Virpi Häyrisen tavallinen maaliskuinen aamu vuonna 2014 sai äkkikäännöksen, kun kesken aamukahvin sanat katosivat ja käsi kieltäytyi tottelemasta.
Virpi Häyrinen muistaa aamun 21. maaliskuuta tarkasti. Päivä oli alkamassa melko tavalliseen tapaan, joskin Virpi oli – onnekseen – jalkeilla normaalia aikaisemmin.
– Olin lähdössä seminaariin ja istuin keittiön pöydän ääressä aamukahvilla. Ilman kahvikupposta en lähde käyntiin.
Mustavalkoinen Eetu-kissa hyppäsi pöydän kulmalle. Virpi tarttui kahvikuppiinsa vasemmalla kädellään ja aikoi silittää kissaa oikeallaan.
– Huomasin heti, että käsi ei toimikaan, vaan se roikkuu velttona.
Hän yritti kutsua aviomiestään Tapioa, mutta sanoja ei tullut enää suusta ulos. Jalat kuitenkin vielä kantoivat.
– Lähdin kävelemään makuuhuoneeseen, mutta ovelle päästyäni tajuntani meni.
Koska Virpinkin aamu oli alkanut normaalia aiemmin, oli Tapio onneksi vielä kotona. Hän ehti ottaa kiinni vaimostaan ja ohjata tämän sängylle – ja ymmärsi heti tilanteen vakavuuden.
– Tiesin itsekin, että nyt on jotakin pahasti pielessä. Olin välillä tajuissani. Muistan, että Tapio soitti 112, mutta en pystynyt vastaamaan heidän minulle esittämiin kysymyksiin.
Ambulanssi saapui nopeasti, todennäköisesti läheiseltä paloasemalta.
– Seuraava muistikuvani onkin ambulanssista. Ensihoitaja silitti olkapäätäni ja sanoi, että ei hätää, olemme kohta perillä.
Yllättävä syyllinen
Koska oli heti selvää, että kyseessä on aivoperäinen tapahtuma, aloitettiin liuotushoito jo ambulanssissa. Sairaalassa kaikki eteni nopeasti. Tukos löytyi vasemmalta puolelta ja oli lähtöisin kaulasuonesta. Tukos poistettiin mekaanisesti. Aivoinfarktin vakavuutta kuvaavat NIH-pisteet olivat aluksi 21, mutta toimenpiteiden jälkeen enää 5.
– Se kertoi, että toipuminen oli lähtenyt hyvin liikkeelle.
Jo saman päivän aikana tunto alkoi palautua. Raajat alkoivat toimia ja puhe palasi vähitellen.
– Puhe oli aluksi kankeaa. Tuntui, että päässäni on toisiinsa törmäileviä sanapalikoita, joita en saa oikeaan järjestykseen.
Hoitaja auttoi puheen tuottoa pilkkomalla kysymykset pieniin osiin.
– Kun hän kysyi syntymäaikaani pala kerrallaan, sain lopulta sanat järjestykseen.
Toipuminen oli nopeaa – lähes yhtä nopeaa kuin sairastuminen. Syy aivoinfarktiin löytyi yllättävästä suunnasta.
– Olin perusterve alle 60-vuotias nainen, eikä mitään selittävää syytä löytynyt heti. Siksi minut tutkittiin kiireestä kantapäähän, ja lopulta syy löytyi: munasarjasyöpä.
Kasvain oli suuri, noin kuusi kiloa. Oletuksena oli, että syöpä oli aiheuttanut infarktin.
– Se oli pysäyttävää, mutta syöpäkin hoidettiin nopeasti ja ammattitaitoisesti.
Virpi oli sairaalassa alle viikon, ja jo 8. huhtikuuta kasvain leikattiin.
– Olin vähän kuin sairaanhoitojunassa. Kun juna lähti liikkeelle, olin kyydissä.
Hän kuvaa hoitopolkua selkeäksi ja turvalliseksi.
– Koko ajan tiesin, mitä tehdään, miksi tehdään ja milloin tehdään. Se loi turvallisuuden tunteen.
Aivoinfarktista ei jäänyt pysyvää haittaa. Syöpäleikkaus sen sijaan oli raskas.
