Tiia Kuikka: Aivovamma ei estä huippu-urheilua

Kilpakävelijä Tiia Kuikka on paitsi huippu-urheilija, hänellä on myös vaikea aivovamma. Tiia on yksi Aivovammaliiton 30-vuotisjuhlavuoden kasvoista. Hän kertoo, että pesti on mieluisa, sillä hän haluaa omalla esimerkillään lisätä muiden ymmärrystä aivovammoista. Juhlavuotemme suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

– Urheilu ja minä olemme olleet iät ja ajat erottamaton yhdistelmä. Olen kotoisin varsinaisesta syrjäkylästä, jossa ei ollut edes naapureita, joten harrastusmahdollisuuksia siellä ei ollut sitäkään vähää. Lisäksi olen perheemme ainoa lapsi. Vanhempani kannustivat minua jo pienestä pitäen urheilun pariin, kertoo kilpakävelijä Tiia Kuikka.

Kävely valikoitui nuoruuden monipuolisesta urheilurepertuaarista omaksi lajiksi oikeastaan ihan sattumalta.

– Asuin Parikkalassa, ja kävin läpi paikallisen urheiluseuran lajeja. Kerran osallistuin leikkimieliseen kisaan, jossa yhtenä lajina oli kävely. Laji on useimmille ensimmäisillä kerroilla todella vaikeaa: polven pitää pysyä suorana ja toisen jalan maakosketuksen on säilyttävä koko ajan – eli molemmat jalat eivät koskaan saa olla yhtä aikaa ilmassa kuten juoksussa.

Tiia oli 16-vuotias, kun kävelystä tuli hänen päälajinsa.

–  Tässä vaiheessa oli jo selvää, että kestävyysurheilu sopii minulle parhaiten. Olen pikemminkin kestävä kuin nopeus- tai voimapuolelle suuntautuvasti lahjakas. Vaikka esimerkiksi pidin moukarinheitosta, moukari pikemminkin lennätti minua kuin minä moukaria, Tiia nauraa.  

Aivovamma astui elämään

Sen lisäksi, että Tiia on huippu-urheilija, on hänellä myös vaikea aivovamma.

–  Syksyllä 2019 olin harjoituslenkillä, kun jäin suojatiellä auton alle. Onnettomuudessa pääkalloni murtui kahdesta kohdasta aiheuttaen aivoverenvuotoja ja aivoruhjeita. Lisäksi olkapääni meni pirstaleiksi ja nilkkani murtui.  

Aivovamma oli Tiialle vieras asia, sillä hän on lähipiirinsä ensimmäinen aivovammautunut ihminen. Jos häneltä olisi ennen omaa vammautumistaan kysytty, mitä aivovamma tarkoittaa, olisi hän oletettavasti luullut sen näkyvän ulos päin. Hän olisi olettanut, että aivovammautunut ihminen on esimerkiksi halvaantunut tai hänellä on selkeitä motorisia ongelmia.

Kolarin jälkeen meni pitkään, ennen kuin Tiia sai aloittaa jälleen treenaamisen. Vielä sen jälkeen, kun luut olivat parantuneet, Tiiaa kiellettiin rasittamasta itseään liikaa.

–  Kun sain aivovammadiagnoosin, kielsin koko jutun. Hyväksyin, että koska käteni ja jalkani ovat paketissa, on niissä ymmärrettävästi jotakin vikaa. Kielsin aivovamman vielä silloinkin, kun käteni alkoi parantua. Olin menossa töihin heti, kun pääsisin sairaalasta – ajattelin, että ainahan minä voin tehdä töitä vaikka toisella kädelläni.

Tiian oiretiedostus heräsi lopulta muutaman kuukauden kuluttua tapaturmasta.

– Silloin koin synkimmät hetkeni, vaikka olin jo tuolloin kuntoutunut fyysisesti varsin hyvin. Aivovamman oirekuvan ymmärtäminen ja hyväksyminen oli henkisesti raskas prosessi. Tunnistan jatkuvasti yhä paremmin, miten aivovamman jälkitila vaikuttaa juuri minuun. Olen myös oppinut hyväksymään asian, enkä yritä selitellä oireitani jollakin muulla tekijällä. Aivovamman jälkitilan oireisto on monisyinen, ja se on eri ihmisillä erilainen. Moniammatillinen hoito- ja kuntoutustiimi olivat alusta asti ja ovat edelleen merkittävässä roolissa kuntoutumisessani ja sopeutumisessani.  

Takaisin lajin pariin

–  Nyt, kun onnettomuudestani on kulunut yli 2,5 vuotta, alkavat harjoitusmääräni olla ennallaan. Aivovamman jälkitila muistuttaa silti itsestään. Olen esimerkiksi aiemmin tykännyt ajamisesta ja reissaamisesta, mutta nyt joudun lepäämään seuraavan päivän, jos olen autolla liikenteessä. Tähän on vain pakko sopeutua.  

Tälle vuodelle Tiian tärkeimpänä tavoitteena oli saada arki rullaamaan ja oireet hallintaan. Lisäpalkintona olivat EM- ja MM-kisat. MM-kisat pidetään heinäkuussa 15.–24.7.2022 Oregonissa Yhdysvalloissa ja EM-kisat elokuussa 15.–21.8.2022 Saksassa Münchenissä.

–  Koen nämä realistisiksi tavoitteiksi. Päämääränkin asettaminen muuttui vammautumisen myötä. Aikaisemmin löimme tavoitteet lukkoon sijoituksia myöten. Nyt tähtäimessäni on saada arki rullaamaan tasapainoisesti aivovammasta huolimatta, ilman oirepahenemien syntyä, mikä samalla mahdollistaa tuottoisan harjoittelun. Vasta kakkostavoitteenani on kisoissa pärjääminen. Koen, että kakkostavoitteen saavuttaminen on palkinto ensimmäisen ja tärkeimmän päämääräni – sujuvan arjen ja menestyksekkään harjoittelun yhdistämisen – onnistumisesta. 

Aivovamman jälkitilan aiheuttaman väsymyksen vuoksi harrastukset ovat jääneet lähes tykkänään.

 –  Ennen moottoripyöräilin ja kalastin, mutta niihin ei enää ole voimavaroja. Ainoa mahdollisuuteni urheilla huipulla on panostaa lajiini täysillä. Eniten harmittaa, etten usein jaksa tavata edes kavereitani. Elämäni on tasapainottelua jaksamiseni kanssa, mutta olen onnellinen, että voin edelleen urheilla. Se antaa minulle merkittävästi voimaa jokaisena päivänä.  

Aivovammaliiton 30-vuotisjuhlavuoden tapahtumat on listattu tapahtumakalenteriimme https://aivovammaliitto.fi/tule-mukaan/tapahtumakalenteri/ Tervetuloa seuraamaan juhlavuotemme tapahtumia.

@aivovammaliitto