Eetu Viitala vammautui auto-onnettomuudessa ollessaan 10-vuotias. Aivovamma mullisti urheilullisen pojan elämän.
Oli laskiaispäivä. Eetu Viitala oli pulkkailemassa, kun onnettomuus tapahtui. Pulkka ajautui tielle, jossa siihen törmäsi maastoauto. Viitalat asuivat syrjäkylällä, jossa liikenne oli vähäistä. Onnettomuuden mahdollisuus oli häviävän pieni siinäkin tapauksessa, että pulkka vahingossa tielle saakka liukuisi.
– Auto tuli oikealle puolelleni 80 kilometrin tuntinopeudella, joten raahauduin auton puskurissa useita kymmeniä metrejä ennen kuin vauhti pysähtyi.
Eetu kertoo, että pää iskeytyi rajusti, ja aivovamman seurauksena vasen puoli halvaantui. Vasemmalta puolelta ruhjoutui lonkka kolmesta kohdasta ja oikealta katkeili kylkiluita sen verran, että ne vaurioittivat keuhkoa.
– Olin liikunnallisesti lahjakas ja harrastin useita urheilulajeja. Olin niin hyvä, että voitin lähes kaikki kilpailut, joihin osallistuin. Yhtäkkiä olin pyörätuolissa. Putosin siis melkoisen korkealta, tapaturma muutti elämääni rajusti.
Vaikka Eetun vammat olivat niin vaikeat, ettei perheelle uskallettu antaa toivoa mistään – eikä varsinkaan siitä, kykeneekö lapsi kävelemään enää ikinä – alkoi hän toipua nopeasti. Jo kolmen kuukauden kuluttua hän oli takaisin koulussa ja pystyi jatkamaan tutussa luokassaan. Tänä päivänä Eetu kävelee, mutta ontuen.
Ympärillä oleva ihmiset tukena
Sopeutuminen uuteen minään vammautumisen jälkeen ei ollut helppoa.
– Ottihan onnettomuus ja sen seuraukset pattiin! Erityisesti tunne-elämän säätelyyn tuli haasteita. Suuttumus ja vihan tunne nousivat ja kärjistyivät nopeasti. Minusta tuli melko angstinen ja vihainen nuori. Jo pelkästään kipuja oli sen verran, että paha oloni purkautui kiukutteluna.
Eetu kuitenkin tuli aikaa myöten sinuiksi tapahtuneen kanssa. Suurimman kiitoksen uuteen elämään sopeutumisessa hän antaa läheisille ihmisille, terapeuteille ja vertaistuelle.
–Perheen, ystävien ja muiden läheisten tuki oli alkuvaiheessa tärkeintä. Oli helpottavaa huomata, etten ollut yksin. Minulla oli aina seuraa ja läheiseni olivat aidosti läsnä.
Kuntoutumisessa suureksi avuksi olivat myös ammattilaiset.
– Erinäiset terapeutit, joita olen matkani varrella kohdannut, ovat nähneet hätäni ja olleet suureksi hyödyksi.
Avainasemassa on kuitenkin ollut vertaistuki.
– Vertaistuki on varmasti ollut merkittävin asia, joka on auttanut ymmärtämään vammautumisen mukanaan tuomia muutoksia. Löysin TATU ry:n vertaistuen piiriin 13–14-vuotiaana. Vertaisten tuki oli alusta asti mielettömän iso voimavara. Nykyään toimin itse vertaistukijana TATUn tapahtumissa ja leireillä. Haluan auttaa muita sopeutumaan, sillä omasta kokemuksestani tiedän, miten erinomaista on vertaisten kanssa keskusteleminen.
Teksti: Pia Kilpeläinen
Kuva: Eetu Viitalan kotialbumista