Torilla tavataan!

toritapahtuma

Pieni Aivovammaliitto jalkautuu lauantaina 25.4.2015 Narinkkatorille jakamaan tietoutta aivovammoista.

Estradilla on klo 10 – 16 nonstopina musiikkia, tanssia ja tietenkin tietoiskuja. Menossa on muun muassa elävää musiikkia, breakdancen maailman kärkinimiHatsolo sekä lukuisa määrä aivovammautuneita ihmisiä, heidän omaisiaan ja aivovamma-alan ammattilaisia. Päivän aikana lanseerataan Aivovammaliiton jäsenhankinta- ja tiedotuskampanja. Kampanjakasvot kertovatkin tilaisuudessa tarinansa. Jokainen kiinnostunut voi myös lainata elävän kirjan ja kuulla kahden kesken lisää siitä, mistä aivovammassa on kyse ja miten se vaikuttaa elämään.

Sen lisäksi, että Aivovammaliitto haluaa lisätä aivovammatietoutta ja hälventää ennakkoluuloja, haluaa se myös muistuttaa kaikkia hyvästä käytöksestä. Aivan liian usein keskustelupalstoilla ja elävässä elämässäkin törmää tilanteeseen, jossa tyhmästi tai hassusti käyttäytyvää nimitellään aivovammaiseksi.

– Aivovammainen-sanan käyttäminen haukkumasanana loukkaa niitä henkilöitä, joiden arkeen aivovamma ja sen seuraukset vaikuttavat päivittäin. He ovat tavallisia suomalaisia ihmisiä, joiden kohdalle vakava vammautuminen on tuonut suuria muutoksia elämään, opastaa Aivovammaliiton toiminnanjohtaja Anne Porthén.

Tule sinäkin mukaan! Voit osallistua kuuntelemalla ja katselemalla, mutta voit myös jakaa esitteitä tai jutella ihmisten kanssa. Torilla tavataan!

@aivovammaliitto