Millaista oli vammautua nuorena keskellä identiteettikriisiä? Ulkoiset paineet, tittelinpuute, itsensä esittely, treffailu, näkymätön vamma. Tuntuu, että nyky-yhteiskunnassa ulkopuolelta tulevat paineet ovat valtavat ja koko ajan pitäisi pystyä parempaan ja tehdä enemmän. Suorituskeskeinen maailma saa ajattelemaan, että en ole mitään, jos minulla ei ole hyvää koulutusta ja työtä.
Jooga tuli elämääni pahimmalla mahdollisella hetkellä, mutta parhaaseen mahdolliseen aikaan. Joogan löytäminen oli käännekohta elämässäni – nuoruudessani kokemani onnettomuuden takia kadotin olemassaoloni merkityksen muutamaksi vuodeksi kokonaan. Olen joutunut tapaturman aiheuttaman vamman takia olemaan useamman vuoden poissa opiskelu- ja työelämästä. Tuntuu, kuin olisin noina vuosina katsonut maailmaa ”ulkopuolisen silmin”, kuulumatta itse siihen lainkaan. Jooga on ollut elämässäni merkittävässä roolissa vammasta toipuessa, sekä fyysisesti mutta etenkin henkisesti. Ehdottomasti vaikeinta on ollut oppia hyväksymään tapahtunut, vamman aiheuttamat rajoitteet ja jollain tapaa muuttunut minäni.
Olen oppinut, että joogassa ei ole kyse itsensä kehittämisestä tai parantamisesta, vaan jooga on kaikkien sellaisten itse pystytettyjen esteiden purkamista, jotka ehkäisevät aidon yhteyden luomista omaan itseen ja maailmaan. Jooga on siis väline, ei lopputulos. Välillä kuulee ihmisten sanovan, etteivät he voi joogata, koska ovat niin kankeita. Ajattelen, että kuka tahansa voi löytää joogan syvemmän merkityksen ja toteuttaa sitä, mitä ikinä se kenellekin tarkoittaa.
Aivovamma on osa minua – ei kaikki minusta
Elämäni jatkuu samassa maailmassa kuin ennen vammautumista, mutta uusin silmin. Vaikka tulevaisuuden suunnitelmat täytyi rakentaa uudelleen ja paljon asioita jäi pois, paljon asioita kuitenkin myös jäi ja tuli tilalle. Luopumalla jostain ulkoisesta voi kiinnittää enemmän huomiota sisäiseen. Pysyvää onnea ei kuitenkaan löydä ulkopuolisesta maailmasta. Ainoa asia, mihin voin itse vaikuttaa ja mistä voin olla varma, olen minä itse.
Yksi tärkeimmistä opeista, joita olen elämäni aikana oppinut on se, ettei koskaan voi tietää mitä toisen ihmisen ulkokuoren alla tapahtuu. Sen myötä osaan suhtautua kaikkiin ihmisiin ymmärtäväisesti. Kokemuksen myötä oma arvomaailmani ja elämänkatsomukseni ovat muuttuneet paljon, ja silmäni ovat auenneet eri tavalla maailmalle.
Minäkuvani ei voi perustua johonkin, joka minulta voidaan ottaa pois. Keho ja mieli ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa, mutta joogafilosofian mukaan sinä et ole sama asia kuin sinun kehosi tai mielesi. Aivovamma on osa minua, mutta se ei ole kaikki minusta. Minussa on niin paljon muutakin. Soluni muuttuu, toiveeni ja ajatukseni muuttuvat, mutta mikä on se mikä pysyy? Siihen ja moneen muuhun kysymykseen joogafilosofia antaa vastauksen.
Teksti: Milja Paananen
Kuva: Milja Paanasen albumista