Varsinais-Suomen aivovammayhdistyksessä toimii Karjukerho, joka on toistakymmentä vuotta sitten perustettu miesten vertaistuellinen ryhmä.
Varsinaissuomalaiset Risto Savolainen ja Jari Karjalainen tuumivat taannoin, että pelkästään miehille tarkoitetulle vertaistuelliselle ryhmälle voisi olla kysyntää. Miehet päätyivät perustamaan Karjukerhon. Puolisen vuotta Risto ja Jari kerhoilivat kahdestaan, mutta pikkuhiljaa mukaan tuli uusia jäseniä.
– Kokoonnumme nykyään kahdesti kuukaudessa. Jokaisessa tapaamisessa on mukana kymmenkunta miestä – eivät välttämättä aina samat kymmenen, sillä jokainen saa osallistua silloin, kun se aikataulujen ja jaksamisen puolesta käy, Risto Savolainen kertoo.
Kuukauden ensimmäinen kokoontumiskerta on vakio, ja se on aina ensimmäisenä torstaina – ellei se satu olemaan juhlapyhä. Jos vakiotapaamispäivä sattuu pyhäpäiväksi, siirtyy Karjukerho seuraavalle viikolle. Tapaaminen on Happy house -järjestötalolla, jossa ohjelmassa on vapaamuotoista rupattelua ja kahvittelua.
– Toisella kokoontumiskerralla käymme yleensä syömässä. Menemme hieman lounasajan jälkeen, jotta ravintolassa ei olisi niin hälyisää. Suosimme paikkoja, joissa on hyvä hinta-laatusuhde – ja sellaisia, jotka tarjoavat eläkeläisalennuksen.
Ruokailu on omakustanteinen, mutta osa toiminnasta rahoitetaan yhdistyksen myöntämällä avustuksella.
– Viime vuonna kävimme muun muassa tutustumassa yhden ryhmäläisen helikopteriin. Tekemisissämme korostui erityisesti aiemmin äijämeininki, kuten mikroautoilu, pienoisrautatiemuseokäynti tai Alastaron moottorirataan tutustuminen.
Karjukerholla on myös Facebook-ryhmä.
– Ryhmä on suljettu, joten sitä pääsee lukemaan vain ryhmään hyväksytyt. Facebookissa toiminta ei kuitenkaan ole kovin vilkasta. Miehet eivät ehkä ole yhtä aktiivisia sosiaalisessa mediassa kuin naiset, Risto toteaa.
Karjukerho kokoontuu Happy Housessa (Ursininkatu 11, Turku) kuukauden ensimmäisenä torstaina (heinä- ja elokuuta lukuun ottamatta) klo 14–15.30. Ensimmäisellä tapaamiskerralla suunnitellaan seuraavan kerran ohjelma.
Teksti ja kuva: Pia Kilpeläinen