Tee kypärätemppu -hanke julkaisee podcast-sarjan!

Aivovammaliiton Tee Kypärätemppu -hanke on loppuvuoden ajan työskennellyt tiiviisti podcast-sarjan parissa, jossa tähtiroolissa ovat aivovamman saaneet henkilöt itse. Kypärätemppulaiset ovat käsikirjoittaneet, haastatelleet vieraat ja editoineet, jotta sarjassa vierailevat tähdet saisivat tilan ja paikan kertoa kokemuksistaan mahdollisimman vaikuttavalla tavalla. Podcast kulkee nimellä Fucking aivovammanen! ja se julkaistaan ainakin Spotifyssä, Soundcloudissa ja Suplassa tammikuussa 2021.

Podcast-sarja suunniteltiin alun perin kouluikäisille ennaltaehkäisevän aivovammatietoisuuskampanjan nimissä. Sarjan edetessä kuitenkin huomattiin, että tämä sarja voisi palvella laajempaakin yleisöä. Ote podcastissa on pidetty mahdollisimman nuorekkaana, rohkeana ja esimerkiksi äänitehosteilla on pyritty luomaan nuoria kiinnostavia elementtejä äänimaailmaan. Näistä syistä podcast saattaa kuulostaa ensituntumalta hieman erilaiselta, mihin on totuttu. Olemme kuitenkin halunneet kunnioittaa jokaista vierasta ja tuoda heidän tarinansa mieleenpainuvina esille. Toivomme, että podcastin sisältö voisi tuoda uutta ajattelun aihetta jokaiselle sen löytäneelle, oli kyseessä sitten vammautunut tai vammautumaton, nuori tai vanhempi kuulija.

Nimeä podcastille pohdittiin pitkään niin tuottajien, Artlab-studion ammattilaisten kuin myös vieraiden itsensä kanssa. Päädyimme siihen, että tässä kohdassa ei jarrutella: Fucking aivovammanen! on nimi, joka herättää huomiota, synnyttää paljon mielipiteitä –  ja ennen kaikkea toivottavasti kiinnostusta kuunnella itse sisältöä. Meidän tarkoituksemme EI ole kannustaa ketään käyttämään aivovammaa haukkumanimenä tai normalisoida vammaisuutta haukkumisen kohteena – päinvastoin. Podcastin sisällön pariin eksyvät kyllä ymmärtävät, mistä nimessä oikeastaan on kyse: jokainen aivovammaisuutta haukkumakohteena pitävä ei tiedä, mistä aivovammassa on kyse.  Ja juuri siksi olemme podcastin tehneet: jotta ihmiset tietäisivät enemmän, ymmärtäisivät paremmin ja näkisivät syvemmälle. Tuottajien mielestä tässä kohtaa on myös hyvä muistaa, että huomiota herättävä nimi voi jo itsessään toimia hyvänä markkinointikikkana, jolla podcastin pariin voidaan tavoittaa enemmän kuulijoita. Ja kuulijoitahan me haluamme, jotta aivovammatietoisuus kasvaa.

Podcastiin valikoitiin viisi teemaa (aiheitahan riittäisi vaikka kuinka paljon lisääkin, mutta rahat ja aika riittivät nyt tähän kokonaisuuteen): aivovamma väkivallan tuloksena, tunteet, seksuaalisuus, urheilu ja lopuksi Q & A- jakso, jossa vastataan yleisön kysymyksiin. Nämä teemat ovat kiinnostaneet etenkin nuoria ja näitä teemoja myös opettajat ovat toivoneet, joten ne nostettiin keskustelun pääaiheiksi. Keskustelu on haluttu pitää mahdollisimman rohkeana, avoimena ja kaunistelemattomana, huumoria unohtamatta.

Toivomme, että löydätte podcastin ja toivomme, että annatte siitä myös palautetta. Meille tekijöille tämä on ollut todella opettavainen ja tärkeä kokemus, tunteet ovat olleet pinnassa studiolla ja studion ulkopuolella. Seuraathan Tee Kypärätempun Instagramia tai Aivovammaliiton Instagramia, näissä kanavissa kerromme tarkemmin milloin ja miten podcast on kuunneltavissa.

Haluamme kiittää sydämestämme seuraavia henkilöitä, joita ilman emme olisi tätä voineet toteuttaa:

Studiolla vierailleet moottoriturvat ja supertyypit: Tarja Holopainen, Jani Saarinen, Robson Lindberg, Matilda Gustafsson, Anne Matoniemi ja Elina Aittoneva.

Studiolla linjan päässä vierailleet: Anna Norrgård, Pasi Mononen ja Laura Valtari.

Artlab-studion ammattitaitoinen ja tästä aiheesta innostunut väki.

 

Terveisin,
Tee Kypärätemppu -tiimi Henna & Anna

@aivovammaliitto