Toni Huikkola joutui moottoripyöräkolariin vuonna 2002. Yö oli jo pimentynyt, kello oli yhden tienoilla. Iäkkään ihmisen kuljettama pakettiauto kääntyi risteyksessä suoraan Tonin ajaman moottoripyörän eteen. Diagnoosilistaan kertyi murtuneet vasen polvilumpio, oikea jalkaterä ja oikea ranne, kasvojen vasemman puolen turvotus sekä pari lohjennutta hammasta. Lisäksi löydettiin tapaturman aiheuttama pieni aivoverenvuoto keskeltä aivoja.
Vuosien kuluessa Toni Huikkola kuntoutui niin hyvin kuin moottoripyöräkolarista voi kuntoutua. Arki rakentui Espanjaan avopuolison kanssa. Pariskunta eli liikunnallista ja tervehenkistä elämää etelän auringon alla.
Kolme vuotta sitten jokin Tonin voinnissa alkoi muuttua. Aivovamman jälkitilan mukanaan tuoma kognitiivinen oireisto oli ollut läsnä kolarista saakka, mutta nyt muutos pahempaan oli selkeä. Muisti alkoi pettää aiempaa enemmän, keskittyminen herpaantui ja vireystilan vaihtelut voimistuvat tavalla, jota ei ollut koettu aiemmin.
– Voimakkaitahan oireeni ovat olleet koko ajan, mutta nyt vointini suorastaan romahti, Toni sanoo.
Aiemmin oireet liittyivät selvästi vireystilan muutoksiin. Espanjassa vietettyjen vuosien aikana arki oli rakentunut rutiinien varaan, mutta viime vuosina tuttu tasapaino alkoi horjua. Huolta lisäsi se, ettei elämässä ollut tapahtunut mitään yksittäistä, selkeää kuormitushuippua. Päinvastoin. Toni voi henkisesti erinomaisesti. Silti kognitiiviset oireet eivät helpottaneet.
– Oli kova isku miettiä, mistä kaikki johtui. Miksi en palautunut ja voinut hyvin, vaikka pystyin treenaamaan aktiivisesti ja nautin elämästäni, Toni pohtii.
Läheinen näkee muutoksen ensin
Tiina Jokinen, Tonin puoliso, on seurannut muutosta lähietäisyydeltä. Hän kuvaa Tonin aina olleen tarkka, älykäs ja rutiineja mielellään noudattava. Hän kertoo myös, miten kaikki alkoi pikkuhiljaa murentua.
– Toni on aina ollut todella skarppi tyyppi. Hän on aivovammansa jälkeen luonut menestyksekkäästi omat tapansa toimia arjessa. Nyt vuosi sitten syksystä lähtien väsyvyys ja kuormittuvuus alkoivat näkyä ihan konkreettisesti, Tiina kertoo.
Erityisesti matkustaminen, viime vuonna toteutettu muutto Thaimaahan ja sen mukanaan tuomat uudet tilanteet ovat paljastaneet, miten paljon energiaa arki vaatii. Rauhattomuus lisääntyy, ja pienetkin poikkeamat tutusta vievät voimia.
Keväällä, kun pariskunta vietti aikaansa eri maissa – Toni Thaimaassa, Tiina Suomessa – huoli kasvoi entisestään.
– Kun tietää, että toisella on taustallaan itsemurhayritys, huoli jaksamisesta on väistämättä alati läsnä. Mietin, onko aivoihin iskenyt jokin sairaus, Tiina sanoo.
Muutoksia aivokuvissa
Tuore magneettikuvaus toikin esiin uusia löydöksiä: useita hemosideriinikertymiä eri puolilla aivoja. Ne viittaavat aiempiin verenvuotoihin, mutta eivät yksinään selitä oireiden pahenemista. Hemosideriinikertymät tarkoittavat aivojen mikroverenvuotoja, jotka johtuvat punasolujen vuotamisesta pienistä aivosuonista.
– Aiemminhan aivokuvissani näkyi yksi vuoto, mutta nyt niitä havaittiin useampia. On toki mahdollista, että jo aiemminkin vuotoja oli useita, mutta ne löydettiin vasta nyt – nykyiset laitteet kun ovat tarkempia kuin ennen, Toni pohtii.
Tiina suhtautuu löydöksiin realistisesti.
– Jos sama kuva olisi otettu aiemmin, emme ehkä olisi kiinnittäneet asiaan juurikaan huomiota, mutta koska kuvaus tehtiin Toni oireiden pahennuttua, emme voi olla miettimättä, mitä tämä tarkoittaa.
Vaikka vakuutus ei kata kaikkia tutkimuksia, Toni haluaa silti jatkaa oireidensa selvittämistä.
– Olen menossa neuropsykologille pitkän tauon jälkeen. En mene neuropsykologisiin testeihin, sillä tiedän jo etukäteen, että tulokset olisivat huonot. Sen sijaan menen juttelemaan.
Tutkimuksiin pääsy kuitenkin toi helpotusta – ainakin osittain.
– Oli tärkeää pystyä poissulkemaan pahimpia vaihtoehtoja. Uskon, että se rauhoitti meitä molempia, Tiina sanoo.
