Seinäjokinen Kari Rantala kertoo, että moottoripyöräonnettomuus jakaa hänen elämänsä kahteen osaan. Ennen sitä hänellä ei terveydellisiä vaivoja ollut: esimerkiksi päätä ei särkenyt koskaan, eikä selkä vihoitellut milloinkaan. Vuonna 2015 sattunut onnettomuus muutti kaiken. Työelämä jäi taakse, ja jokapäiväiset kivut astuivat elämään. Puutteellisen diagnoosin vuoksi kuntoutukseen pääsy takkusi. Asiaa ei helpottanut se, että vakuutusyhtiö päätöksissään kumosi omia aikaisempia päätöksiään.
Kari Rantala aloitti moottoripyöräharrastuksen 1990-luvun loppupuolella. Moottoripyöräily on monelle laji, jossa nälkä kasvaa syödessä. Pyörät vaihtuvat, ja jokaisen vaihdoksen yhteydessä moottorin teho kasvaa. Kari ei kuitenkaan ollut koskaan kaahari, ja pyöriä vaihtaessaan hän otti aina turvallisuusnäkökohdat huomioon.
Sitten tuli toukokuu vuonna 2015. Tuona keväänä tiet sulivat maaliskuussa, ja silloin myös moottoripyörät kärrättiin pois talviteloilta. Kohtalokas toukokuinen perjantai oli vilpoinen, ja päivän mittaan puuskainen myrskytuuli yltyi. Se koitui kohtaloksi virtolaisen peltoaukean kohdalla olleessa mutkassa. Tuosta mutkasta kokenut moottoripyöräilijä ei ehjänä selvinnyt.
– Selkeät muistikuvani päättyvät iltaan 22.5.2015, Kari kertoo
Kari havahtui pellolla. Hän ei ymmärtänyt, missä oli tai mitä oli tapahtunut. Hengittäminen ei onnistunut.
– Ehdin ajatella, että tässä se sitten oli. Henki ei enää kulje.
Samaan aikaan, kun Karin tajunta oli jälleen hämärtymässä, radiopuhelinyhteyden katkeamisesta huolestunut moottoripyöräajelulla mukana ollut kaveri kääntyi katsomaan, mistä vika johtuu. Saapuessaan ulosajopaikalla soitti hän pikaisesti hätäkeskukseen.
Sairaalassa kävi ilmi, että Karin toinen keuhko oli painunut kasaan, kymmenen kylkiluuta oli murtunut ja murtuneita olivat myös solisluu, lapaluu ja rintanikama. Lisäksi tapaturma aiheutti lukinkalvon alaisen verenvuodon aivoihin ja vaurioitti selkää. Selkä voitiin leikata vasta, kun miehen yleiskunto oli kohentunut.
– Muistan sairaalasta, että yhtäkkiä minulle tuli lisäksi valtava rintakipu. Menetin kivun vuoksi tajuntani. Sittemmin selvisi, että aorttani oli revennyt.
Kun Kari kotiutettiin, kukaan ei puhunut mitään aivovammasta eikä siihen liittyvästä kuntoutuksesta, joten jatkuva väsymys ja päänsärky jäivät mysteereiksi. Selkäkivut olivat niin valtavat, ettei seisominen onnistunut ilman lääkkeitä ja kipulaastareita.
Töihin Kari palasi joulukuun puolivälissä vuonna 2015 työkokeilun kautta. Työpäivän jälkeen hän oli aivan poikki ja kivut olivat voimakkaita.
– En jaksanut töiden jälkeen mitään. En jaksanut edes syödä. Ihmettelin, mistä moinen johtuu.
Avokuntoutusta – paitsi ei vaiskaan!
Keväällä 2017 vakuutusyhtiö ilmoitti, että heille pitää toimittaa lääkärinlausunnot pysyvän haitan arvioimista varten.
– Olin monivammapotilas, joten piti minun kiertää läpi eri lääkärit saadakseni kaikki tarvittavat todistukset.
