Kajaanilainen Katja Nurmi kertoo, että vertaistuen myötä hän löysi ilon takaisin elämäänsä. Välillä vertaisten kanssa heitetään varsin ronskiakin läppää, mutta se on ihan ok, sillä yhteinen huumori muiden saman kokeneiden kanssa voi olla välillä jopa mustaakin mustempaa. – Perheen ja vertaisten kesken voi viljellä sellaistakin huumoria, jota en välttämättä ulkopuolisilta ja aivovammasta mitään tietämättömiltä hyväksyisi lainkaan, Katja toteaa.
Kaksi auto-onnettomuutta aiheutti Katja Nurmelle kaksi aivovammaa. Jälkimmäinen oli kolarina vaatimattomampi, mutta sen jälkeen oireet voimistuivat.
Toimintaterapeuttina yksityisellä sektorilla työskennelleen Katjan työ oli liikkuvaa. Hän teki asiakaskäyntejä eri puolille Kainuuta. Tuona elokuisena päivänä vuonna 2018 hän oli lähdössä yhteiskäynnille puheterapeutin kanssa. Kumpikin lähti liikkeelle omalla autollaan, sillä asiakaskäynnin jälkeen terapeuttien oli määrä jatkaa eri osoitteisiin. Katja muistaa, että puheterapeutti viittoili hänelle parkkipaikalta menemään edeltä. Katja lähti ylittämään tietä. Hän ei yhtään huomannut, että vasemmalta puolelta tulikin kuin tyhjästä kovaa vauhtia ajanut auto. Katja vietiin kolaripaikalta sairaalaan.
-Päätäni tutkittiin vain koputtelemalla kalloani pari kertaa ja toteamalla, että kaikki kunnossa, mene kotiin ja ota pari särkylääkettä.
Sairauslomaa Katja sai viikon. Ensimmäinen ilta kolarin jälkeen on hävinnyt hänen mielestään kokonaan. Hän palasi töihin, vaikka aluksi hän jännitti autolla ajamista niin paljon, että vapisi ja tärisi ratin taakse istuessaan. Töiden jälkeen hän oli niin väsynyt, ettei voimia ollut muuhun kuin paneutua sohvalle lepäämään. Kun Katja ajoi autolla, tuli hänelle välillä totaalinen black out, muistikatko. Hän ei tiennyt, minne oli menossa.
-Minun piti välillä kesken matkani pysähtyä ja katsoa kalenteristani, minne oikein olen matkalla. Unohtelin muutoinkin asioita, esimerkiksi puhelimeni oli milloin missäkin. Erityisesti kirjalliset työt uuvuttivat. Töissä meillä oli avokonttori, jossa työskentely ei enää oikein onnistunut, sillä en kyennyt keskittymään siellä. Aloin tehdä työhöni liittyvät kirjalliset hommat yhä enenevässä määrin kotonani.
Näiden oireiden lisäksi Katjalle tuli todella kovia päänsärkyjä. Ratissa häntä pelotti uuden kolarin mahdollisuus.
-Menin työterveyteen. Sielläkään oireitani ei yhdistetty kolariini, vaan lähdin vastaanotolta masennusdiagnoosin kanssa.
Toinen tälli
Kun julkiselta puolelta aukesi toimintaterapeutin paikka, päätti Katja hakea sitä. Hän tiesi, että työ ei olisi yhtä liikkuvaa kuin hänen työnsä yksityisellä sektorilla. Katja sai paikan ja aloitti uudessa työssään tammikuussa 2019.
-Helmikuussa olin palaamassa verkostoneuvottelusta, kun mutkassa vastaan tulevan auton kuski menetti ajoneuvonsa hallinnan. Näin, että auto vyöryy minua kohti. Yritin vaistomaisesti jarruttaa ja väistää hankeen, mutta nokkakolarihan siitä seurasi. Nyt en lamaantunut täysin, vaan osasin soittaa apua paikalle.
Lääkärikäynti oli melkein toisinto edellisestä kolarista. Lääkäri koputteli päähän, antoi kaulurin ja kirjoitti päivän sairauslomaa.
-Kun menin töihin, mistään ei tullutkaan enää mitään. En pystynyt keskittymään, enkä saanut aloittamiani asioita valmiiksi. En jaksanut paneutua pitämiini terapioihin, vaan vilkuilin väsyneenä koko ajan kelloa.
Toisen kolarin jälkeen oireita pidettiin edelleen vain psyykkisinä. Nyt diagnoosiksi tuli sekamuotoinen masennus ja ahdistus
-Toimintaterapeuttina osasin kyseenalaistaa diagnoosini. Koska vakuutusyhtiö ei antanut maksusitoumusta tutkimuksiin, menin itse maksavana yksityiseen lääkärikeskukseen Ouluun. Neurologi puhui diffuusista aksonivauriosta (DAI) ja teki kiireellisen lähetteen pään magneettikuvaukseen. Hän kertoi samalla, ettei tässä vaiheessa kuvissa enää välttämättä näkyisi siitä mitään jälkiä – ja eikä siinä sitten näkynytkään.
Katja sai jatkolähetteen Kainuun keskussairaalan neurologian polille neuropsykologisiin tutkimuksiin.
-Tutkimustulosten, oireitteni ja niiden alkamisajan perusteella minulle kuitenkin diagnosoitiin nykyisen Käypä hoito -luokituskriteerien mukaisesti lievä aivovamma. Sittemmin diagnoosi tarkentui aivojen pohjaosien nousevien ratojen vaurioksi sekä niskavammaksi. Minulle kerrottiinkin, että tällainen vaurio näkyy vain harvoin tavallisissa magneettikuvissa.
Katja kertoo, että hän on taistellut sekä vakuutusyhtiön että eläkeyhtiön kanssa. Molemmat kiistävät aivovamman ja pitävät häntä täysin työkykyisenä.
Vertaisuudesta voimaa
Pelastus tuli vertaistuen kautta. Katja pääsi Kelan aivovammakurssille, jossa hän alkoi ymmärtää aivovammaa ja omia oireitaan.
-Meitä oli viisi, joten ryhmä oli juuri sopivan kokoinen. Minusta tuntui, että löysimme yhteyden heti ensimmäisestä vaihtamastamme lauseesta alkaen. Meitä yhdisti voimakkaimmin välillä hieman rankkakin huumori. Tämä pipo liittyy olennaisesti aiheeseen, Katja nauraa osoittaen päässään olevaa pipoa, joka julistaa suurin kirjaimin AIVOVAMMA.
Katja toteaa, että yhteinen huumori ja sanaton ymmärrys olivat juuri sitä, mitä heistä jokainen tarvitsi.
-Elämäni oli ollut niin synkissä vesissä, että huumori tuntui hyvältä. Yksi ryhmäläisistä oli saanut aivovamman yli 30 vuotta sitten. Oli lohduttavaa huomata, että aivovamman kanssakin selviää ja elämän helpottamiseksi löytyy erilaisia keinoja. Toisesta kurssilaisesta on tullut erityisen läheinen, ja meitä yhdistää myös lähes saman ikäiset lapset. Hän kävi meillä kesällä kylässäkin puolisonsa kanssa. Ja nuoremmilta osallistujilta sain energiaa. Ei ole ollenkaan liioiteltua sanoa, että vertaistuki toi ilon takaisin elämääni.
Katja Nurmen koko tarinan voit lukea painetusta Aivoituksesta 4/2021
Teksti: Pia Warvas
Kuva: Jouni Kilpeläinen