Aivot ja keho ylikierroksilla
Tonin oireisiin kuuluu myös aiempaa pitkäaikaisempi vireystilan nousu. Aamuheräämisjakso, jolloin Toni ponkaisee pystyyn paljon aikaisemmin kuin kukko on edes harkinnut kiekuvansa, on jatkunut jo yli vuoden. Unen määrä ei itsessään ole poikkeuksellisen vähäinen, mutta keho ei milloinkaan lepää.
– Monet ajattelevat, että nukun liian vähän, mutta keskiarvo on ollut noin 6,5 tuntia yössä. Silti uni ei virkistä, Toni kertoo.
Tiina on seurannut tilannetta vierestä myös älylaitteiden kautta.
– Koko keho käy ylikierroksilla. Tonin leposyke on noin kymmenen lyöntiä korkeampi kuin minulla, vaikka hän on huippukunnossa.
Fyysinen kuormitus ei aiempaan tapaan helpota tilannetta. Verenpaine nousee, yösyke pysyy korkeana, ja aiemmista vireysjaksoista poiketen muisti ja tasapaino kärsivät.
– Välillä tuntuu, että tasapaino on ihan hakusessa, Toni sanoo.
Mukana on myös nielemisvaikeuksia, jotka korostuvat erityisesti aamuisin.
– Nielu tuntuu hirveältä, ruoka jää jotenkin kiinni. Puheterapeutti huomasi tämän jo vuosia sitten, Toni kertoo.
Arjen pienet asiat suurina esteinä
Aivovamman jälkitilan oireet eivät useinkaan näy arjessa niin, että ulkopuolinen huomaisi niitä lainkaan. Sen sijaan saman katon alla elävälle ne näkyvät selkeästi. Uusien asioiden oppiminen on ollut Tonille vammautumisesta saakka vaikeaa, mutta nyt se on lähes mahdotonta.
– Espanjassa opin pankkiapin ja sähköpostin käytön, mutta nyt en opi mitään uutta. En muista tunnistenumeroita, enkä pysty omaksumaan uusia systeemejä, Toni kuvaa.
Tiina näkee, miten kuormittavaa jatkuva uuden hahmottaminen on.
– Uudessa kotimaassa Thaimaassa kaikki on sananmukaisesti uutta: esimerkiksi sähkö maksetaan jollain sovelluksella ja vuokra ja vesi erikseen – ja asiointi tapahtuu kaupan tiskillä. Tämä kaikki vie valtavasti energiaa Tonilta.
Asiointi herättää toisinaan voimakkaita tunteita.
– Reaktiot voivat olla tosi voimakkaita. Yritän muistuttaa, ettei ole syytä hermostua. Asiakaspalvelija ei voi useinkaan tilanteelle mitään silloinkaan, kun kaikki menee syystä tai toisesta pieleen. Räjähtäminen ja rähjääminen eivät auta, Tiina toteaa.
Usein Tiina ottaakin rauhallisesti ja järjestelmällisesti ohjat käsiinsä.
– Tiedän, että jos käyn asiat alusta asti rauhallisesti läpi, löydän ratkaisun. Se on osa meidän arkeamme.
Tiina puhuu näkymättömästä vammasta rauhallisesti.
– Näkymätön aivovamma ei näy kaikessa. Siinä, missä jotkut arjen rutiinit sujuvat, voivat pieniltä tuntuvat asiat – kuten laskun maksaminen tai ohjeiden omaksuminen – olla ylitsepääsemättömiä.
Samalla hän korostaa toivoa.
– Ei ole hyvä jäädä kiinni pelkoon ja pahoihin ajatuksiin. Arjesta pitää tehdä niin hyvä kuin mahdollista.
Tiina näkee oman roolinsa oppimisprosessina.
– Tämä on elämän mittainen koulu. Opettelen tunnistamaan kiukun, antamaan sen laantua ja aloittamaan puhtaalta pöydältä.
Toni nyökkää vieressä.
– En olisi pystynyt hoitamaan elämääni yksin.
– Et todellakaan, Tiina vastaa ja katsoo hymyillen aviomieheensä.
Niin, nykyään Tiina ja Toni ovat naimisissa. Aiemmin pari oli päättänyt pysytellä avopuolisoina, mutta hämmästyksekseen Toni tunsi ikävää ja yksinäisyyttä, kun hän oli kesällä yksin Thaimaassa Tiinan ollessa Suomessa. Koska aivovamma on latistanut Tonin tunne-elämää, tuntui kaipaus siksi erityisen yllättävältä.
– En itsekään ole suurien ja ylenpalttisten tunteenpurkauksien ihminen, joten oli hämmentävää yhtäkkiä alkaa saada Tonilta rakkausrunoja, Tiina paljastaa.
Toni varasi 50-vuotispäiviensä kunniaksi Malesian-matkan ja päätti kosia siellä. Kosinta tapahtui Tonin syntymäpäivän iltana meren rannalla juuri auringonlaskun hetkellä. Tiina sanoi ”kyllä”.
– Niin me sitten jouduimme naimisiin, aviopari nauraa.
Teksti ja kuva: Pia Kilpeläinen