Rovaniemeläissyntyinen, nykyään Tampereella perheensä kanssa asuva Aslak Uurtamo sai ensimmäisen BMX-polkupyöränsä 80-luvulla. – Isäukkoni osti sen minulle. Lähellämme oli motocross-rata, jonne olin innokkaasti lähdössä ajelemaan. Isäni sanoi, ettei minun pyörälläni ole sinne asiaa, sillä siellä pitäisi olla crossipyörä. Ajelimme sitten kavereiden kanssa kotikulmillamme.
BMX-racingpyörä on BMX-radoilla ajamiseen suunniteltu pyörämalli. BMX on lyhenne sanoista bicycle motocross eli vapaasti suomennettuna motocross-polkupyörä. Motocross sekä BMX racing ovat mutkaisilla ja kumpareisilla radoilla ajettavia urheilumuotoja.
Aslak Uurtamon kymmenen ikävuoden kieppeillä aloitettu BMX-harrastus jäi vuosien varrella unholaan, kun aikuistuvalle nuorukaiselle tuli elämään muita mielenkiinnon kohteita. Kipinä syttyi uudelleen vuonna 2017, jolloin Aslak kävi Heidi-vaimonsa ja tuolloin 3-vuotiaan poikansa kanssa katsomassa BMX-kisaa. Perheen juniori osallistui potkupyöräsarjaan, ja vaikka hän kaatui heti ensimmäisellä kummulla, oli poika innokas jatkamaan lajia.
– Jäimme katsomaan myös aikuisten sarjoja, ja siinä katsoessani lapsuuteni unelma heräsi jälleen. Ajattelin, että ei hitto, olisihan tätä siistiä harrastaa itsekin, Aslak kertoo.
Hän osti nettikirpputorilta 50 euron hintaisen freestyle BMX -pyörän, joka kesti kolme vuotta. Tuolloin Tampere bike club ry järjesti kokeilupäivän, jossa Aslak kokeili racingpyörää, eli kisakäyttöön suunniteltua BMX-pyörämallia. Hänestä malli oli hyvä, ja pian koko perhe liittyi BMX-pyöräilyyn keskittyvään Tampere bike club -urheiluseuraan ja alkoi treenata ja kisata yhdessä.
Elämä mullistui
Kauden 2020 loppupuolella Aslak vaihtoi pyöräänsä isommat välitykset. Suomeksi sanottuna tuo tarkoittaa sitä, että hän vaihtoi pyörän ketjujen hammasrattaita niin, että siinä oli aiempaa enemmän piikkejä. Mitä enemmän piikkejä on, sitä lujempaa pyörä kulkee.
– Rata oli todella tekninen, ja teinkin nelossuoralla virheen. Kaaduin täydestä vauhdista. Siinä rytäkässä aivoni heilahtivat niin rajusti, että elämäni meni sen seurauksena uusiksi. Diagnoosiksi tuli diffuusi aksonivaurio eli DAI.
Aivovamma toi pian mukanaan myös epilepsian.
– Minulle alkoi tapahtua outoja juttuja. Heräsin esimerkiksi yöllä jääkaapilta kädessäni juusto, josta olin haukannut ison palan. En yhtään ymmärtänyt, mistä oli kysymys.
Aslak ajoi työkseen bussia. Eräänä työpäivänä hän sai kouristuskohtauksen, jonka kyydissä ollut asiakas näki. Perässä ajanut auto soitti hätäkeskukseen havaittuaan bussin oudot ajolinjat. Onneksi bussi pysähtyi ojanpientareelle, eikä kukaan loukkaantunut tilanteessa.
– Selvimmin aivovamma ja sen aiheuttama epilepsia näkyvät arjessani niin, että menetin luonnollisesti ajoluvat ja samalla työni.
Epilepsian puhkeaminen ja sen myötä ajokortin menetys oli Aslakille itselleen selvin merkki siitä, että jotakin on – kenties peruuttamattomasti – muuttunut. Vaimo Heidi Uurtamo oli asian huomannut jo aiemmin.
– Jo sairausloman aikana kiinnitin huomiota siihen, että hän kertoi samat asiat yhä uudelleen ja uudelleen ja että sanat olivat välillä hukassa. Lisäksi hän oli hyvin väsynyt. Ajattelin, että kenties tämä on vain kipulääkkeistä johtuvaa. Sisimmässäni kuitenkin tiesin, etteivät muutokset selity pelkästään lääkityksellä.
– Puheen ymmärtäminen on minulle vaikeaa, ja välillä minun pitää lukea huulilta. Kuulokeskuksessakin on jotakin häikkää. Ja tosiaan työmuisti on huonontunut sen verran, että se vaikeuttaa elämääni, Aslak vahvistaa.
DAI-diagnoosin Aslak sai vasta epilepsiadiagnoosin jälkeen.
– Työterveyshuollossa oireitani vähäteltiin, ja tapahtuu sitä edelleenkin. Kaikki yritetään panna epilepsian piikkiin, vaikka valtaosa oireistani on – epilepsian tavoin – juuri aivovamman aiheuttamia, Aslak toteaa.
Heidi ja Aslak ovat kiitollisia erittäin asiallisesta epilepsiapoliklinikan professorista, jonka aloitteesta myös aivovammadiagnoosi saatiin. Hän järjesti tutkimukset aivovammapoliklinikalla. Myös neuropsykologisissa tutkimuksissa havaittiin muun muassa jo arjessa molempien havaitsema työmuistin reikäisyys ja keskittymisen ongelmat.
Epilepsiapoliklinikan professori on maastopyöräilyn harrastaja, joten sekin auttoi ymmärtämään pyöräilyssä syntynyttä aivovammaa.
