Kun elämä muuttuu hetkessä, mielikin joutuu koetukselle. Traumaattinen kokemus voi järkyttää koko olemusta, mutta äkillisesti muuttuneeseen elämäntilanteeseenkin voi sopeutua. Psykiatrinen sairaanhoitaja Minna Suomi kertoo, miten kriisin eri vaiheet näkyvät ja miten ihminen voi vähitellen rakentaa elämänsä uudelleen.
Äkillinen vammautuminen tai sairastuminen – kuten esimerkiksi onnettomuudesta tuleva aivovamma tai aivoverenkiertohäiriö – mullistavat elämän silmänräpäyksessä. Silloin ihminen kohtaa fyysisten oireiden lisäksi usein myös psyykkisen trauman – mielen järkkymisen, joka syntyy, kun tapahtunut ylittää tavanomaisen kestokyvyn.
Psykiatrinen sairaanhoitaja Minna Suomi työskentelee Kymenlaakson keskussairaalassa kriisi- ja traumatyön parissa. Hän kohtaa työssään potilaita, joiden elämä on muuttunut äkillisesti.
– Psyykkinen trauma on stressiä, joka poikkeaa normaalista arjesta ja iskee ilman ennakkovaroitusta. Sairastuminen tai vammautuminen on aina poikkeustilanne, Suomi sanoo.
Kriisin vaiheet
Traumaattinen kokemus käynnistää kriisin, joka etenee vaiheittain. Vaiheiden tunnistaminen voi auttaa ymmärtämään omia tunteitaan ja reaktioitaan.
1. Šokkivaihe on mielen suojamekanismi. Kun äkillinen sairauskohtaus tai vammautuminen iskee, mieli ei välttämättä pysty hyväksymään kaikkea yhtä nopeasti.
– Šokkisuojaa mieltä. Konkreettisesti se tarkoittaa, ettei mieli kerta kaikkiaan pysty ottamaan informaatiota vastaan kuin rajallisesti. Ihminen saattaa myös reagoida yllättävästi äkilliseen traumaan, kuten nauraa sopimattomissa paikoissa, olla täysin tyyni tai lamaantua totaalisesti. Myös keho voi reagoida esimerkiksi vapisemalla. Kaikki energia ja toimintakyky saattaa mennä välttämättömyyksiin kuten siihen, että muistaa syödä tai nukkua. Kaikki tämä on normaalia, Suomi kertoo.
2. Reaktiovaiheessa tunteet nousevat pintaan. Itku, viha, pelko ja syyllisyys vuorottelevat. Arki voi tuntua mahdottomalta, keskittyminen on vaikeaa ja uni saattaa olla katkonaista.
– On hyvin tavallista etsiä syyllistä tai jossitella. Ihminen haluaa löytää syyn tapahtuneelle, koska se lohduttaa. Mutta vaikka syy löytyisikin, tapahtunutta se ei muuta. Siksi on tärkeää kyetä suuntaamaan katse vähitellen tulevaan, Suomi sanoo.
3. Käsittelyvaiheessa ihminen alkaa hiljalleen hyväksyä tapahtuneen osaksi omaa elämäänsä. Tunteet tasoittuvat, ja mieli alkaa rakentaa uutta minäkuvaa. Suru, pettymys ja aiemmasta luopuminen voivat silti nousta esiin vielä pitkänkin ajan kuluttua.
– Tässä vaiheessa on tärkeää surra sitä, mitä on menetetty: sitä tervettä minäkuvaa, joka oli ennen sairautta tai vammaa. Se synnyttää tilaa uudelle minäkuvalle, Minna Suomi kertoo.
4. Uudelleensuuntautumisen vaihe tarkoittaa sitä, että ihminen pystyy jo katsomaan tulevaisuuteen ja löytää elämälleen uusia merkityksiä. Vamman tai sairauden jälkeensä jättäneet oireet eivät välttämättä katoa, mutta niiden kanssa oppii elämään.
