Sami Ylämurto on ollut ikänsä urheilullinen ja liikunnallinen mies. Nuorena partiolaisena hän kiinnostui kiipeilystä. Vuorikiipeilystä tulikin hänelle rakas harrastus.
Sami Ylämurto löysi nuorena partioharrastuksen parista toisenkin harrastuksen: kiipeilyn. Erään partiokaverin isä harrasti kiipeilyä ja kertoi lajista nuorelle Samille. Koska liikunta ja urheilu olivat aina olleet hänelle tärkeitä, päätti hän kokeilla myös kiipeilyä – ja rakastui lajiin. Ensiksi hän harjoitteli sisätiloissa olevilla kiipeilyseinillä, jonka jälkeen vuorossa oli kalliokiipeily kotimaassa.
-Hämeenlinnan Leppäkosken Haukankallio on Ruuhka-Suomen monipuolisimpia kiipeilykohteita ja yksi Suomen komeimmista kallioista – ja kenties kaikkein komein Etelä-Suomessa, toteaa hämeenlinnalainen Sami.
Samin mukaan se kaikkein komein on Repoveden kansallispuistossa sijaitseva Olhava.
Kallioilta vuorille
Kuten usein käy, nälkä kasvoi syödessä. Kalliot muuttuivat vuoriksi, joille kavutakseen piti suunnata ulkomaille. Sami toteaa, että parasta vuorikiipeilyssä on uskomattoman kauniit maisemat yhdistettynä fyysiseen ponnistukseen.
-Minua alkoivat kiinnostaa yhä isommat mäet. Euroopan Alpit oli minulle se mieluisin kohde. Aloitin Mont Blancista, joka on Ranskan ja Italian rajalla oleva Euroopan korkein huippu.
Sami kuvailee, että vaikka Mont Blanc kohoaa liki viidentuhannen metrin korkeuteen, on siellä kiipeily suurelta osin ikään kuin vaellusta vuoristossa. Mies on pistäytynyt Nepalissakin, mutta maailman korkeimmalle vuorelle, lähes 9 000 metrin korkeuteen ulottuvalle Mount Everestille, hän ei ole kavunnut.
-Olimme Nepalissa pääasiassa vaeltamassa. Meillä oli kyllä kiipeilylupa yhdelle sen vuoriston mittakaavaan suhteutettuna pienelle mäelle. Olimme kuitenkin niin innokkaita, että korkeus meinasi tehdä tepposensa, joten kiipeily jäi sillä reissulla vähemmälle.
Onnettomuus
Heinäkuun 8. päivänä vuonna 2013 Samilla oli – tosin vielä tuolloin sitä tietämättään – elämänsä viimeinen kesälomapäivä. Opettajana työskennellyt mies oli kiipeilemässä Mont Blancilla.
-Se loma, ja koko silloinen elämäni, päättyivät tuona päivänä Alppien seinämään.
Seurue oli aloittanut laskeutumisensa. Kun oli Samin vuoro, kivivyöry irrotti ankkurin, joka piti kiinni laskeutumisen turvana olevaa köyttä. Kun Sami putosi, köysi tarttui johonkin, jolloin Sami heilahti päin vuorta. Pahimmat iskut otti onneksi vastaan oikea olkapää. Putoamismatkaa ennen äkkipysäystä oli arviolta 20 metriä. Samin kiipeilykaveri on kertonut, että Sami roikkui pää alaspäin veri korvista suihkuten. Roikkumista kesti tunnin verran. Vasta sitten pelastushelikopterin miehistö pääsi paikalle vaikeakulkuisessa maastossa.
-En itse muista tästä päivästä mitään, enkä tulevista kuukausistakaan. En ole varma, mitä minulle sairaalassa tehtiin, sillä minulla on siitä todisteena vain vino pino ranskaksi kirjoitettuja dokumentteja. Sen olen kuullut, että kun Suomessa kallosta poistettava pala pannaan yleensä pakastimeen ja kiinnitetään myöhemmin takaisin paikoilleen, Ranskassa tuo kallonkappale heitettiin roskiin. Minulla on siis kirjaimellisesti reikä päässäni lopun elämääni.
Vertaistuen voima
Ennen vammautumistaan Sami opiskeli eräopaskoulutuksessa. Samalla kurssilla opiskeli toinen Hämeenlinnan poika, monelle Aivoituksen pitkäaikaiselle lukijalle tuttu Tommi Viitanen. Tommilla oli jo tuolloin vaikea aivovamma, jonka hän oli saanut raitiovaunuonnettomuudessa. Sami muistaa ihailleensa Tommin sisukkuutta ja ajatelleensa, että tämä on oiva esimerkki siitä, ettei periksi pidä koskaan antaa.
Oman aivovammansa jälkeen Sami luki paikallislehdessä julkaistun Aivovammaliiton tiedotteen, jossa kerrottiin aivovammatoimintaryhmän perustamisesta Hämeenlinnaan. Sami lähti mukaan jo siksikin, että lehtiartikkelissa kerrottiin ryhmässä olevan aktiivisena Tommi Viitasen.
-Aivovammatoimintaryhmästä sain hyvin arvokasta seuraa ja uusia ystäviä. Vertaistuen voima on käsittämättömän hieno asia!
Myös liikunta on ollut tärkeää urheiluhullulle aivovamman jälkeenkin – tai ehkä etenkin sen jälkeen. Sami kuvailee nauraen, että on leikkisästi sanonut itseään Hämeenlinnan Hyysaloksi – henkilöksi, joka ei anna periksi ja joka taistelee itsensä toivottomaksi pidetystä tilanteesta täysin liikkuvaksi ja omatoimiseksi ihmiseksi liikuntaa hyödyntäen.
Voit lukea koko Sami Ylämurron tarinan painetusta Aivoituksesta 4/2021
Teksti: Pia Warvas
Kuva: Jouni Kilpeläinen