– Hän kyseli tarkasti kaikki kaatumiseen liittyvät yksityiskohdat. Aslak ei niitä luonnollisesti muistanut, joten selvitin yksityiskohtaisesti, missä ja miten hän kaatui, minkälaisia jälkiä kypärään tuli ja minkälainen oli maasto tapaturmapaikalla, Heidi selvittää.
– Vauhtia oli 40 kilometriä tunnissa ja rata oli kivituhkaa, joten se oli melko kovaa. Käytännössä se vastaa kovuudeltaan vanhaa hiekkatietä, Aslak täydentää.
– Kisaa katsomassa sattui olemaan ensihoitaja, joka tuli heti paikalle auttamaan. Hän kertoi, että ilman suojavaatteita ei Aslak enää kävelisi ja että kypärä tietysti oli se, joka pelasti hänen henkensä, Heidi toteaa hiljaa.
– Olemme molemmat huomanneet, miten vaikea ihmisten on ymmärtää näkymätöntä aivovammaa ja sitä, miten isoja haasteita vamman jälkitila arkeen tuo, Aslak toteaa ja jatkaa, että hän ei tokikaan ole ainoa BMX-pyöräilyssä aivovammautunut ihminen, mutta onneksi valtaosa kaatumisista ei johda yhtä rajuun lopputulokseen kuin mitä Aslakin kohdalla kävi.
Aslak sanoo painokkaasti, että ajokortin menetys on kirpaissut kaikista elämän mullistuksista eniten. Hän on pienestä pitäen ajellut erilaisilla vehkeillä, eli ajaminen oli paitsi työ, myös olennainen osa vapaa-aikaa.
Takaisin lajin pariin
– Perhe minulla on pysynyt, mutta muuten melkein kaikki on mennyt. Esimerkiksi työ ja monet sosiaaliset suhteet, Aslak sanoo.
Mutta BMX-pyöräily on pysynyt Aslakin elämässä. Kausi 2021 kului pääasiassa toipuessa. Samalla Aslak treenasi lajin SM-kisoihin, joissa hän edellisellä kaudella oli saavuttanut hopeaa. Harjoittelu tuotti tulosta, sillä mies nappasi pronssisen mitalin vuoden 2021 SM-kisoissa ja hopeaa 2022 SM-kisoissa. Hän iloistee siitä, että aivovamma ei vaikuttanut hänen motoriseen toimintakykyynsä. BMX-radalla ensimmäiset pari sataa metriä voivat olla välillä vähän haastavia, mutta nopeasti keho muistaa, miten pyörän selässä ollaan.
– Vammauduin loppukaudesta syyskuussa, ja uusi kausi alkoi huhtikuussa. Aloitin tuolloin heti harjoittelun, sillä luuni olivat luutuneet. Fyysinen hyvinvointini ja tasapainoni ovat kuntoutuneet huomattavasti pyöräilyn avulla. Epilepsiapolin professorikin kannusti minua ehdottomasti jatkamaan, jos vain jaksan ja uskallan. Saan harrastuksessani paitsi liikuntaa ja raitista ilmaa, myös henkistä hyvinvointia pyöräily-yhteisön jäsenenä. Pyöräilykerho on kuin toinen perhe, jonka kanssa vietämme puoli vuotta todella tiiviisti yhdessä. Harjoituksia on kolmet viikossa, kisoja on tänä vuonna ollut kuudet ja lisäksi meillä on seuran sisäisiä viikkokisoja.
Aslak kuvailee, että suurin vammautumisen tuoma ongelma oli alussa väsyvyys. Ensiksi yksi treenauskerta vei mehut miehestä pariksi viikoksi. Kunto alkoi kohentua, ja kohta jaksaminen palautui viikon kuluttua treenipäivästä – ja sitten jo muutaman päivän kuluttua.
– Kuntoutumiseni konkreettisuus rohkaisi jatkamaan ja se loi uskoa tulevaan. Heti vammauduttuani ei minulla ollut virkeää aikaa kuin pari tuntia vuorokaudessa. Ja jos yritin yli rajojeni, iskivät epilepsiakohtaukset. Kuntoutumiseni on vieläkin pahasti kesken, mutta menen jatkuvasti eteenpäin. Välillä turhaudun, kun en kehitykään niin nopeasti kuin toivoisin, ja se vaikuttaa elämänhaluuni, Aslak pohtii.
Heidi kertoo, että nykyään suurimmat ongelmat ovat aloitekyvyssä.
– Harjoituksiin lähteminen on aina hirveä show. Kun poikamme lähtee treeneihin, kehotan miestäni ottamaan myös mukaan ajovarusteet ja pyörän, jotta hän voi halutessaan itsekin lähteä radalle. Ja yleensä hän haluaakin, kunhan siitä kotoa lähtemisen ahdistavuudesta päästään. Yleensä silloin, kun hän ei ota kamppeita mukaan, häntä harmittaa. Mieli tekisi radalle silloinkin.
Seuraava iso tavoite on vuoden 2025 lajin MM-kisat Kööpenhaminassa.
– Se on alusta alkaen ollut tavoitteeni. Kun lähtöportilla on kahdeksan ukkoa valmiina ja portti lävähtää auki, menemme sen, minkä jaloistamme pääsemme. Radalla on sellaiset 700 kiloa lihaa, taistelu on kovaa ja adrenaliinia ja testosteronia uhkuu ympärille. On se vaan helvetin siistiä!
Teksti: Pia Kilpeläinen
Kisakuva: Jere ja Jonna Keskiaho