– Verenohennuslääkityksen takia en voinut saada epiduraalia, joten kipu oli kova. Mutta lähdin liikkeelle heti kun pystyin, kävelin pitkin käytäviä hissukseen.
Epiduraalipuudutusta käytetään sekä leikkauksenaikaisen että leikkauksen jälkeisen kivun hoitoon ja synnytyskipujen lieventämiseen.
Fyysisen toipumisen rinnalla Virpi antoi itselleen aikaa myös henkisesti.
– Sain kuukauden sairauslomaa, mutta pidin lisäksi kaikki pitämättömät lomat ja ylitöitä pois. Näin sain olla koko kesän lomalla.
Kesä kului ulkoillen ja liikkuen.
– Se oli omahoitoterapiaa parhaimmillaan. Oli kaunis kesä, ja nautimme siitä täysin rinnoin perheeni kanssa.
Elokuussa Virpi palasi töihin.
– Pidennetty kesäloma oli oikea ratkaisu, enkä syksyn koittaessa kokenut tarvitsevani lisää vapaapäiviä.
Neuropsykologisten testien perusteella kuntoutusta ei tarvittu, ja ajokieltokin kesti vain kuukauden.
Musiikki voimavarana
Musiikki on Virpille tärkeä osa elämää. Hän on laulanut kuorossa kymmenvuotiaasta alkaen.
– Se on aina ollut ykkösharrastukseni.
Kuorolaulu tuo elämään paljon muutakin kuin pelkkää musiikkia.
– Sosiaalinen ulottuvuus on valtavan tärkeä. Se on kudelma, jossa olemme toinen toistemme tukena. Kuoroharjoituksissa luodaan sosiaalisia suhteita ja vaihdetaan kuulumisia. Kuoroharrastus ehkäisee syrjäytymistä, yksinäisyyttä ja osattomuuden tunnetta. On tärkeää kuulua yhteisöön, jonne on tervetullut omana itsenään.
Kuorossa taustalla ei ole merkitystä.
– Ei kysytä, oletko muurari vai maalari. Ainoa merkitys on sillä, mitä ääntä laulat – oletko altto vai sopraano.
Toinen tärkeä puoli on mahdollisuus – tai oikeammin välttämättömyys – jatkuvaan oppimiseen.
– Opettelemme jatkuvasti uusia kappaleita, rytmejä ja sanoja. Tämän avulla aivot pysyvät vireinä ja avoimena uudelle.
Onnistumisen hetket ovat erityisiä.
– Kun alamme harjoitella uutta kappaletta tuntuu ensiksi, ettemme osaa mitään. Sitten yhtäkkiä kaikki loksahtaa paikoilleen ja musiikki soi kauniisti. Tuo tunne on todella upea.
Virpille musiikki oli myös työ. Hän työskenteli harrastemusiikkijärjestö Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasolin toiminnanjohtajana jääden eläkkeelle vasta tovia ennen varsinaista eläkeikää. Syynä ei kuitenkaan ollut aivoinfarkti, vaan varsin sopiva hetki eläköitymiselle. Liiton puheenjohtaja vaihtui ja uuden tapahtuman suunnittelu oli alkamaisillaan – tapahtuman, jonka järjestelyt olisivat kuitenkin jääneet Virpiltä kesken varsinaisen eläkeiän koittaessa. Vuonna 2014 aivoinfarktin iskiessä Virpi oli 56-vuotias, joten hän palasi työelämään vielä useiksi vuosiksi.
Vaikka elämä pysähtyi hetkeksi, se myös jatkui nopeasti. Nykyään Virpi nauttii elämästä monipuolisesti. Musiikin ja toisen rakkaan harrastuksen, lukemisen, rinnalle on löytynyt uusi aluevaltaus.
– Suoritin green cardin ja aloin pelata golfia. Se on hauskaa, mutta äärimmäisen vaikeaa.
Golfissa yhdistyvät liikunnan riemu ja luonnosta nauttiminen.
– Valkoisen pallon perässä on yllättävän mukava kulkea! Golf on mieheni ja minun yhteinen harrastuksemme.
Voit katsoa Virpi Häyrisen ajatuksia tämän linkin kautta Youtube-kanavaltamme
Teksti: Pia Kilpeläinen
Kuva: Anton Baer