisuutta uudella tavalla, monimuotoisesti, jollaista en ainakaan minä ole aiemmissa lukemissani teoksissa tavannut.
Kirjassa on useita asiantuntijahaastatteluja ja tutkimustietoa, joten se aivan aiheesta onkin nostettu Vuoden 2024 Finlandia-tietokirjapalkinnon ehdokkaaksi. Sen lisäksi, että mukana on tietopuolinen aineisto varsin kattavasti, siinä on myös vammaisten ja läheisten omat henkilökohtaiset tarinat. Ne tuovat kepeyttä, ja ainakin vammautuneelle myös samaistumispintaa.
Kaksi kirjoittajaa kuvaa kokemustaan vammasta ja vammaisuudesta eri näkökulmista. Riikan tarina kuvaa CP-vammaisen elämää ja Sofia kertoo vammattoman, vammaisen läheisen, kokemuksia. Tällainen valinta avartaa molempia maailman kuvia ja uskon, että antaa myös vertaistukea sekä vammaiselle että vammattomalle.
Teksti on helppolukuista, ja kun luvut on jaettu siten, että kirjoittajat vuorottelevat niissä, sitä on helppo seurata. Jokaisen luvun lopussa on selkokielinen tiivistelmä. Pidän tätä onnistuneena ratkaisuna ajatellen henkilöä, jolle paksun teoksen lukeminen tuntuu liian raskaalta. Tiivistelmässä on tärkeimmät asiat nostettu hyvin esiin. Lisäksi mukana on lyhyehköt Tiesitkö tätä -osiot, jotka ovat kiinnostavia.
Aivovammaisuutta kirjassa ei käsitellä, enemmän keskitytään kirjottajien omiin kokemuksiin vammaisena ja vammaisen lapsen äitinä. Vaikka sivumäärä on massiivinen, 400 sivua, ei voi olettaa, että koko vammaisuuden kirjo voisi olla mukana. Kokemukset ja huvittavatkin sattumukset tuntuvat kuitenkin tutuilta. Paljon tärkeitä asioita on esillä, esimerkiksi luku 3 käsittelee vammaisen kohtaamista ja sen otsikko kertoo sisällön: Opettele ainakin nämä käytöstavat.
Yksi kirjassa ollut merkittävä sanavalinta tulee jäämään käyttööni: vammakaappi. Jokainen vammautunut joutuu miettimään milloin, missä, kenelle ja miten kertoo omasta vammautumisestaan ja vamman vaikutuksista elämään. Silloin voidaan puhua vammakaapista ulostulosta.
Teoksen takakannessa on varoitus: ”Tämä kirja saattaa järisyttää ihmiskäsitystäsi.” Itselle ei näin käynyt, koska omasta vammautumisesta on useita vuosia ja on ollut pakko opetella elämään aivovamman kanssa. Uskon, että viihdyttävänä tietokirjana tämä teos tuulettaa monien ajattelua ja tuo uusia näköaloja, joten suosittelen tutustumaan tähän.
(Saatavana painettuna kirjana, e-kirjana ja äänikirjana)
T.H.
________________________________________________________________________________________________________________
Max Manner
Harha
Bazar 2024
365 sivua
Kun elämä joskus pännii, mietin aina, että onneksi en ole Harri Hirvikallio! Max Mannerin turkulaispoliisi Harri Hirvikallion elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Aiemmissa teoksissa hänen vaimonsa on kuollut, naisystävä jättänyt, tytär joutunut vankilaan ja nyt koko tutkintaryhmäkin on hajonnut. Harri Hirvikallio sai edelliskirjan lopussa aivovamman, joka toi mukanaan muistivaikeuksia. Koska loput tutuista työkavereista ovat joko kuolleet, jääneet sairauseläkkeelle tai vaihtaneet alaa, alkaa hän tutkia pääasiassa yksin – vain menneisyyden haamut seuranaan – poliisin kuolemaa. Oliko kyseessä murha, tapaturma vaiko kenties luonnollinen kuolema? Ja mikä on salaperäinen rakennus, jonka oven päällä palaa punainen valo? Mitä siellä tapahtuu, ja miten se liittyy kokonaisuuteen?
Aika näyttää, jääkö tämä viimeiseksi Hirvikallio-romaaniksi, sillä kirjan lopun perusteella kaikki on mahdollista. Harha on ehkä paras Hirvikallio-romaaneista, mutta samalla myös niin rankka ainakin kaltaiselleni kipuherkälle ja vilkkaalla mielikuvituksella varustetulle ihmiselle, etten voinut lukea kirjaa kuin pienissä paloissa: tunsin välillä lähes fyysistä tuskaa kirjan parissa.
(Saatavana painettuna kirjana, e-kirjana ja äänikirjana)
P.K.