Trauma voi kietoutua moniin elämänvaiheisiin
Sopeutuminen on yksilöllinen prosessi. Se voi olla erityisen haastavaa, jos trauma osuu yhteen muun elämän myllerryksen tai kriisin kanssa – kuten esimerkiksi nuoruuden itsenäistymisvaiheessa tai läheisen juuri kuoltua.
Pitkittynyt stressi voi johtaa erilaisiin oireisiin, kuten traumaperäiseen stressihäiriöön (PTSD), jossa keho ja mieli jäävät hälytystilaan. Siksi on tärkeää hakea apua ajoissa.
– Koskaan ei ole liian myöhäistä hakea tukea. Kaikki, mitä on tapahtunut, jää muistiin kehoon ja mieleen. Vaikka asiat olisi joskus painunut taka-alalle, ne voivat nousta esiin uudelleen elämän nivelvaiheissa. Silloinkin kannattaa hakea apua, vaikka alkuperäisestä tapahtumasta olisikin jo pitkä aika, Suomi muistuttaa.
Tukea tarjottava useasti
Kriisiapu ja terapia auttavat jäsentämään kipeäitäkin kokemuksia. Sairaalassa tarjottava tuki voi sisältää yksilökeskusteluja, motivoivaa haastattelua tai ventiloivaa tukea – mahdollisuuden puhua avoimesti kaikesta ilman pelkoa tuomitsemisesta.
– Potilas saa purkaa tunteitaan turvallisesti. Moni kertoo asioita, joita ei voisi sanoa läheisilleen, kuten ettei jaksaisi enää kannatella muita tai että haluaisi vain luovuttaa. Ventiloiva supportio vapauttaa ja auttaa eteenpäin, Suomi kertoo.
Ventiloiva supportio eli tuki tarkoittaa sitä, että ammattilainen toimii ikään kuin venttiilinä, jonka kautta asiakas voi huutaa ilmoille kaiken mieltään painavan pelkäämättä, että kuulija pahastuu.
Kaikki eivät ole valmiita ottamaan apua vastaan heti, ja se on normaalia.
– Šokissa oleva ihminen ei aina pysty hyväksymään tai ymmärtämään, että apua edes tarjotaan. Siksi tukea täytyy tarjota useita kertoja. On myös muistettava, että olemme kaikki yksilöitä. Se, joka auttaa yhtä, ei välttämättä toimi toiselle lainkaan.
Apua voi lisäksi hakea esimerkiksi terveysasemien, mielenterveyspalvelujen, kriisipuhelinten ja netissä toimivien chatien eli keskustelujen kautta.
Trauma koskettaa myös läheisiä ja hoitotyön ammattilaisia. Kun seuraa toisen kärsimystä, voi syntyä myötätuntostressiä – ”sielun surua”, kuten Minna Suomi sitä kuvaa.
– Se ei sinänsä ole vaarallista, mutta jos sitä ei tunnista eikä käsittele, se voi johtaa uupumukseen tai kyynisyyteen. Pahinta on, jos toivo katoaa.
Keinoja toipumiseen
Sosiaaliset suhteet, perusturva ja kyky hakea tietoa luotettavista lähteistä tukevat toipumista. Myös liikunta ja muu terveyttä tukeva toiminta voivat auttaa, kunhan niistä ei tule pakkomiellettä.
– Yksinäisyyden kokemukset on yksi suurimpia selviytymistä hidastavia tekijöitä, Suomi painottaa. – Kukaan ei toivu yksin. Ihmisen täytyy saada kokea, että joku kuulee ja välittää.
Moni kriisin kokenut kokee myös syyllisyyttä, epäonnistumisen tunteita tai menetettyä itsekunnioitusta. Niiden käsittely on osa toipumista.
Traumasta toipuminen ei aina tarkoita palaamista entiseen, vaan uudenlaisen elämän rakentamista.
– On tärkeää muistaa, että ihmisellä on sisäinen voima selvitä. Trauma ei määritä koko elämää, vaikka se on osa sitä. Ja apua on aina saatavilla – myös niille, jotka eivät ole aiemmin sitä uskaltaneet hakea, Suomi rohkaisee.
Teksti: Pia Kilpeläinen
Kuva: Minna Suomen kotialbumista