Yksi tarvittavista lausunnoista oli neurologin lausunto.
– Neurologi katsoi papereitani ja totesi, että keskussairaalan mukaan minussa ei ole neurologisesti hoidettavaa. Tästä vakuutusyhtiö oli tietysti ollut yhtä mieltä. Neurologi sanoi kuitenkin suoraan, että minulla on aivovamma, jota ei ole koskaan tutkittu ja kehotti minua menemään aivovammatutkimuksiin. Hänen mukaansa jatkuva väsymys ja päivittäinen päänsärky voivat hyvinkin liittyä aivovammaan.
Kari ilmoitti vakuutusyhtiölle neurologin olevan sitä mieltä, että hänellä on aivovamman jälkitila, joka on jäänyt tutkimatta ja diagnosoimatta. Karille varattiin aika aivovammapoliklinikalle, jossa neurologian professori tutki ja totesi, että Karilla on vähintäänkin keskivaikean aivovamman jälkitila ja työkykyä on jäljellä maksimissaan 50 %. Neurologian professori laati kuntoutussuunnitelman, jonka mukaan kuntoutus käynnistetään kolmen viikon laitoskuntoutusjaksolla ja jota jatketaan 20 kerran avokuntoutuksella. Vakuutusyhtiö teki eläkepäätöksen 50 %:n työkyvyttömyyden osalta.
– Hain vakuutusyhtiöstä maksusitoumusta laitoskuntoutusjaksolle, mutta tästä tuli kielteinen päätös. Valitin vakuutusoikeuteen, jonne vakuutusyhtiön juristi lähetti oman vastineensa. Siinä todettiin, että heidän mielestään minun vaivani voidaan hoitaa parhaiten avokuntoutuksessa – olivat ilmeisesti siis fiksumpia kuin neurologian professori. Myös vakuutusoikeus tuntui olevan sitä mieltä, että toki vakuutusyhtiön juristi tietää enemmän aivovammoista kuin neurologiaan erikoistunut lääkäri, toteaa Kari sarkastisesti hymyillen.
Koska vakuutusoikeus totesi päätöksessään vakuutusyhtiön esittämällä tavalla, että Karille riittää avokuntoutus, haki hän luonnollisesti seuraavaksi maksusitoumusta siihen. Tämäkin hakemus hylättiin, avokuntoutustakaan ei myönnetty.
– Teimme jälleen valituksen, jossa vaadimme, että vakuutusyhtiö velvoitetaan noudattamaan vakuutusoikeuden aiempaa päätöstä, jossa nimenomaan todettiin vakuutusyhtiön haluamalla tavalla, että avokuntoutus on minulle parempi vaihtoehto. Vuosi siinä meni kummankin valituksen kanssa, mutta vihdoin, yli kahden vuoden kuluttua, saimme myönteisen päätöksen. Elimme tuolloin alkuvuotta 2020, jolloin korona sulki yhteiskunnan. Kuntoutukseni käynnistyi tämän vuoksi vasta kesäkuussa 2020 – yli viisi vuotta tapaturmani jälkeen.
Työelämä oli kuitenkin päättynyt jo kahta vuotta aiemmin sairauslomaan. Diagnoosiksi ei kuitenkaan tullut aivovamma vaan masennus. Kari kertoo, että masennus on nyttemmin selätetty. Eläkepäätös tuli lopulta keväällä 2020.
– Puolisona ja näin ollen läheltä seuranneena en voi kuin ihmetellä, miten ihmistä voidaan pompotella vuosikaudet. Siinä kulutetaan ne vähätkin voimavarat, joita onnettomuuden jälkeen on vielä jäljellä. Tämä koko prosessi oli epäinhimillinen, Marketta-vaimo puuskahtaa.
Aivovammaliiton juhlavuoden yhteistyökumppaneina toimivat Nutcase https://nutcasehelmets.com/ ja Arla oy https://www.arla.fi/