Tykkään kirjoittaa joka vuorokausi ajatuksiani ylös. Ohessa erään yön ja aamun mietteitäni.
Olen kaukana täydellisyydestä, mutta olen myös ylpeä arvoistani, moraalistani, tavoistani ja ihmisyydestäni. Pyrin myös muistamaan, että yksikään meistä ei ole täydellinen – ja jos näin edes luulee, kannattaisi mennä jollekin “aivopsykiatrille” puhumaan. Virheitä teemme kaikki ajallamme pallon päällä, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Itse uskon kuuluvani ainakin suurimman osan ajasta jälkimmäiseen kategoriaan.
Tämä ei kuitenkaan määritä meitä ihmisinä, sillä virheistä myös useimmiten oppii.
Tätäkin tekstiä filosofioin aikaisin kello viideltä aamuyöstä, aikana, jolloin aivoni myös ovat siinä parhaassa iskussa aamuvirkkuna. Tätä kirjoittaessani on kesä, tarkemmin sanoen kesäkuun 15. päivä.
Kesäkuun 15. päivästä on tasan kaksi kuukautta mun onnen- ja onnettomuuden vuosipäivääni. Niitä pitää jotenkin juhlistaa. Elokuun 15. päivää tulee 13 vuotta liikenneonnettomuudestani. Sain 16-vuotiaana erittäin vaikean aivovamman ajaessani kolarin rekan kanssa. Siitä huolimatta olen asenteella ja ilolla painanut eteenpäin. 15.8. tulee myös neljä vuotta muutosta tähän omaan ensiasuntooni. ❤️
Kakkukahvit nyt uskoakseni vähintään menee tuolloin, varmaan muutakin mukavaa keksii tuolle päivälle. Aika näyttää.
15.8.2027 pitää sitten oikein erityisesti henkilökohtaisesti taas juhlistaa. Silloin eletään aikaa, jolloin mulla on ollut yhtä pitkät elämät ennen ja jälkeen onnettomuuden. Olen tuolloin 32-vuotias, ja onnettomuuteen jouduin vuonna 2011.
Oli yöllä aikaa taas miettiä hiljaa itsekseni pääni sisällä, niin laskin sit kans tämän huvikseen päässäni 😏
Vaikka en mikään ydinfyysikko tai vastaava muukaan älykkö ole, niin tykkään kuitenkin käyttää aivojani kaiken maailman kummallisuuksien miettimiseen. Ehkä jonakin päivänä tarjoan ylös kirjaamiani jollekin kustantamolle…
Teksti: Jussi Vasama
Kuva: Jussi Vasamalta