Reeta Kolkkala on entinen maajoukkuesuunnistaja, ja hän olikin 33-vuotiaaksi asti ammattiurheilija. Sittemmin hän työskenteli luokanopettajan virassa aina vuoteen 2016 saakka. Tuolloin hän sai aivovamman ja niskan retkahdusvamman maajoukkueleirillä, jossa hän toimi leirivalmentajana.
Maajoukkueurheilu-uransa jälkeen Reeta Kolkkala jätti suunnistuksen noin kymmeneksi vuodeksi, mutta innostui sittemmin valmentamisesta. Hän alkoi työnsä ohessa toimia urheiluseuransa valmennuspäällikkönä sekä Suunnistusliiton naisten maajoukkueen leirivalmentajana ja valmentajana. Parin vuoden ajan hän keskittyi valmennustehtäviin luokanopettajuuden ohessa.
Reetan elämän muuttava tapaturma sattui Virossa suunnistuksen MM-kisoihin valmistavalla maajoukkueleirillä. Kyseessä ei ollut suinkaan suunnistusonnettomuus.
– Harjoittelin kuntosalilla slam ball -kuntopallolla, ja yhtenä harjoitteena paiskasin pallon maahan voimakkaasti.
Slam ball on pomppaamaton pallo, joten sitä voi – teoriassa – heitellä huoletta.
– Paitsi että tämä pallopa pomppasikin ja sinkoutui noin viiden kilon painollaan suoraan minua leukaan. Minulta katkesi filmi välittömästi. Tuona päivänä alkoi toinen elämäni.
Työsuhde päättyy
– Kotipuolessa menin lääkäriin ja minulla todettiin aivotärähdys. Oletin toipuvani siitä pikaisesti, kunhan vain noudatan saamiani ohjeita. Melko nopeasti huolestuin, kun en jaksanut oikein muuta kuin nukkua.
Reetaa huimasi, eikä kaupassa käynti ollut luonnistua. Hän palasi silti töihin pari viikkoa ennen joulua.
– Huomasin jo tuon kahden viikon aikana, että en pysty tekemään töitä. En kyennyt keskittymään, enkä työpäivän jälkeen jaksanut tehdä muuta kuin nukkua. Joululoman jälkeen alkoikin todellinen ruljanssi. Olin tovin töissä, tovin sairauslomalla, sitten taas hetken töissä ja pian jälleen saikulla. Ihmettelin, mikä minua oikein vaivaa.
Lopulta Reeta irtisanottiin. Hän oli helpottunut ratkaisusta, vaikkei irtisanomisprosessi mennytkään niin kuin Strömsössä. Kolmikantaneuvotteluissa yksi osapuoli muun muassa epäili, ettei Reetalla vammaa olekaan.
– Se johtunee siitä, että aivovamma on näkymätön vamma.
Joukoittain työkokeiluja
Reeta kävi erilaisissa tutkimuksissa muun muassa urheilulääkärillä ja fysioterapeutilla. Helmikuussa 2017 hän pääsi aivovammapoliklinikan asiakkaaksi. Reeta ymmärsi, ettei hän kykene työskentelemään koulumaailmassa siellä olevan ärsyketulvan vuoksi. Hän oli jälleen sairauslomalla huhtikuusta kesään saakka.
– Syksyllä aloin tehdä töitä kolmena päivänä viikossa, mutta 1,5 kuukauden kuluttua jouduin jälleen jäämään sairauslomalle. Minun oli töiden jälkeen levättävä, ennen kuin jaksoin edes lähteä kotiin. Elämäni oli todella kaoottista – en esimerkiksi löytänyt kotonani astioita työpäiväni jälkeen.
Reeta yritti muutoinkin saada elämäänsä vanhoille uomilleen. Hän yritti maajoukkuevalmennusta, mutta siitä ei tullut mitään – ei myöskään seuravalmennuksesta eikä kerran viikossa pidetyistä suunnistustreeneistä. Maaliskuussa 2018 hän aloitti työkokeilun, mutta ei opettajana, vaan koulunkäyntiavustajana. Työkokeilu loppui viikon kuluttua. Seuraavana syksynä Reeta hakeutui urheilun saralle koordinaattoriksi. Tämän kokeilun hän kykeni viemään melkein loppuun saakka. Syksyllä hän hakeutui työkokeiluun kaupungin viestintään, mutta hektinen osa-aikatyökin viestinnässä oli kuormittavaa.
