Olen vammautunut 19-vuotiaana auto-onnettomuudessa lokakuussa 2016. Olin juuri samana keväänä valmistunut lähihoitajaksi ja tein lähihoitajan töitä.
Elämässäni oli kaikki hyvin ennen auto-onnettomuutta. Vietin vapaa-aikani läheisteni ja ystävieni kanssa tehden mitä ikinä mieleen tulikaan. Sitten lokakuussa ajaessani autoa väistin mutkakohdassa vastaantulevaa liikennettä. Renkaat menivät penkan puolelle, ja menetin auton hallinnan. Auto meni muutaman kerran katon kautta ympäri pysähtyen puuhun. Minut lennätettiin onnettomuuspaikalta kopterilla Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, jossa hoidettiin akuutit vammat. Olin siellä puolitoista viikkoa teho-osastolla. Sen jälkeen minut siirrettiin Joensuuhun teholle jatkohoitoon.
Kuntoutumista
Omat muistikuvani tapahtumista alkavat marraskuun 2016 loppupuolelta, kun minut siirrettiin kuntoutusosastolle. Olin saanut onnettomuudessa vakavan aivovamman, ja jouduin opettelemaan kaiken uudestaan kävelystä ja syömisestä lähtien. Kuntoutusosastolta muistan sen, että minulla oli kauhea kiire takaisin kotiin ja töihin, normaaliin elämään. En täysin hahmottanut, mitä oli tapahtunut ja koin, että kaikki tekevät tapahtuneesta suuremman kuin mitä se todellisuudessa oli.
Kuntoutusosastolla kuntoutusta toteutettiin lähes päivittäin, ja se lähti hyvin käyntiin. Olin todella motivoitunut harjoittelemaan kävelyä ja tasapainoa, sillä halusin kaiken palautuvan normaaliksi mahdollisimman nopeasti. Palata siihen entiseen elämään. Osastolla puhuttiin, että kotiin pääsyä voidaan harkita sitten, kun kävely onnistuu ilman apuvälineitä. Se motivoi vielä enemmän harjoittelemaan kävelyä. Ja pääsinkin jouluksi sairaalasta kotiin, mutta jouduin muuttamaan vanhempieni luo, sillä en vielä pystynyt asumaan itsenäisesti.
Paluu itsenäiseen elämään
Tänä päivänä asun omassa asunnossa yhdessä miesystäväni kanssa, ja hoidan pääsääntöisesti asioita itse. Silti on monta asiaa, joihin tarvitsen apua edelleen. Pystyn liikkumaan ilman apuvälineitä, mutta minulla on edelleen tasapainovaikeuksia, eikä monet asiat siitä syystä onnistu itsenäisesti. Väsymys korostaa jälkioireistoa sekä pahentaa tasapainovaikeuksia, jolloin esimerkiksi kävelyn sujumiseen pitää keskittyä enemmän. Myös portaiden kulkemisessa on haasteita, etenkin alaspäin kävellessä.
Tällä hetkellä olen työkyvyttömyyseläkkeellä aivovamman takia. Teen vapaaehtoistöitä Aivovammaliitossa, ja tuotan Aivovammaliiton nuorten Instagramiin sekä Facebookiin sisältöä aivovammasta. Olen myös valmistunut kokemustoimijaksi keväällä 2024. Kokemustoimijana kierrän eri paikoissa kertomassa omaa tarinaani. Kävin keväällä 2024 ammattiopistojen ajoturvallisuuskiertueen aikana lähes kaikissa Pohjois-Karjalan ammattiopistoissa kertomassa omasta kokemuksestani. Lähitulevaisuudessa olen menossa puhumaan myös Aivovammaliiton kurssille.
Anna asioille aikaa
Vammautumisen alkuvaiheessa tuntui pahalta, kun kaikki toistelivat, että asiat järjestyvät ajan kanssa ja muistuttivat jatkuvasti, että asioille täytyy antaa aikaa. On turhauttavaa, kun ei tiedä, miten asiat menevät ja milloin kaikki palaa normaaliksi. Nyt onnettomuudesta on kulunut kahdeksan vuotta, ja voin todeta tuon silloin niin turhauttavalta kuulostaneen lauseen pitävän täysin paikkansa. Asiat ottavat aikansa, mutta niillä on myös tapana järjestyä. Sillä on myös iso merkitys, toteaako vertainen vai ammattilainen asioiden järjestyvän. Kun kuulin sen toisen vammautuneen sanomana, minun oli helpompaa uskoa se ja ottaa se vastaan, sillä hän on kokenut samaa ja tietää mistä puhuu.
Haluan sanoa kaikille uuden tilanteen edessä oleville, että asiat kyllä järjestyvät, kun niille antaa oman aikansa. Ottakaa ihan rauhassa ja antakaa palasten loksahtaa paikoilleen omalla painollaan ja omalla ajallaan.
Teksti: Jenna Kosonen
Kuva: Matilda Gustafsson