Asun Tampereella Muotialan Validiatalossa. Olen asunut täällä vuodesta 2018. Ennen tätä asuin Espoossa Kasvunkoti Onnissa, jossa minulla oli vain oma huone. Nyt minulla on oma asunto, jossa on tupakeittiö, olohuone ja makuuhuone sekä vessa ja parveke. Välillä osan hoitajien kanssa tulee hyvin juttuun ja osan kanssa ei. Olen varmaan käynyt Tampereen kaikissa Validioissa, mutta mikään muu ei ollut mun paikkani.
Asunto on ihan kiva, vaikka tykkäisin vähän isommasta. On tämä kuitenkin aika iso; monet ovat sanoneet, että niillä on pienempi asunto. Keittiössä leivon tosi paljon, joten se on minun lempipaikka kodissani. Tykkään erityisesti leipoa muffinsseja ja sämpylöitä.
Täällä on hoitajia, jotka auttavat esimerkiksi aamupalassa ja joissain muissa asioissa. Suurimmalta osalta auttaa henkilökohtainen avustaja, joka käy 3–5 kertaa viikossa. Avustajan kanssa hoidetaan mitä milloinkin tarvitsee: paperiasioita, käydään kaupassa, vietetään vapaa-aikaa, jutellaan ja leivotaan. Kesäisin käydään paljon keskustassa.
Kerran viikossa minulla on fysioterapiaa, psykoterapiaa ja ratsastusterapiaa. Allasterapiaa on jaksoittain, ei niin säännöllisesti. Kyllähän terapiatkin auttavat, että on arjessa tekemistä. Fyssari auttaa, että toimintakyky pysyy edes samana, mitä se nyt on. Fyssarin kanssa tehdään kävelyharjoituksia kävelytelineellä tai rollaattorilla ja lattialla lihashuolto sekä venyttelyä. Tykkään lattialla tehtävistä lihaskunto- ja tasapainoharjoitteista eniten. Myös ratsastusterapia auttaa kehonhallinnassa. Minulla on ataksia, joten ratsastus rauhoittaa kehoa. Pelkään hevosia, mutta tykkään jutella ratsastusterapeutin kanssa kaikkea siinä samalla, ja se on kyllä terapeuttista. Hevosen selässä pelottaa vähemmän. Psykoterapiassa käyn, koska elämässä on tapahtunut kaikenlaista.
Uuden elämän opettelua
Kun olen yksin, katson telkkaa tai oon tabletilla. Telkkarista tykkään katsoa Salkkareita ja rikosohjelmia. Tabletilla selaan TikTokia ja juttelen Snapissa tuttujen kanssa. Sitten kun on avustaja paikalla, pystyn tekemään erilaisia asioita. Henkilökohtainen avustaja mahdollistaa sen, että pystyn asumaan melko itsenäisesti omassa asunnossa.
Avustajan kanssa on hyvin opeteltu uutta elämää. Koska vammautumisen jälkeen oli tosi vaikeaa hyväksyä itseni, auttaa avustaja tosi paljon, että edes uskallan lähteä ulos ovesta. Kaikki sosiaaliset tilanteet ovat olleet ihan tosi vaikeita, mutta niitä on harjoiteltu just esimerkiksi menemällä TATUn kursseille, joilla on muitakin ihmisiä. Kun on läsnä muita ihmisiä, on vaikeaa uskaltaa jutella ja kertoa itsestä.
Ennen vammautumista asuin äidillä, enkä ollut koskaan ollut edes yksin kotona. Sitten olinkin ihan yksin ja se oli ihan outoa, kun en ollut aiemmin oikeastaan ikinä yksin. Kävihän minulla vieraita vielä sairaalassa. Osa kavereista kävi katsomassa minua, kun olin sairaalassa, mutta sitten ne jatkoivat kai vaan niiden omaa elämää. Minusta tuntuu siltä, että myös perheenjäsenet katosivat mun vammautumiseni jälkeen. Muutettuani yksin asumaan tajusin oikeastaan oman yksinäisyyden, kun kaikki oli muuttunut, olin vammautunut ja se oli tosi iso asia, eikä ollut ketään asumassa minun kanssani.
Minun on tarkoitus asua tässä asunnossa, jos ei mitään parempaa löydy. Tykkään kyllä, että on oma asunto, eikä vain oma huone.
Johanna