12.10.–30.11. Omalla polulla -vertaisryhmä nuorille aikuisille, etänä

Tule mukaan jakamaan kokemuksiasi ja vahvistamaan arjen selviytymiskeinoja vertaisten tuella

Omalla polulla -vertaisryhmä on osa Aivovammaliiton Nuorilta nuorille -toimintaa, joka on suunnattu 18–35-vuotiaille aivovammautuneille, aivoverenkiertohäiriön sairastaneille tai muun aivovaurion kokeneille nuorille aikuisille.

Ryhmä tarjoaa turvallisen ja kannustavan ympäristön kokemusten jakamiseen, vertaistukeen sekä oman hyvinvoinnin ja arjen voimavarojen vahvistamiseen. Ryhmässä käsitellään yhdessä muun muassa jännittämistä, stressiä, identiteettiä, ihmissuhteita, omia vahvuuksia ja selviytymiskeinoja. Tapaamiset rakentuvat vertaistuen, ohjatun keskustelun ja erilaisten harjoitusten ympärille.

Ryhmä kokoontuu Teamsissa maanantaisin 12.10.–30.11.2026 välisenä aikana klo 16.00–18.00. Kokonaisuuteen kuuluu kahdeksan tapaamista, ja osallistujilta toivotaan sitoutumista koko ryhmän ajaksi. Tarkistathan siis jo hakuvaiheessa, että pääset osallistumaan ryhmäkerroille.  Osallistumiseen tarvitset verkkoyhteyden sekä älylaitteen, jossa on kamera ja mikrofoni. Ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ryhmän ohjaajana toimii Jaana Haapala (linkki avautuu Jaanan nettisivuille), ja mukana tapaamisissa on Aivovammaliiton Nuorten aikuisten toiminnan suunnittelija Katriina.

Kenelle vertaisryhmä sopii?

Omalla polulla -vertaisryhmä on tarkoitettu 18–35-vuotiaille nuorille aikuisille, jotka kokevat hyötyvänsä vertaistuesta ja ryhmämuotoisesta työskentelystä. Ryhmästä saa eniten hyötyä silloin, kun sairastumisesta tai vammautumisesta on kulunut sen verran aikaa, että pahin kriisitilanne on ohi.

Osallistuminen

Hakuaika Omalla polulla -vertaisryhmään on päättynyt, mutta ryhmässä on tällä hetkellä vielä muutamia paikkoja. Mikäli olet kiinnostunut hakemaan mukaan, olethan suoraan yhteydessä Katriinaan (yhteystiedot alla). Aivovammaliiton työntekijä on yhteydessä hakijoihin hakuajan päätyttyä, ja valinnoista ilmoitetaan viimeistään 25.9. Ryhmään mahtuu mukaan 8–12 osallistujaa.

 

Lisätietoa:

Järjestösuunnittelija / nuorten aikuisten toiminta
Katriina Hoikkala
katriina.hoikkala(at)aivovammaliitto.fi
puh. 044 9025 730

Järjestökoordinaattori
Eeva Paavilainen
eeva.paavilainen(at)aivovammaliitto.fi
puh. 050 306 4181

18.11.26 klo 17-18.30 Neuroneuvonta: Mitä olet aina halunnut tietää aivovaurioituneen ihmisen ja hänen läheistensä sosiaaliturvasta?-webinaari

Mitä olet aina halunnut tietää aivovaurion saaneen ihmisen ja hänen läheistensä sosiaaliturvasta? Aivovammaliitto ja Neuroneuvonta järjestää ”Mitä olet aina halunnut tietää aivovaurioituneen ihmisen ja hänen läheistensä sosiaaliturvasta?” -webinaariin Teams-sovelluksen kautta ke 18.11.2026 klo 17-18.30.

Kouluttaja: palveluasiantuntija Timo Klaavu / Neuroneuvonta, sote-palveluneuvonta

Ilmoittautuminen: https://link.webropol.com/ep/sosiaaliturvaluento18112026

Ilmoittaudu mukaan 16.11. mennessä. Tilaisuuteen mahtuu 40 ensin ilmoittautunutta. Webinaari on maksuton.

Voit laittaa luennoitsijalle etukäteiskysymyksiä ilmoittautumislomakkeen kautta tai tiedotus@aivovammaliitto.fi.

Lisätietoja: tiedotus@aivovammaliitto.fi

Osallistumislinkki lähetetään sähköpostitse ennen tapahtumaa.

Lue lisää Neuroliiton palveluista tästä linkistä

Kesätreffit 23.6., 7.7. ja 21.7. verkossa klo 14-15

Mitä mielessä nyt? Tule linjoille Teamsiin tapaamaan muita ja juttelemaan kesäkuulumisistasi rennolla mielellä.

Kesätreffien ajankohdat ja teemat:
ti 23.6. klo 14–15: Kesäkuulumiset
ti 7.7. klo 14–15: Tapahtumavinkit ja kesämenot
ti 21.7. klo 14–15: Hyvinvoinnista huolehtiminen kesällä

Kesätreffit on suunnattu aivovammautuneille, aivoverenkiertohäiriön sairastaneille tai muun aivovaurion kokeneille sekä heidän läheisilleen. Tapaamiseen ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat jakaa kesäkuulumisiaan. Voit osallistua sinulle sopivana ajankohtana, vaikka jokaiseen treffiin.

Keskustelua on ohjaamassa Aivovammaliiton järjestösuunnittelija.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä linkistä (avautuu Webropolissa).

Osallistava arki -projekti

Haluaisitko osallistua projektiin, jossa kokeillaan ja oivalletaan yhdessä arkea aktivoivia ja osallistavia keinoja. Projektin ideana on lähteä kokeilemaan uutta tutkimusmallia ”Osallistuva tutkimuskumppanuus”. Mallissa tutkimusta tai kehittämistä tekevät kokemusasiantuntijat yhdessä, tasavertaisina toimijoina ammattilaisasiantuntijoiden kanssa.

Projektiin haetaan yhteensä noin 15 henkilöä. Kokemusasiantuntijoiksi projektiin haetaan aivovamman tai AVH:n saaneita henkilöitä. Ammattilaisasiantuntijoiksi haetaan ensisijaisesti kokemusasiantuntijakohderyhmien kanssa työskenteleviä terveydenhuollon ammattilaisia.

Osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin mukaisesti rahoitusta ja tarkempia suunnitelmia lähdetään koostamaan vasta, kun projektiryhmä on saatu kokoon. Projektin yhteystyötahojen kartoitus on vielä kesken, mutta tällä hetkellä projektissa ovat mukana Aivovammaliitto ja Intonaattorit Oy.

Osallistava arki -projektin ajatuksena on, että kokemusasiantuntijat ja ammattilaisasiantuntijat oivaltavat enemmän uusia tai sujuvammin arkeen soveltuvia keinoja, kun toimitaan alusta loppuun yhdessä, tasaveroisesti osapuolien eri näkökulmia huomioiden.

Sinulta odotetaan sitoutumista projektissa mukana oloon sekä avointa mieltä keskustella, kuunnella ja kokeilla uutta ja erilaista. Projektityöryhmä määrittelee yhdessä projektin pituuden, tapaamiskerrat ja -tavat sekä projektissa käytettävät keinot ja välineet.  

Kysy lisää tai ilmoita kiinnostuksesi sähköpostilla info@intonaattorit.fi ja varaa paikkasi tulevaisuuden tekijöiden projektityöryhmästä viimeistään 1.4.2022.

@aivovammaliitto