– Olisipa minulla ollut tukihenkilö, joka olisi osannut ohjeistaa työkokeiluani. Olin yksin vammani kanssa, enkä uskaltanut tuoda oireitani esiin. Menin salaa nukkumaan, itkin autossa väsymystäni ja harmittelin, miksen voi kertoa ihmisille, miten uupunut minä olen.
Vuoden vaihteessa Reeta oli Kelan kustantamassa ammatillisessa kuntoutusselvityksessä.
– Koin sen todella antoisaksi. Siellä alettiin kartoittaa, minkälaisia työllistymismahdollisuuksia minulla olisi ja minkälainen työkokeilu minulle sopisi. Tämä prosessi olisi ollut järkevää käydä läpi jo ennen lukuisia työkokeiluitani – ja itse asiassa jo ennen sitä ensimmäistäkään! Nyt olen jo kuusi vuotta ollut tässä pyörityksessä!
Selvityksen lopputulos oli, ettei hänelle ole realistisia työllistymisvaihtoehtoja.
Reeta on käyttänyt niin sairauspäivärahat kuin ansiosidonnaiset työttömyyskorvauspäivätkin ja on tällä hetkellä virallisesti työmarkkinatuella oleva työtön työnhakija. Hän kokee, että oikeasti hänen kuuluisi olla joko työkyvyttömyyseläkkeellä tai kuntoutustuella.
– Tuntuu todella väärältä ja kuormittavalta, että vaikka olen työkyvytön sekä lääkärini että kuntoutusselvityksen tehneen tahon mielestä ja saan vammaistukea, pitäisi minun työttömänä työnhakijana – ainakin teoriassa – olla valmis ottamaan työtä vastaan. Työnhakuvelvoitetta minulla ei kuitenkaan ole, sillä olen edelleen sairauslomalla.
Henkisesti vahva
Reeta kertoo läheistensä huomanneen, että hän on kuormittuneena eri ihminen kuin ennen tapaturmaa. Hän ei esimerkiksi aina kotonaan tiedä, missä siellä on vessa tai mikä viikonpäivä on meneillään.
– Eräässä lausunnossa sanottiin, että olen kykenevä jonkinlaiseen kevyehköön työhön. Olisi kiva kuulla esimerkkejä siitä, mitä se työ voisi olla. Kun akkuni, eli kaikkea koordinoivat aivoni, eivät toimi, niin miten voisin olla työkykyinen? Tuntuu myös hassulta, että eri tahot tehtailevat päätöksiään vain papereiden perusteella, eikä kukaan tapaa vammautunutta ihmistä henkilökohtaisesti.
Kaiken pyörityksen keskellä Reeta kokee, että hän on henkisesti vahva.
– Osittain sen selittää varmasti urheilutaustani ja osittain hieno, uusi sana, resilienssi – eli sopeutumiskyky. Lisäksi olen saanut TYKSin kautta neuropsykologista kuntoutusta, psykofyysistä terapiaa ja toimintaterapiaa, eli paljon apua ja neuvoja siitä, miten vähentää kuormitusta ja jaksaa paremmin vammojen muuttamassa elämässäni.
Iloa elämään tuo myös Mortti-koira, joka vie Reetan päivittäin kävelylenkeille. Juokseminen ei niskan retkahdusvamman vuoksi onnistu, mutta tunnin mittaiset kävelylenkit koiran kaverina sujuvat.
– Vamma muutti kaiken elämästäni, mutten silti ole katkeroitunut. Minulla on kuitenkin nykyinen elämäni elettävänäni. Olen onnellinen, että minulla on koti, perhe ja koira. Ei kannata surra sitä, mitä ei enää ole, vaan olla onnellinen siitä, mitä on nyt. Riitän tämänlaisena. Olen itselleni, perheelleni ja koiralleni riittävä juuri nyt ja juuri omana itsenäni.
Juttu on lyhennelmä Aivoituksessa 2/23 julkaistusta artikkelista. Voit lukea koko jutun painetusta lehdestä. Näytenumeron voi tilata Aivovammaliiton toimistolta järjestösihteeriltä osoitteesta anu.kainulainen(at)aivovammaliitto.fi
Teksti: Pia Kilpeläinen
Kuva: Reeta Kolkkalan kotialbumista